Kannanottoni Helsingin yleiskaavaan

Helsingin yleiskaava ei ole reaktio Helsingin nopeaan väestönkasvuun, vaan lähtee liikkeelle tietoisesti valitusta strategiasta, jossa Helsinki haalitaan mahdollisimman täyteen. Tässä strategiassa, jossa tavoitellaan lisää veronmaksajia, toissijaista on nykyisten asukkaiden viihtyvyys ja helsinkiläisten palveluja pyörittävien kehyskuntalaisten liikenneyhteydet.

Helsingin kasvattaminen perustuu peiteltyihin premisseihin, jotka perustellaan virallisesti tarkoitusperiään ylevimmiksi. Suosituin peruste Helsingin kasvattamiselle perustellaan ekologisella yhdyskuntarakenteella: sillä, että kaavoittamalla lisää asuntoja Helsinkiin, hidastetaan väestön sirottautumista ympäri kehyskuntia. Kuitenkin, niissä kehyskunnissa asutaan yleensä ihan vapaaehtoisesti, eivätkä kaikki ole joutuneet kehyskuntiin vain siksi, että heillä ei ole varaa asua Helsingissä. Tämä väite halventaa kehyskuntien asukkaita.

Kun edellinen premissi perustuu sille oletukselle, että jokseenkin kaikki haluavat asua Helsingissä, tästä on johdettu asuntojen tarjonnan ja kysynnän välinen ristiriita, jota en täysin kiistä. En myöskään kiistä sitä, että asuminen on ainakin pääkaupunkiseudulla liian kallista (mitä se on myös kehyskunnissa, ainakin Porvoossa). Tähän suunniteltu miljoonien kerrosneliömetrien massoittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu: jos nyt Helsingin uudisalueilla neliöhinta on herkästikin 6000-8000 euroa, vasta yleiskaava-asteella oleva kaavoitus tuskin mahdollistaa tuota edullisempaa asumista. Uusi Helsinki siunaa sen, että kaupunkiin halutaan vain "hyviä" veronmaksajia.

Yleiskaavaan sisältyvä ajatus kaupunkibulevardeista kuulostaa periaatteena hyvältä, jos kaupungin sisääntuloväylien asuntokaavoittaminen merkitsisi samanaikaisesti viheralueiden säästämistä. Yleiskaavakartan ns. "verikartan" perusteella näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Hämeenlinnantien varrella, jossa Keskuspuiston varsi reunustetaan kortteliriveillä, jotka eivät puhdista kaupunki-ilmaa, eivätkä suodata hulevesiä, kuten tekee metsä. Helsinkiin halutaankin oikeasti lisää kaupunkia, virkistysmahdollisuuksista viis.

Oikeissa kaupungeissa kuitenkin arvostetaan virkistysalueita; esimerkiksi New Yorkin Keskuspuiston rajat on kiveen hakattu, ja Oslon kaupunkimetsä on suojeltu erityislainsäädännöllä. Kaupunkia - tarkoittaen urbaania ympäristöä - ei sitä paitsi voi tuottaa massoittamalla, minkä tietää jokainen, joka on joskus käynyt niinkin kaukana kuin Espoossa tai Vantaalla. Lisää kaupunkia tarkoittaakin käytännössä lähiöiden levittämistä lähemmäs keskustaa, sillä erotuksella, että ne sijoitetaan moottoriteiden varsille. Lähiöt voivat olla viihtyisiä, mutta kuka haluaa asua lähiössä moottoritien varrella?

Lisäksi kaupunkibulevardit perustuvat varsin idealistiseen oletukseen autoliikenteen vähenemisestä Vironniemellä: vaikka se vähenisikin per capita, toki lisääntyvä asukasmäärä lisää liikennettä, etenkin siltä osin kun se koostuu uushelsinkiläisistä. Lisäksi bulevardisaatio sulkee silmänsä niiden autoliikenteeltä, jotka tulevat Helsinkiin kehyskunnista työskennelläkseen täällä. Bulevardisaatio vaikeuttaa kehyskuntalaisten jokapäivästä arkilogistiikkaa hidastaen liikennettä, joka jo nyt mataa alle kävelyvauhtia esimerkiksi Sturenkadulla niin että jo nykyään on täysin mahdotonta ennustaa, saapuuko Porvoon bussi 861 tai 863 Kumpulaan aikataulussaan, 10 vai 20 minuuttia myöhässä. Kaupunkibulevardien havainnekuvien esittämä iloinen katuelämä ei vaikuta suomalaisessa kulttuurissa ja ilmastossa realismilta.

Yleiskaava perustuu moniin epäilyttäviin oletuksiin. Mainitsen tässä yhden erityisesti, Pisara-radan, jonka kustannus-hyöty -suhde on esimerkiksi Antero Alkun selvityksien mukaan kyseenalainen; sitäpaitsi se nakertaa kahta virkistysaluetta; Eläintarhaa ja Alppipuistoa.

Kaikkein keskeisin sisäinen ristiriita, johon yleiskaava kompastuu, on asukasmäärän kasvattamisen aiheuttama lisääntyvä virkistäytymisen tarve, johon yleiskaava vastaa vähentämällä virkistysalueiden määrää kaupungista radikaalisti.

Michael Perukangas
helsinkiläissyntyinen, Helsingissä työskentelevä,
kaupunkitutkija drop-out, Porvoo

HUS syrjii porvoolaisia

Jaan työmatkasetelikokemuksen. Työnantajani siirtyi paperisista sähköisiin, puhelimeen ladattaviin työmatkaseteleitä. Valitsin, että lataan niillä Matkahuollon kortille arvoa Ärrältä, koska HSL ei palvele porvoolaista ja koska Matkahuollon pisteisiin sähköseteli ei käy. R-kioskissa matkapuhelimeni koodi ei käynyt, vaikka myyjä soitteli niin Rautakirjaan kuin Matkahuoltoonkin, Työnantajani HUS on nyt siis päättänyt, että olen 20 euroa HSL-kuntien työntekijöitä arvottomampi.

Porvoo poistaa kuunvaihteessa matkalipputuen Matkahuollon työmatkalipusta, joka subventoituna kustansi 245,80, ilman subventiota 312,80. Osastonsihteerin palkalla tuon lipun kanssa voi todeta, että työnteko ei kannata. Luulin jo pelastuneeni kuin koira veräjästä, kun löysin Porvoon Liikenteen kuukausiliputPorvoo-Helsinki –välille, joka maksaa 250 euroa kuussa. 

Mutta mutta: käytännössä matkaseteliuudistus on kohdaltani käyttökelvoton, sillä R-kioski ei myy Porvoon Liikenteen lippuja, eikä Matkahuollossa sähköisiä lippuja voi käyttää, joten en voi käyttää sähköistä matkaseteliä minnekään. Tämä tarkoittaa käytännössä luontoisedun menettämistä, eli 20 euron efektiivisen kuukausipalkan laskua. Tämä asettaa minut HSL-kunnissa asuvia työntekijöitä huonompaan asemaan, eikä perustuslain mukaan asuinpaikan perusteella voi asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Niin HUS nyt kuitenkin menettelee tällä matkaseteliuudistuksellaan. Haluan siis paperisetelit takaisin, sillä ne voi käyttää haluamassaan matkustusvälineessä. Tätä kirjoitettaessa joudun olettamaan, että HUS rikkoo perustuslakia. 

Uudistus myös tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa matkaseteliä voivat käyttää tosiasiallisesti vain ne kehyskuntalaiset, joilla on varaa ostaa Matkahuollon lippu, eli suosii parempipalkkaisia, ottaen niiltä, joilla jo muutenkin on vähemmän. Ei ole HUS mikään Robin Hood. Kaikkea muuta.

En enää ole niin varma metropolista

Olen oikeastaan aina pitänyt itsestäänselvänä väistä- ja välttämättömyytenä, että Helsingin seudun kunnat - ainakin Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Helsinki - liittyvät yhdeksi Helsinki-nimiseksi kaupungiksi. Metropolia siitä ei kuitenkaan saa, ei, vaikka työntäisi kaikki radanvarret täyteen asuntoja ja vielä metsätkin. En nyt sekoita megalopolikseen tai maailmankaupunkiin, joita on vain muutama, mutta on siinä ja siinä, sanoisinko edes Berliinin kokoista kaupunkia metropoliksi.

Nyt en kuitenkaan enää ole niin varma tästä helsinkiläisyyden lähetyskäskystä. Voidaanko puoli Uusimaata valjastaa ja alistaa helsinkiläiselle anschluss-hybrikselle, tontti- ja työvoimareservaateiksi? Miten käy lähidemokratian? Entä lähipalveluiden saavutettavuuden? En ole niin huolestunut töölöläisten, kalliolaisten, puotilalaisten tai haagalaisten lähipalveluista. Lähipalvelut ne on pähkinärinteeläisillä, nikinmäkeläisillä tai niipperiläisilläkin, puhumattakaan porvoolaisista tai pornaislaisista.

Tiedän, tiedän, Pentti Linkola kirjoitti joskus niin, että toisilla nyt vaan on sattunut vähän huonompaa hiihtokenkää kun ovat sattuneet asettumaan väärään paikkaan, sellaiseen, jonne ei aurinko paista, pakkoko sinne pornaisiin on muuttaa ilman autoa, jolla pääsee metropolipalveluihin - kuten synnyttämään - ja totisesti ei Linkola ole keskustapuolueen käsikirja. Eivät kehyskunnat kuitenkaan kasva vain siksi, että kaikilla ei olisi varaa asettua Helsinkiin vaan siksi, että ihmisiä muuttaa maakunnista Etelä-Suomeen töiden, opiskeluiden tai rakkauden perässä, ja Etelä-Suomi on muutakin kuin Helsinki, vaikka sisäisen siirtomaapolitiikan näkökulmasta toiselta saattaisikin näyttää.  Kun aikaisemmin siirtomaat tuottivat emomailleen raaka-aineet ja työvoiman, sisäisessä siirtomaapolitiikassa kehyskunnat ovat keskuksien tonttimaa- ja työvoimavarastoja.

Moni helsinkiläinen ongelma näyttäytyy aika ensimmäisen maailman ongelmana kehyskuntalaisvinkkelistä. Kehyskunnasta käsin on vaikea eläytyä esimerkiksi Kätilöopiston lakkauttamisuhkaan, jos kuitenkin synnytyssairaala edelleenkin on saatavilla omassa kunnassa, vaikka sitten se siirtyisikin joillakin 5 km kauemmas, kun täällä kyse on siitä, onko sitä synnytyssairaalaa ensinkään. Kehyskuntalainen ei osaa eläytyä helsinkiläisten kauhuun koulujensa tai terveyskeskuksiensa kanssa, ja voi näyttää siltä, että helsinkiläiset on hemmoteltu piloille lähipalveluineen, jos kyse on siitä, löytyykö terveyskeskus Mätäjoen omalta vai toisen puolelta.

Vain siksikö naapurikunnat pitää liittää Helsinkiin että helsinkiläisen omaa lähiterveysasemaa tai koulua ei lakkautettaisi, ja tätä perustellaan koko kansakuntamme kilpailukyvyllä? Nyt oikeesti, vaikka olen kyllä lukenut kaupunkitutkimukseni, kahdessa eri maassa ja yliopistossa. Olen lukenut sitä sen verran paljon, että tiedän kyseisessä tutkimusdisipliinissä puhutun myös ns. puutarhakaupungeista, jotka yhdistyvät toisiinsa raideliikenneverkostolla. Se Uudeltamaalta puuttuu, ja sen takia kehyskuntalaiset tulevat tukkimaan ne ***:n kaupunkibulevardit.

Suomessa vallitsee ainakin periaatteellinen vapaus valita asuinpaikkansa, ja moni muuttaa kehyskuntiin esimerkiksi siksi, että ne tarjoavat elintilaa ja edes miten kuten siedettävällä hinnalla. Ja esimerkiksi Kainuusta Etelä-Suomeen muuttavalle esimerkiksi Mäntsälä ei välttämättä näyttäydy Helsingin kehyskuntana, vaan - Mäntsälänä, kuntana, josta puuttuu uimahalli mutta josta saa kohtuuhintaisia rintamamiestaloja ja josta pääsee junalla töihin, edellyttäen, että se työ on sellaisessa paikassa, jonne pääsee junalla eikä esimerkiksi Kouvolassa, joka muuten on lähempänä Mäntsälää kuin Helsinkiä.

Kunnat eivät tietenkään ole itseisarvoja. Ei ole itseisarvoa olla porvoolainen, pornaislainen, espoolainen, vantaalainen tai helsinkiläinen siinä mielessä, että valtion pitäisi subventoida paikallisidentiteetin rakentamistyötä. Kunnat ovat paljon muutakin, minkä helsinkiläiset tietävät siinä missä muutkin: ne ovat paikallisen vaikuttamisen välineitä, kaavoituksen instrumentteja ja lähipalveluiden delegointivälineitä, vaikka varmaankin nämä asiat voitaisiin hoitaa jollakin muullakin mallilla kuin kuntien toimesta, ja hoidetaankin: palveluita kuntayhtymä- ja kaavoitusta maakuntatasolla.

Jos helsinkiläiset haluaisivat myötämielisyyttä metropolihankkeelleen, ei se ainakaan tapahdu aluekaappauksilla, jotka hoidetaan kioskirosvomaisen ylimielisesti. Ylimielisyyttä on esimerkiksi sellainen asenne, että perustellaan asuntojen rakentaminen sillä, että niin kaikilla olisi varaa asua Helsingissä, mikä implikoi sen, että nyt kun kaikilla ei ole, niin me kehyskuntalaiset olisimme epäonnistuneita wannabehelsinkiläisiä.

Sote kurittaa lapsiperheitä

Minä olen yliopistokoulutettu henkilö, joka on 11 kuukauden ajan elämässään tienannut 3000 euroa kuussa, siis keskusjärjestöni puheenjohtajan keskituloisen määrittelemän alarajalla. Muun ajan kuukausipalkkani on vaihdellut 1800-2200 euron välillä. Olenkin joutunut päättelemään, että kaltaisiani henkilöitä ei kaivata asumaan Helsinkiin. Olenkin paennut kehyskuntaan, pois HSL-alueelta Porvooseen, jossa sielläkin asuminen on kallista; se on Suomen toiseksi kallein kaupunkiseutu, mutta kuitenkin ratkaisevasti halvempaa kuin Helsingissä. Kun Helsingissä asumisesta on tullut liian kallista, Helsinki täten ulkoistaa sen jatkuvasti kurjistettavaa julkista peruspalvelusektoria pyörittävää paarialuokkaa kehyskuntiin.

Moni pitää kehyskuntia pääkaupunkiseudun loisina, mutta ei se niin yksioikoisesti mene. Pienipalkkaisen palvelusektorin ulkoistaminen palveluista tyhjennettäviin kehyskuntiin on metropolin loisimista kehyskuntien kustannuksella, kun kehyskunnat tyhjennetään ensin julkisesta liikenteestä, sitten palveluista.

Kun pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat "huippuosaajista" ja "kovatuloisista lapsiperheistä", nämä ovat oikeastaan sama asia. Kumpaakaan käsitettä ei vaan vaivauduta yleensä määrittelemään. Enkä oikein tiedä, minne nämä "kovatuloiset lapsiperheet" oikein asettuisivat, kun suo siellä, vetelä täällä: joihinkin kuntiin he eivät mahdu ja toisissa ei ole palveluita.

Tämä "kovatuloiset lapsiperheet" on ihmeellinen myytti, jonka pitkän tähtäimen kustannus-hyöty -analyysi on jäänyt puolitiehen: lapsiperheethän kuluttavat nimenomaan julkisia palveluita, sinkut taas enemmän yksityisiä palveluita, koska sinkuilla jää enemmän käteen. Lapsiperheiden tavoittelu vaan näyttää poliittisesti hyväksyttävältä, vaikka ei ole mitään takeita, että lapset jäävät Helsinkiin kuluttamaan Helsingin palveluita. Aivan hyvin he voivat todeta, että Helsingissä on liian kallista ja palkkataso liian matala, ja muuttaa vaikka Norjaan, Pornaisiin tai Nepaliin. Tosin Pornaisissa ei ole toisen asteen koulutusta eikä sen paremmin työpaikkojakaan, puhumattakaan elokuvateattereista ja kahviloista. Kuntorata siellä on, ja korppeja.

Sote-uudistus pitää ja se mitä ilmeisimmin tullaan koplaamaan kuntauudistukseen, sillä joskaan se ei välttämättä radikaalisti huonontaisikaan palvelujen saavutettavuutta, niiden rahoituspohjalle se tekee kuin käänteinen Robin Hood: antaa rikkaille ja ottaa pieniltä. Sote on kuntatalouden ja veronmaksun legitimiteetin kannalta kestämätön yhtälö: kiristyvää verotusta vastaan palvelujen saavutettavuus heikkenee. Sote tulee viemään ainakin terveyspalvelut kohti tilaaja-tuottaja -mallia, sosiaalipalveluista ei olla puhuttu juuri mitään. Ehkä ne aiotaan ajaa alas, tai ainakin ne pitänee antaa kuntayhtymän järjestettäväksi.

Näinhän maakunnissa ollaan tehty jo kauan. Uusimaa on Sote-uudistukseen paljon huonommin valmistautunut kuin esimerkiksi Pohjanmaa tai edes Päijät-Häme, joissa kuntayhtymä on huolehtinut sosiaalipalveluista jo pitkään niin että ne ovat olleet ainakin saatavilla, saavutettavuus onkin sitten toinen asia. Sote kurittaa nimenomaan lapsiperheitä, joiden kukkarossa kiristyvä verotus ja palvelujen huononeva saavutettavuus tuntuvat.

Maksan mielelläni veroja, mutta vaadin niiden vastapainoksi myös palveluita.

Onko kehyskuntalaisuus ympäristörikos?

Iltasanomissa oltiin nostettu kieltämättä surkuhupaisa perhe-esimerkki, kahden auton pornaislaisperhe tikun nokkaan, ristiinnaulittavana kauhuesimerkkinä epäekologisesta kehyskuntalaisuudesta. Ja kyllä aika moni helsinkiläinen tarttuikin köyteen Facebook-keskusteluketjussa. Aika moni heistä on vihreä, ja kuten on jo tunnettua, helsinkiläinen vihreys on oikean elämäntavan mittapuu, siis se, että voi valita 20 eri lattekahvilan väliltä, minne Maccinsa parkkeraa.

Siitä viis, miten kaikki maailman askolat pidetään asuttuina, mutta missä asuvat heidän koulunsa opettajat, jos perheen toinen aikuinen ei ole sattunut työllistymään Askolasta? Bittiavaruudessa? Asteroidivyöhykkeellä? Hornan kuusessa?

Otetaan elävän elämän esimerkki. Otetaan pariskunta, joista toinen työskentelee Askolassa, toinen Karkkilassa, molemmat opettajina. He asuvat Hyvinkäällä, eli suunnilleen puolivälissä. Kuinka heidän olisi pitänyt menetellä? 

a) vaihtaa alaa, jotta molemmat olisivat työllistyneet samalta paikalta. Mieluiten Helsingistä, vaikka Pukinmäestä, kunhan Helsingistä. Ihan sama, vaikka siivoojiksi.

b) molempien muuttaa samaan korpeen ja toisen ryhtyä luomuviljelijäksi, ja jos ei osaa, niin työttömäksi? Sekin olisi ilmeisesti parempi kuin autoilu työn perässä.

Näitä elävän elämän esimerkkejä on syytä tuoda esille, sillä eivät nämä tuppuhelsinkiläiset niitä tiedä. Tietämättömyys ei kuitenkaan oikeuta tuomitsemaan. Muistutettakoon, että tätä eivät tiedä myöskään ne, jotka tuomitsevat esimerkiksi sukupuolineutraalit avioliitot koska ne eivät kuulu heidän kokemuspiiriinsä.

Helsinki ei ole kaiken mitta, tämä maailman mittakaavassa tuppukylä, joka luulee itseään metropoliksi, eikä se, että jopolla voi valita 20 lattebaarin väliltä, ole mikään ainoan oikean elämäntavan ainoa mittari. 

Ihmisillä on syynsä veikkoloihin. Aina elämäntapaa ei itse valita. Toki näin voisi olla, jos ihminen olisi yksinelävä, kuluttava nomadi. Esimerkiksi yksi ystäväni asuu siellä, koska hänen ex-vaimollaan - jonka luona heidän lapsensa asuvat 50-50 - on siellä talo. Ja koska ei halua olla työttömänä, ajaa Helsinkiin, koska bussiyhteydet niiltä kyliltä ovat aika huonot. Kyllä sen läppärin vielä kantaa bussissa, ja kävelee sen kanssa pysäkiltä tunnin odottelun jälkeen 3 km, mutta kolmea lasta ei.

Jopa saman kunnan sisällä liikkuminen voi olla mahdotonta ilman autoa. Pienessä kunnassa sama opettaja opettaa esimerkiksi yläasteen ja lukion - jotka sijaitsevat eri taajamissa, ja koska julkista liikennettä ei ole, vain joltakin armstrongilta onnistuu siirtymä lihasvoimalla 10 km vartissa. Toki toisen niistä kouluista voisi siirtää samaan taajamaan kuin sen toisenkin, mutta minne ne oppilaat pannaan sitä odotellessa? Ja siinä tapauksessa liikkuisivat sitten oppilaat, joita on kymmeniä, jos opettajia on muutama. Mopoilla ja mopoautoilla.

Vahinko on jo tapahtunut. Ne askolat ja pornaiset, ei syrjä- vaan harhaseudut on jo erehdytty asuttamaan. Minne sijoitetaan heidän vanhuksensa ja koululaisensa, jos heidän palveluitaan ei ole enää mahdollista ylläpitää. Entä muut? Pakkosiirretäänkö, millä aikataululla ja minne? Vai kaivetaanko kaikkien näiden askoloiden ja veikkoloiden alle kuoppa? 

Näiden syrjäkuntien pitäisi toki subventoida bussiliikennettä, mutta kun esimerkiksi Porvoossa asian ymmärtävät vain me ja vasemmisto. Ja ei sellainen päätös synny kun meitä on vähän, koska miksi porsaat äänestäisivät teurastajiaan?

Jos maaseudulla asuminen leimataan ympäristörikolliseksi porsasteluksi, porsaat eivät äänestä. Ainakaan teurastajiaan, joiden mielestä nämä porsaat vielä syyllistyvät tekemään vääriä valintoja ihan sarjana niin että ovat sarjarikollisia. Eivät aja vain autoa, vaan kahta. Nekin ovat varmasti ökymaastureita, ainakin toinen. Kaikki bussirahansa polttelevat varmastikin tupakkina ilmaankuin skorsteenit, kaikki, koska se nyt ainakin varmasti on valistumaton valinta, ja kaikkia lapsiaan rahtaavat jääkiekkoharrastuksiin, niitäkin, jotka eivät vielä ole syntyneet. Ja jääkiekkoa kuuluu inhota, koska se on väkivaltaista, sinne ajetaan autolla ja niiden jäähallien lämmittämiseen rakennetaan ydinvoimaloita. Jos eivät polttelisi ja jääkiekkoilisi, kaikilla olisi varaa ajaa joka päivä töihin Keilaniemeen taksilla, mersulla, joka on parempi kuin oma mersu koska taksikin on joukkokuljetusväline.

Jotenkin tällainen ylimielinen niin kutsuttu itseironia ei oikein naurata, edes ihmistä joka ei omista ajokorttia. Autoiluhan se on kaikkein pahin paha. Näitä, jotka haluavat lisää kaupunkia Helsinkiin, muistuttaisin: on maalaisten ansiota, että teillä on varaa asua vielä edes Roihuvuoressa. Jos me kaikki sinne rynnistämme, te taidatte joutua telttoihin Keskuspuistoon. Sori. 

Iltiksen jutun voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Tervemenoa, mutta ei

Kaikki tiet vievät Helsinkiin, ainakin niin kauan kun niistä tehdään kaupunkibulevardeja. Todella vaikea on sen sijaan päästä Helsingistä pois. Kun tulen kerran eli kaksi vuodessa viettämässä vuotuisia poikain peli-iltojani Rööperin suunnasta, en tiedä, miten uuteen bussiasemaan pääsee sisälle, eikä tämän oppimiseen riitä ne noin kaksi vuotuista pelikertaa. 

Joudun jok'ikisenä kertana juoksemaan (=koska minulla on kiire viimeiseen Porvoon bussiin tai jos toiseksikin viimeiseen, joudun kestämään kännittelyä Tennispalatsin brittibaarissa parikin tuntia) koko mastodonttikompleksin ympäri löytääkseni edes yhden sisäänkäynnin. Tästä olen tullut johtopäätökseen, että vaikka Helsinki haluaa kasvaa, muttei suinkaan siten, että maalaiset kansoittaisivat tämän ihastuttavan metropolin, vaan sinne ainostaan ja vain huippuosaajia, joillaisia maalaiskuntalaisissa ei suinkaan ole, niin pois maalaisia ei kuitenkaan pidä päästämän. 

Tästä ei pidä tehdä kuin yhdenlainen johtopäätös: Helsinki on jo varautunut kasvamaan kattamaan ainakin Vantaan, ja hyvät ihmiset laitettakoon Helsinkiin, kun taas kehnommat Vantaaseen. Laitettakoon maaseutulaiset siis korkeintaan Kehä kolmosen varsille sullottuihin tehdas- eli varastorakennuksiin, yhtään lähemmäs Helsinkiä ei heidän pidä pääsemän. 

Vielä helsinkiläisenä vastustin sekä keskustatunnelia että Kumpulan joukkoliikennekatua. Nyt alan jo epäillä, että helsinkiläiset eivät ymmärrä omaa parastaan. Ainakin Kumpulan joukkoliikennekatu helpottaisi Sturenkadun sumppua, ja Pasilassa on todella paljon työpaikkoja, jotka nyt ovat idästä päin katsottuna toivottaman sumpun takana. Keskustatunnelikin saattaisi hyvinkin helpottaa bussiliikenteen oloja Vironniemellä, jos edes osa turhista autoista saataisiin maan alle. Oslossakin on eräänlainen minikeskustatunneli, Kehä 0. Tästä se sukeltaa maan alle. 

Lukioiden rankinglistat lisäävät syrjäytymisriskiä...

... sillä ne vahvistavat polarisaatiota, jossa suuri osa niistä, jotka kykenevät valitsemaan, valikoituvat jo muutenkin valmiiksi rankinglistan yläpäässä oleviin kouluihin. Lukioiden rankinglistoissa on kyse samantyyppisestä ilmiöstä kuin asumisen etnis-kulttuuris-ekonomisesta segregaatiosta, jossa eri jakotekijät vahvistavat toisiaan. Tunnetuin muoto tätä segregaatiota on nk. White Flight-ilmiö, jossa kantaväestö välttää joitakin leimautuneita asuinalueita.

Lukioiden nk. paremmuusjärjestyksessä on ainakin osittain kyse perspektiiviharhasta. Suurehkojen kaupunkien ympäristökunnissa voi olla pienehköjä omalle kunnalleen elintärkeitä maalaislukioita, jotka kärsivät rankkeerauksessa siitä, että ne saavat oppilasaineksensa etupäässä suoraan paikallisesta peruskoulusta, ja keskiarvoraja ei ole paljoa päälle 6. Tällaisen lukion rankinglistasijoitusta voi myös pudottaa se, että usein pienissä kunnissa toisen asteen koulutuksen tuottavat kuntayhtymät, jolloin säästösyistä tendenssinä usein on yhdistää eri koulutusmuotoja saman katon alle. Vaikka koulutustarjonnan moninaisuus sinänsä onkin hyvä asia niin kunnalle kuin yksittäiselle koulukkaallekin, usein tulee sekä ammatti- että lukiotutkinto suoritettua aika kehnosti. Tällöin lukion rankingsijoitus tippuu siitä, että puoltoäänten keskiarvoon lasketaan kaksoistutkinnon suorittajat, mitä taas ei tehdä isomman kaupungin arvostetuissa lukioissa, joiden oppilasaines sitäpaitsi on jo valmiiksi valikoituneempaa. Ne kuorivat kerman sekä omasta kaupungistaan että ympäristökunnista.

Lukioiden rankinglistat lisäävät siis asuinalueiden ja jopa kuntien välistä eriarvoisuutta. Lopulta maalaislukio - jonka parhaat oppilaat ovat valikoineet itsensä kaupungin arvostettuun lukioon - saattaa kuolla pois, koska se ei rankingsijoituksensa perusteella näytä tulokselliselta, vaikka on saavutus sinänsä kouluttaa kutosen oppilaista ylioppilaita. Tästä kärsivät erityisesti heikommat oppilaat, ja koulupudokkuus lisääntyy ja sen myötä nuorten syrjäytyminen. Lukioiden rankinglistojen julkistaminen tuleekin kieltää, yhteiskuntatakuun nimissä. Koulutuksen polarisaatio kuihduttaa myös pikku hiljaa kehyskunnatkin pois.

Mikäli olisi olemassa mitään pienille syrjälukioille oikeudenmukaista rankkeeraamistapaa, se suhteuttaisi sisään- ja ulospäässeen oppilasaineksen, panos-tuotos -suhteen. On jo sinänsä saavutus säilyttää kutosen oppilaita muutama vuosi ja kaiken lisäksi tuottaa heistä ylioppilaita, vaikka tämä tosin onkin seurausta koulutuspolitiikasta, jossa arvostetaan liikaa lukioita ja jossa panostetaan liian vähän oppilaanohjaukseen.

Teksti perustuu bloggaukseeni kahden vuoden takaa.