Beethovenin kamppailut

Beethovenin musiikissa on aina kamppailun elementti läsnä. Vaikeaa on ollut säveltäminen ja elämässä muutenkin. Ensimmäisessä ja toisessa sinfoniassaan hän taistelee perinteiden rautahaarniskaa tai siveysvyötä vastaan, Eroicassa pahiksia, tyranneja ja tuulimyllyjä ja viidennessä sinfoniassaan kohtaloa vastaan. Yhdeksännessä sinfoniassa taas hän taistelee kaaosta ja painovoimaa vastaan. Lopulta luova, tahtova yksilö saa kristalloitua kaaoksesta muotoa. 

Tahdonvoima on Beethovenin musiikin käyttövoima; Beethovenin musiikki ei kuulosta kuin itsestään virranneelta, kuten Mozartilla. Kun Haydn tuntuu saaneen musiikista iloa ja energiaa, Beethovenista taas saa sellaisen vaikutelman, että säveltäminen tyhjensi hänet täysin. Ei ole ollut voimaannuttava juttu vaan uuvuttava, säveltäminen. Jos Mozart oli pyhän välikappale ja Bachin musiikki niin pyhää, että häntä jopa sanottiin viidenneksi apostoliksi, Beethoven oli itse oma pyhänsä; pohjimmiltaan maallisenoloinen kaveri, vaikka ajan tapaan jokunen messukin tuli tehtyä. 

Pienimuotoisemmassa musiikissaan - kuten pianomusiikissa ja kamarimusiikissa - Beethovenin taistelu on sisäistä. Myöhäisissä pianosonaateissa hän taistelee kuuroutumista ja kontrollin menetystä vastaan, myöhäisissä jousikvarteteissa sisäisiä demoneita: epäuskoa omaa itseä kohtaan. Suuressa fuugassa taistelu on muodon kasassa pitämisen puolesta; teoksen fuugarakenne pitää sen joten kuten koossa, mutta sen fuugarakenteen sisällä on paikoitellen täysi kaaos, kuin tehosekoittimessa. Samantyyppistä on havaittavissa Hammerklavier-sonaatin finaalissa. 

Maastokelpoinen matkasaarnaaja

Pentti Linkolan suurin kohteliaisuus, jonka hän saattoi naiselle antaa, oli, että tämä oli "maastokelpoinen". Maastokelpoiseksi Pentti kehui viimeistä elämänkumppaniaan Anneli Jussilaa, itseään alun kolmattakymmenettä vuotta nuorempaa. Anneli Jussila oli vielä siinäkin vaiheessa maastokelpoinen, kun hän tuli entistä elämänkumppaniaan, myöhempää sielunkumppaniaan ja kanssaseikkailijaansa tervehtimään. Pentti suri sitä, että jalat eivät enää päästäneet häntä linturetkelle, mutta Annelin kertomukset luonnosta toivat hänenkin tupaansa hetkeksi luonnon vieraisille. 

Kerran Vantaan Petaksen metsiä erään luontokartoittajagurun kanssa kierrellessäni tämä luonnehti minulle luontokartoittajan paradoksin ja samalla tragedian: siinä vaiheessa kun tämä alkaa olla tietojensa puolesta maastokelpoinen, alkaa usein olla siinä ja siinä, ollaanko sitä enää fysiikan puolesta. 

Minä olen vielä maastokelpoinen. Jaksan kantaa kevytrinkkaa selässäni termoksineen, mahdollisine luonto-oppaineen ja muistiinpanovälineineen, vaikka kokonaisrasitukseeni vielä laskettaisiin lisäksi kohteeseen saapuminen pyörällä, ja mitä henkiseen maastokelpoisuuteen tulee, niin sitä oppii parhaiten - maastossa, lehtojen ja kangasmetsien, metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkä olen juuri saapumassa henkisen ja fyysisen maastokelpoisuuden vaihettumisvyöhykkeelle, sille, josta tämä luontokartoittajaguruni vihjaisi, suunnilleen ikäiseni mies. Tietoa alkaa olemaan jo vähän ja fyysistä kuntoisuuttakin on vielä jäljellä vähän.

Ihminen, joka jaksaa kulkea luonnossa ja osaa varustautua sinne oikein, on maastokelpoinen, ja jos hän vielä onnistuu levittämään luonnon evankeliumia mukanaan, hän on luonnon matkasaarnaaja. Maastokelpoisuuteen kuuluu myös se, että on sisäistänyt olevansa luontokappale, ja tästä sisäistetystä luontosuhteesta säteilee muillekin. On se sitten metsittyneisyyttä tai raikkautta, piintynyttä hienhajua - johon on sekoittunut pihkaa - anorakissa tai raikas tuulahdus. 

VANTAAN LAVANGON METSÄN LIITO-ORAVARAPORTTI

 4.3.2024/luonto- ja ympäristöneuvoja Manki Perukangas

Tässä raportissa Lavangon metsäksi viitatulla metsällä tarkoitan noin parinkymmenen hehtaarin laajuista metsäaluetta, joka sijaitsee Luoteis-Vantaan Kiilan alueella, lähellä Tuusulan rajaa. Karttapaikka.comissa kyseinen alue on merkitty nimellä Lavanko. Se rajautuu etelässä Myllykyläntiehen, idässä Aurinkotiehen ja lännessä pikku hiljaa metsittymässä olevaan peltoaukeaan. Pohjoisessa metsä loppuu Tuusulanjoen jatkouomaan, niinsanottuun Vähäjokeen, joka laskee Vantaanjokeen.

Kiilan aluetta ei liene ennen erikseen liito-oravakartoitettu; Vantaan kaupungin 2016 Myyrmäen-Ylästön-Kivistön liito-oravaselvityksessä Lavangon metsällä mainittiin olevan merkitystä Tuusulan ja Vantaan välisenä metsäyhteytenä, jollaiset ovat muuten varsin hajanaisia ja katkonaisia. Tosin itse asiassa Kiilan alueen metsäyhteydet Tuusulan suuntaan ovat yhtenäisemmät ja suoremmat kuin muualle Vantaalle; Espoon suunnasta ja Vantaan tunnetummilta ja kattavammin kartoitetuilta, tiheimmäiltä liito-orava-alueilta Kivistön, Vestran ja Petaksen suunnasta liito-oravalla on puustoinen ja melko vaivalloinen yhteys Kiilaan lähinnä Seutulan metsien kautta.

Tuusulan eteläosista, joihin Kiilan alue on suoraan yhteydessä, ei ole löydettävissä liito-oravakartoitusraportteja, paitsi ns. Saksan alueelta noin 10 kilometrin päässä itään. Lisäksi SLL:n kannanotossa vuodelta 2022 Tuusulan yleiskaavaan mainitaan Kartanonmetsän alueella Hyrylässä olevan liito-oravia, joten liito-oravan olisi mahdollista levittäytyä Kiilan alueelle paitsi Seutulan, myös Tuusulan metsien kautta. Tuusulan eteläosan liito-oravatilanteesta ei kuitenkaan ole kattavaa käsitystä. Viitteitä Tuusulan metsistä saa Jyri Mikkolan varsin ansiokkaasta Tuusulan metsien Metso-katsauksesta, joka tosin on vuodelta 2011.

Liito-oravan levinneisyys Vantaalla painottuu länteen. Edellämainitun 2016 selvityksen jälkeen ei Vantaalla tai läntisestä Vantaasta ole tehty kattavaa liito-oravaselvitystä; Helsingistä tiedot ovat tuoreempia, ja on viitteitä siitä, että ainakin Helsingissä liito-oravan levittäytyminen noin 2016-2019 välillä on lakannut ja kanta on voimakkaasti taantunut viime vuosina. Pääkaupunkiseudun mittakaavassa liito-orava on läntinen laji, joka levittäytyy Helsinkiin ja Vantaalle pääasiallisesti Espoon suunnan metsäalueilta. Kiilan metsäalueen koilliskulmalla on pieni, Vähäjokeen rajoittuva luonnonsuojelualue.

Lavangon metsä on sekapuustoista kangasmetsää, jossa ei näy hakkuiden jälkiä viime vuosikymmeniltä. Metsän länsiosassa Aurinkotiehen rajautuen sijaitsee rakennusliike Lemminkäisen (Lemminkäinen omistaa metsäalueen) varikkoalue, joka aiheuttaa metsän roskaantumista. Metsän länsireunassa on joitakin suhteellisen kookkaita kuusia, koivuja ja haapoja; muuten metsän länsiosan puusto-olosuhteet eivät sovellu liito-oravalle kuin kauttakulkuun.

Potentiaalia sen sijaan liito-oravalle on metsän itäosassa, jonka valtapuuna on kuusi. Metsä on melko harvaa, ja siellä liito-orava kykenisi liikkumaan. Kuusista liito-orava voisi saada talviravintoa ja haavoista kesäravintoa. Metsän itäreunassa kasvaa joitakin varsin kookkaahkoksi varttuneita haapoja. Myllykyläntiehen rajautuva metsän eteläreuna kasvaa sekalehtipuustoa: raitoja, koivuja, pajuja ja haapoja. Kiilan metsän itäosaa voidaan pitää liito-oravalle hyvin soveltuvana elinympäristönä. Ydinaluetta ainakaan tämän kartoituskäynnin (maastokäynti lauantaina 3.3.2024) perusteella sinne ei kuitenkaan voitu rajata.

Metsän Myllykyläntien puoleinen eteläreuna. Eteläreuna on lehtipuuvoittoinen.

Metsän itäosaa Myllykyläntien suunnasta katsottuna

Metsän itäreunaa haaparivistöineen

Metsän yleisistä luontoarvoista todistavat mm. palokärjen hakkuujäljet, joita löytyi ainakin metsän itäosista ja ilveksenjäljiltä vaikuttaneet jäljet, jotka kulkivat Myllykyläntien suunnasta metsään etelä-pohjoissuunnassa.

 

Viitteet:

Myyrmäen-Kivistön-Ylästön liito-oravaselvitys 2016 (Ramboll)

933922-928641-232800 Myyrmaen, Kiviston ja Ylaston liito-oravaselvitys (Ramboll, 2016).pdf (vantaa.fi)

Tuusula: Hyrylän Saksan alueen luontoselvityksiä

Liito-oravaselvitys vuonna 2021 (tuusula.fi)

Autisti kaupassa: elämäni vaikein maksutapahtuma

 Autisti kaupassa: elämäni vaikein maksutapahtuma

Eilen pankkikorttini alkoi kenkkuilla. Kenkkuilun luultava syy on uusi kännykkäkotelo, jonka taskut ovat niin tiukkoja, että joudun survomaan pankkikorttini sinne väkivalloin, ja pankkikorttia ympäröivä muovikelmu on mennyt ruttuun.

Eilen illalla yritin maksaa kaupassa ensi lukulaitteen sivusta vingauttaen. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Sitten sirulla. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Sitten juoksin pankkiautomaatille. Laite ei tunnistanut pankkikorttiani. Jäivät tavarat sitten kauppaan.

Tänä aamuna kätevä puolisoni latasi kännykkääni "lompakko"-nimisen sovelluksen ja siihen pankkikorttini. Luottavaisena vingautin sitä kaupassa laitteen eri puolille. Ei toimi. Jouduin ilmoittamaan koodini varmaan kuusi kertaa, ei toimi. Eikä kassa osannut auttaa, eikä kukaan kassajonossa, joka alkaa kiemurrella keskiväliin karkkihyllyä asti.

Kassa kutsui paikalle toisen, nuoren kassaihmisen. Hän kysyi, että onko minulle mobilepay. No ei ole, koska otan aina kaiken uuden teknologian viimeisenä käyttöön. Minulle uudet toimintatavat, etenkin sellaiset, joihin liittyy tekniikkaa, eivät ole viaton asia. Ne aiheuttavat aina eksistentiaalisen kriisin, kun en ymmärrä, millä periaatteella ne toimivat, ja kun en ole kiinnostunut tekniikasta kuin sen verran, että joten kuten pysyn hengissä, minulta puuttuvat valmiit "muistipaikat", eli en osaa suhteuttaa uutta tekniikka vanhaan varsinkin kun minulle laite ja sovellus ovat yksi ja sama asia, ja yksi sovellus minun käsityskyvyssäni toimii vain yhdessä laitteessa ja yhtä laitetta kohden on vain yksi sovellus. Ja minä haluan nähdä, mitä tapahtuu; siksi ns. pilvipalvelutkin ovat minulle äärimmäisen vaikeita.

Sitten ladataan hyvin ystävällisen nuoren kassahenkilön kanssa sitä lemmon sovellutusta. Ja kun se on ladattu hyppien pankin id-aplikaation, mobiilipankin ja soveltimen välillä hyppien edestakaisin 17 kertaa ja ainakin 25 kertaa tunnistautuen se ehdottaa, että maksaisin luottokortiltani, mitä en missään nimessä halua tehdä, ja mistä sen edes tietää, kun nykyään nämä pankkikortit on nimetty "mastercardeiksi", mikä tarkoittaa minun maailmassani yhtä kuin luottokorttia. Sitten jostain syystä tämä ystävällinen kassahenkilö ehdottaa, että siirrän hänen omalle tililleen rahaa tällä soveltimella. "Oletko sinä tämä "M.T." - "Kyllä olen". Vips, vips. M.T. maksaa lopulta kassalaskuni.

Yleensä lumikenkäilystä saan virtaa loppupäiväksi ja tyhjennän mieleni. Nyt päässäni on sellainen ruuhka tästä kaikesta, että en enää pysty tekemään mitään. Voi olla, että jää kaalilaatikkokin - johon tarvikkeidenoston edelläkuvasin - laittamatta, sillä päivän kognitiivinen kapasiteetti valui kaupan kassalle.

Taitavat tulla pitkät eläkkeenodotteluvuodet.