Malminkartanon metsän kohtalosta

Eilen Helsingin kaupunki piti kaavakävelyn ns. Malminkartanon keskiosan projektialueella. Malminkartanon keskiosaksi tämän noin 15 hehtaarin alueen kutsuminen on tosin epäiltävissä puhtaaksi hämäysyritykseksi, sillä alue on kokonaisuudessaan metsää, jota kutsutaan Kartanonmetsäksi.

Alue sijaitsee Malminkartanon tunnelissa sijaitsevan juna-aseman päällisellä kalliolla, Pohjois-Malminkartanossa. Se rajautuu etelässä Malminkartanon lounas-koillinen -suunnassa leikkaavaan Malminkartanontiehen, joka yhdistää Konalan ja Kaivokselan. 

Kartanonmetsä. Kuvalähde: http://villistadi.fi.

Kartanonmetsän omistaa kiinteistökehitysyhtiö Sponda, ja alueen luontoarvoja ei ole kattavasti selvitetty. Siellä on kuitenkin lampi (mahdollinen lähde), karua kalliometsää, keloja ja maapuuta. Kannot loistavat poissaolollaan, mikä todistaa alueen luonnontilaisuuden puolesta. Ilman kartoitustakin on selvää, että Kartanonmetsä on Malminkartanon ja sen lähialueiden sekä laajin, yhtenäisin ja arvokkain metsäalue.

Kartanonmetsän päänmenoksi on siis suunnitteilla kaavoitusta. Sitä tilaisuuteen osallistuneet arkkitehdit perustelivat mm. asukaskannan monipuolistamisella ja kuluttajakysynnän lisääntymisellä niin että alueelle suunniteltavat kivijalkakaupatkin saataisiin kannattaviksi. Esitin eilisessä tilaisuudessa huoleni siitä, että on vankat syyt epäillä, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Mitä tällä tarkoitan?

Malminkartanoa alettiin rakentaa reilut 40 vuotta sitten. Se oli ensimmäinen sellainen alue Helsingissä, jonne kaavoitettiin rakennusten kivijalkoihin tiloja liiketoiminnalle. Tämä idea oli peräisin Ruotsissa vaikuttaneelta brittiarkkitehti Ralph Erskineltä; samaan ideaan pohjautuivat sittemmin mm. Pikku Huopalahti ja Ruoholahti. Niissä kivijalkatoiminta on joten kuten kannattanut, koska ne ovat kantakaupunkia. Malminkartano ei ole, ja siellä kivijalkayrittäminen on tavannut jäädä aika lyhytikäiseksi. 

Olen asunut Malminkartanossa kolmeen otteeseen lyhyitä aikoja (1991-1993), 1994-1995 kuukauden ja kesällä 2009 kuukauden ja kehittänyt työkseni alueen asukastoimintaa edesmenneessä asukastalo Horisontissa 2006-2007. Kannelmäessä olen asunut pidempään, vuosien 1980 ja 2011 välissä, ja Malminkartano oli kuin olikin aika lähellä, vaikka Mätäjoki olikin sen ajan nuorille suuri, henkinen muuri. 

Horisontin aikoihin huoli oli jo nyt osin rakentamisen alle jääneestä metsästä, joka sijaitsi täyttömäen ja Myyrmäen välissä, alueella, jonne on rakentunut Honkasuon asuinalue. Horisontti oli myös Helkan ja asukasyhdistyksen kanssa laatimassa Malminkartanon kaupunkipolkua, jossa luotiin kävelyreitti yhdistämään alueen historialliset ja luonnonkohteet. Tätä polkua ei enää valitettavasti löydy netistä; kuten monien projektien kohtalo on, niistä jää usein jäljelle vain muistijälki osallisilleen. 

Takaisin Malminkartanon metsään. Sen arvot eivät tyhjene luonnonarvoihin. Malminkartanon metsä sijaitsee alueen korkeimmassa maastokohdassa, ja sen laki on kurkistanut merenpinnan yläpuolella jo aika pian sen jälkeen kun maatamme peittänyt mannerjää hellitti otteensa. Niinpä alueella onkin ollut asutusta jo harvinaisen pitkään. Erään alueen reunalla olevan talon pihalta löytyi äskettäin muinaishauta, ja aivan lähellä, Myyrmäen eteläosissa löytyi aluetta rakennettaessa 60-70 -luvuilla paljonkin merkkejä kivikautisesta elämästä niin että tämä arkeologinen historia edelleenkin näkyy Myyrmäen nimistössä. 

Malminkartanon metsän läpi on kulkenut ilmeisesti jo kivikaudella käytetty tie. Sellaiset ovat Museoviraston erityisessä suojeluksessa, ja tie erottuu edelleenkin erinomaisesti maastossa tuhansien vuosien jälkeen (kun kallion päältä on kerran jäkälät ja sammalet tallottu, ne eivät välttämättä palaudu milloinkaan).

Kävely oli kaavakävelyksi harvinaisen suosittu: yhteensä mukana oli silmämääräisesti lähemmäs satakunta ihmistä. Päättäjistä mukana oli keskeinen vihreä kaupunkisuunnittelupäättäjä Otso Kivekäs, joka muistutti Helsingin tuoreesta kaupunkistrategiasta, jonka mukaan keskeiset luonnonalueet suojataan kaavoitukselta. Jos Kartanonmetsä ei ole keskeinen luonnonalue, mikä on?

Tällaiset karut kalliometsät, joilla ei ole puuntuotannollista merkitystä, voisi jopa sanoa paikoitellen karukkokankaat, ovat erittäin harvinainen metsätyyppi.

Alueen reunaosat ovat rehevämpää sekametsää.

Metsästä löytyy myös tällainen ympäristötaideteos. 

Metsän itäosaa. Kivikautinen tie näkyy tässäkin. 

Alue on varsin kallioinen. Tämä taitaa olla kaikkein korkein kohta.

Kartanonmetsästä löytyy myös kelopuita. Sinne on joskus laitettu tällainen maja kolmen kelon varaan. Kelopuut ovat monelle elävälle tärkeitä. 

Toivottavasti järki voittaa, ja kaupunki ottaa oman strategiansa vakavasti ainakin Malminkartanossa. Kaupunkiluonto ry aikoo olla mukana järjestämässä keskustelutilaisuutta alueen tulevaisuudesta, jonne tulisi mukaan kaavoituksen osallisia. Luontokartoitus alueelta pitää myös teettää mahdollisimman pian. Se viimeistään kertonee, miksi alueelle kaavoittaminen olisi suoranaista vandalismia. 

Kari Konttisen muistolle

Kuva Malminkartanon valokuvakilpailun mainoksessa. Se, kuten moni muukin Malminkartanoa ja sen lähialueiden kulttuurielämää edes hetkellisesti rikastuttanut idea, oli Karilta peräisin.

Tiedä häntä, mikä etiäinen minut saavutti, sillä olenhan aina välillä miettinyt, mitä mahtaa Karille kuulua ja joskus ajatellut soittavanikin, mutta tuli mieleeni googlata, mitä kuuluu entiselle työkaverilleni ja sittemmin ystävälleni Kari Konttiselle. Google sitten paljasti, että hän kuoli marraskuussa, vajaat 74-vuotiaana. Olen iloinen siitä, että hänen poismenonsa ei sentään päässyt tapahtumaan ihan salaa, vaikka loppuelämänsä yksin elikin.

Kuva- ja elokuvataiteilija Kari eli värikkään elämän. Ammatillisesti hän palasi muistoissaan aina Warren Beattyn Helsingissä kuvaamaan elokuvaan Reds, jossa hän toimi assistenttina. Kari oli monessakin mielessä esteetikko: kuvien ja kauneuden, myös naiskauneuden palvoja.

Pari kertaa uskoin Karille luottamustehtävän. Ensin valtuutin hänet kissavahdiksi lähtiessäni kesälomalle Osloon. Jo ensimmäisen päivän aikana kissa karkasi, kerrostaloasunnon ikkunasta. Toisella kerralla delegoin asuntonäyttöön vuokralaisen valitsemisen Karille, ja tietenkään hän ei voinut vastustaa nuorta, kaunista yksinhuoltajaa. Valitettavasti tästä valinnasta tuli pommi, ja sain antaa tälle vuokralaiselle useiden kuukausien vuokrarästit anteeksi.

Niin, siitä anteeksiannosta. Minä olen antanut nämä anteeksi Karille aivan samoin kuin Kari oli valmis antamaan erilaisia inhimillisiä heikkouksia anteeksi kauniille naisille. Sanavalmiina miehenä hän oli välillä hankkiutua vaikeuksiin, sillä hän ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla, jos hän ei jostakusta tykännyt.

Karissa oli annos Paroni Munchhausenia mutta myös Till Eulenspiegeliä. Hän oli valmis ajoittain pieniin kujeisiin. Kun luin parisen vuotta sitten iltapäivälehdestä jutun miehestä, joka oltiin pidätetty koska hän oli väärentänyt palautuspullojen koodeja, minulle tuli lämmin olo. Karihan se siellä, tai sitten copycat.

Karin kanssa tieni kohtasivat Malminkartanossa, kumppanuustalo Horisontissa 2006. Siellä olin Karin kanssa perustamassa valokuvauslaboratoriota ja Horisontille lehteä, jota hän vanhan liiton miehenä taittoi leikkaajaliimaa-menetelmällä, vaikka tietokone ja taitto-ohjelmataitoinenkin henkilö olisi ollut saatavilla. Kaikkein antoisin - ja yksi koko työurani kivoimpia projekteja - oli kuitenkin elokuvaopintopiiri, jonka esitykset alusti pitkän linjan elokuvaharrastaja Kari, joka oli perustanut aiemminkin elokuvakerhoja. Niin me sitten katsoimme Kurosawaa, Almodovaria ja Murnauta puolisalaa pimennysverhojen takana.

Kroonisesta tupakkayskästään huolimatta Kari oli yllättävän hyvässä kunnossa. Ainakin oli vielä kesällä 2006, jolloin hän pyöräili koko Ilmoilanselän ympäri Lautsian-lomalla. Oli hän tainnut polkaista vielä Hauhonselänkin ympäri, ja muisti lomakylään palatessaan suositella minulle Hauhon historiallista puutalokatua. Kävin sitten sen minäkin katsomassa Karin suosituksesta.

Minä en ole se heikko lenkki, joka ystävän minulle uskomat salaisuudet paljastaisi. Kiitos muistojen jakamisesta ja monista kiintoisista tarinoista Kari.

Kuva: Maunulan kaupunginosan kotisivu: kaksi taiteilijaa Mediapajalla (2005). Maunulan kaupunginosan jutun Karin poismenosta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kiitos Horisontti 1993-2014

Täysillä loppuun saakka, saappaat jalassa, jalat mullassa, kädet savessa, katse kohti horisonttia. Niin uskoakseni kaatui malminkartanolainen kumppanuustalo Horisontti.

En ryhdy sen kummemmin spekuloimaan, miksi Horisontti tuli tiensä päähän, mutta sen tiedän ja ymmärrän, että on tavattoman raskasta pyörittää asukastaloa, jonka rahoitus tulee keksiä uudelleen aina joka vuosi, kun kaupunki ei ollut suostunut myöntämään sille vakituista toiminta-avustusta. Minkä se olisi ansainnut, kaikesta ennaltaehkäisevästä nuoriso- ja vanhustyöstään, harrastus, -kurssi-, liikunta-, kulttuuri- ja opintotoiminnastaan. Täydensi se myös paikallista aika vähäistä palvelutarjontaa: Horisontti pyöritti erittäin suosittua kirppistä kirja- ja huonekaluosastoineen, pyöräpajaa ja kahvilaa.

Horisontti oli sen toiminnassa mukana olleille elämäntapa. Hyvin harvat saivat siitä leipänsä, mutta Horisontin kohdalla pätee se, mitä yhteisöistä usein sanotaan: ne kytkevät ihmiset yhteiskuntaan. Ja yhdistävät toisiinsa.

Minä olin yksi niistä onnekkaista, jotka saivat Horisontista elantonsa jonkin aikaa. Kokemus oli koko työurani palkitsevimpia: olin mukana perustamassa valokuvauslaboratoriota, elokuvaopintopiiriä, raivaamassa viljelyspalstaa, tuottamassa Kierrätyskeskuksen kanssa ympäristötapahtumaa täyttömäelle, kesäleirillä Hauholla, järjestämässä eduskuntavaalipaneelia, perustamassa lehteä (josta oltiin puhuttu kauan; ensimmäinen kappale jäi valitettavasti viimeiseksi) ja tukemassa monien käsityöpajojen toimintaa.

Muistan aina Arendin, Pentin, Puu-Penan, Harrin, Riitan, Ritan, kaksi Karia, Esan, Paulan, Satun, Lesian, Helenan, Maaretin, Juhanin, Katarinan, Pyryn, Tuijan, Markon, Maijan, Tomin, Pirkon, Jukan sekä monet, monet muut, joista joihinkin olen pitänyt yhteyttä oman Horisontti-taipaleeni jälkeenkin, vaikka tieni onkin vienyt aika kauas Malminkartanosta. Jotkut heistä jäivät Horisontin historiassa lyhytaikaisiksi vierailijoiksi, joistakin tuli pitkäaikaisia kulmakiviä.

Missään muussa työssä kaupan päälle ei ole tullut yhteisöä siinä määrin kuin Horisontissa, ja kasvoja aika ajoin palailee edelleenkin mieleeni, Tosin tultiin Horisonttiinkin esimerkiksi Riihimäeltä ja Keravalta, joten ei sen panos rajoittunut Malminkartanon päivittäiselämän rikastuttamiseen. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Jaanalle, jonka elämäntyö Horisontti oli, ja ilman hänen visiotaan ja sinnikkyyttään Horisontti olisi kupsahtanut moneen kertaan.

Kiitos Jaana ja kiitos Horisontti. Vaikka Horisonttia ei enää ole, minä olen aina horisonttilainen. Ja niin ovat sadat ja sadat muutkin.

Työttömyydestä ura

Olen aina ihmetellyt työttömien yhdistyksien lähetyskäskyä. Miksi ne ovat olemassa?

Ilmeisesti ainakin ajaakseen työttömien etuja. Mitä ne ovat? Jos ja kun työttömän etuna varmastikin on työllistyminen, sittenhän yhdistyksen tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, sillä eihän silloin kun ihminen enää ei ole työtön, hän ole työtön.

Jos työttömien yhdistyksen tehtävänä on parantaa työttömien asemaan yhteiskunnassa tekemällä työttömyydestä hyväksyttävämpää, tarkoittaako tämä sitä, että työttömyys on uravaihtoehto muiden joukossa?

Jos tarkoitus on tarjota työttömiksi jääneille mielekästä päivätoimintaa: retkiä, paikan, jossa lukea lehtiä, käydä netissä, juoda kahvia ja tavata toisia työttömiä, on vaarana, että työttömyyden pitkittyessä työtön tuleekin riippuvaiseksi yhdistyksen tarjoamista palveluista, silloinkin kun hän luonnollisista syistä "kasvaa ulos" työttömien kohderyhmästä esimerkiksi saamalla töitä tai jäämällä eläkkeelle.

Kokemukseni mukaan, työttömien yhdistyksissä ovat yliedustettuina eläkeläiset ja sellaiset pitkäaikaistyöttömät, joiden työllistyminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Siis eläkeläiset ja tulevat eläkeläiset, jolloin yhdistyksen ainoaksi mahdolliseksi toiminta-ajatukseksi jää päivätoiminnan järjestyminen. Missä ei ole mitään pahaa sinänsä, mutta tämän asian myöntäminen auttaisi monia työttömien yhdistyksiä suuntaamaan vähäiset voimavaransa oikein.

90-luvun alun lamavuosina muistan nähneeni Länsi-Helsingin työttömien ilmoittelua asuessani vielä äitini luona Malminkartanossa, kotitaloudessa, jossa oli yksi työttömäksi jäänyt ratikkakuski ja yksi eläkeläinen. Sittemmin palattuani samoille kulmille 15 vuotta myöhemmin, opin, että tässä yhdistyksessä oltiin kasvettu aikuisiksi ja laajennettu toimintaa koko kaupunginosan toimintakerhoksi, Kumppanuustalo Horisontiksi. Vaikka mukana oli ilmiselvästi edelleenkin niitä samoja, jotka olivat 15 vuotta sitten perustaneet työttömien yhdistyksen ja olivat sittemmin jo eläköityneet, toiminnan jatkaminen oli mahdollista, koska kyseessä ei enää ollut työttömien yhdistys, vaikka myöhemminkin yhdistyksen toimintaan jäi kuntouttavan työtoiminnan myötä työttömyys- ja työllistämisvivahde. Tämä onkin ainoa kestävä toimintamalli työttömien yhdistykselle: toiminta-ajatus, joka ei erottele jäseniään ja aktiivejaan työllisyysstatuksen mukaan, niin kuin ympäröivässä yhteiskunnassakaan tarvitsisi tehdä. Jos perustulo.

Miksi minä sitten olen nähnyt näinkin paljon vaivaa kirjoitellakseni työttömyydestä kaikkien vuosien aikana? En ole tehnyt työttömyydestä uraani, mutta sen sijaan katson, että on velvollisuuteni jakaa oma ymmärrykseni yksilön ja yhteiskunnan välisistä syy-seuraussuhteista ja oma kokemukseni työttömyydestä, jotta työtön pääsisi stigmasta eroon. Identiteettini ei työttömänäkään ole määrittynyt työttömyyden kautta, mutta työllisenäkin sympatiseeraan työttömiä. Työttömyys ei määritä ihmisarvoa.

Toinen asia, johon haluan myötävaikuttaa, olisi se, että työttömän olisi ylipäätään mahdollista kartuttaa toimeentuloaan ja osaamistaan tarttumalla niihin työmahdollisuuksiin, ettei työntekoa vaikeutettaisi. Kirjoitukseni "Keikkatyö ei kannata" onkin tainnut omalta vaatimattomalta osaltaan vaikuttaa tähän suuntaan, samoin "Minkä valtio antaa, sen kunta ottaa", siinä määrin kuin nyt yhdelle vaatimattomalle aktivistille on mahdollista.