Irtisanoutumiskarenssit pitäisi lopettaa

Irtisanoutumisesta koituva 3 kuukauden työttömyysturvakarenssi ei johda mihinkään hyvään. Päinvastoin: on kohtuutonta rangaista irtisanoutujaa ja koko hänen perhettään siitä, että hän pelastaa itsensä usein mahdottomasta tilanteesta.

Irtisanoutumiselle on nimittäin aina syynsä. Jos kyse on työväsymyksestä, sellaiselle yleensä voi työterveys tai johto tehdä jotain, jos ei muuta, niin laittaa lataamaan akkuja vuorotteluvapaalle (jos se on optio).

Irtisanoutumiset voi jakaa kokemukseni mukaan kolmeen syylajiin: 1) irtisanoudutaan siksi että ollaan saatu parempi työ, jolloin irtisanoutuminen ei ole sanoutujalle ongelma eikä mikään. 2) irtisanoudutaan työpaikkakiusaamisen takia. Aivan samoin kuin koulukiusaamisessakin, kiusattu on se, joka joutuu vaihtamaan ympäristöä eikä kiusaajia saada millään kuriin. 3) irtisanoudutaan siksi, että työ ei kannata.

Viimeisen syyn voi jakaa kahteen syyluokkaan: a) työn ja arkielämän käytännöllis-logistinen yhdistäminen osoittautuu kohtuuttoman hankalaksi b) koska ansiosidonnaisesta jää enemmän viivan alle kuin palkkatyöstä. Palkkatyökin nimittäin maksaa, siis töissä käyminen. Pitäähän työskentelijän matkustaa kustannuspaikalleen, syödä ja joissain tapauksissa myös ruokota itsensä esittelykelpoisen näköiseksi.

On liian raskas taakka sälyttää yksittäisen työläisen hartioille sitä, että hänelle maksetaan hänen työstään liian vähän (siis vähemmän kuin ansiosidonnainen). Mikään ratkaisu ei myöskään ole leikata työttömyyskorvausta, siis määrää tai kestoa, sillä tämä leikkaaminen ei tuota yhtään työpaikkaa, varsinkaan sellaista, joka kannattaisi.

Toistan vielä kerran: ei ole yksittäisen työntekijän vika se, että työnteko ei kannata, eikä tästä pidä rangaista. Rangaista ei pidä myöskään siitä, että monissa työpaikoissa kiusaajia suojellaan, koska nämä ovat pomojen kavereita tai itse pomoja.

Lyhennysvapaa ei rohkaise kuluttamaan vaan lepäämään

Osuuspankki on tarjoamassa houkuttimena asuntolainamaaorj... asiakkailleen lainoja, joissa ensimmäinen vuosi olisi lyhennysvapaata. Tämän on tarkoitus lisätä kulutuskysyntää, ainakin jos on uskominen Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälää.

Tämä kuitenkin lisännee myös downshiftaamista. Jos lainasta jää olemattomien korkojen aikakaudella lyhennettäväksi parin kaljan verran, on suuri houkutus jättäytyä vuodeksi pois töistä, tai kokonaan, jos työnantaja ei myönnä kalj...vuorotteluvapaata. Näin etenkin jos se oma työ ei nyt niin häävi sattuisi olemaan.

Jälkimmäisessä tapauksessa OP maksaa työhönsä kulahtaneiden asiakkaiden vuorotteluvapaakorvaukselle aika hyvää lisäkettä. Eikä siinä mitään pahaa ole, näinhän saatetaan pidentää työuria loppupäästä aika paljolla enemmän kuin yhdellä vuodella. Olisipa aikaa tutustua äänilevykokoelmaansa - joka on jo ostettu, ja sekin pääosin verkkokaupoista - käydä lenkillä ja uimahallissa, kuntouttaa itseään herra tietää mihin sekä viettää tyttären kanssa vielä yksi vuosi kotona. Ja olla pehmentämässä pojan koulunaloitusta.

Hesarin jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Tällä perhosella ei ole kiire mihinkään. Eikä myöskään kohta Osuuspankin asiakkailla, jotka voivat vuoden makoilla kotinurmikollaan ja katsella näitä perhosia.

Vuorotteluvapaa hoitaa seurauksia, miten olisi syiden hoito?

Jos vuorotteluvapaan ehtoja kiristämällä aiotaan säästää, kannattaisi samalla puuttua niihin syihin, miksi vuorotteluvapaalle hakeudutaan, muuten seurauksena on lisääntyvää loppuunpalamista. 

Tiedän, että vuorotteluvapaalle hakeudutaan usein työväsymyksen takia: ei välttämättä yleisen työväsymyksen vaan ihan siihen tiettyyn työpaikkaan väsähtämisen, yleisen viihtymättömyyden, ahdistuneisuuden, loppuunpalamisen tai stressin takia. Tämän työväsymyksen syille pitäisi tehdä jotain, oli sitten vuorotteluvapaa käytössä tai ei. Siitä hyötyisivät kaikki, ne, joilla on mahdollisuus vuorotteluvapaaseen, jotka joutuvat palaamaan entiseen työpaikkaansa ja ne, joilla ei tätä palaamismahdollisuutta ole, koska vuorotteluvapaan edellytykset eivät täyty.

Jos vuorotteluvapaissa halutaan säästää tai peräti luopua niistä, työpaikkakiusaamiseen ankarasti puuttumalla säästyisi monta vuorotteluvapaata. Samaten työn organisointia ja suunnittelua kahlitsevaa turhauttavaa viranomaissäätelyä, jota THL:n ja Eviran kaltaiset vaikeuttajat harrastavat, tulee purkaa. Tämä olisi sitä kokoomuslaista normitalkoota parhaimmillaan. Kaikkien ammattiryhmien mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä he tekevät ja miten, tulee lisätä. Tämä lisää sekä tehokkuutta että motivaatiota. Työaikajoustoja pitää lisätä, ja työn vastaanottamisen esteitä purkaa mahdollistamalla nykyistä enemmän osa-aikatyö ja etätyö.

Jos jokunen vuorotteluvapaan sijaisuus jäisikin jakamatta, on toteennäyttämättä, miten julkisen hallinnon sijaisuudesta voisi kasvaa pysyvää työpaikkaa, vakanssien määrän ollessa vakio, joten työllisyyttäkään vuorotteluvapaat eivät oikeasti paranna, ne tarjoavat vain näppärän väliaikaisen siivoustempun. Sitäpaitsi vuorotteluvapaat todentavat kohtaanto-ongelman: ei ole mitään takeita, että vuorotteluvapaalle jäävien ja työttömien työnhakijoiden osaaminen vastaavat toisiaan.

Hesarin jutun, jossa kerrottiin vuorotteluvapaan ehtojen kiristämisestä, voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa.

Ansiosidonnainen on pätkätyöläisen vuorotteluvapaata‏

Vuorotteluvapaan tarkoitus on antaa työnteosta maksimissaan 359 päivän paussi, jona aikana työntekijä lataa akkujaan parhaaksi katsomallaan tavalla: lähtee vaikka reppumatkalle, kirjoittaa (väitös)kirjan, treenaa maratonille, opettelee talonrakennusta tai sitten ei tee mitään, jos lepoa ja rentoutumista ei katsota tekemiseksi. Tämä mahdollisuus on varattu kuitenkin vain vakituisissa työsuhteissa olevien nautintaoikeudeksi, sillä eihän ei-mistään tarvita taukoa, right?

Kuitenkin työnhaku on työttömän työtä. Niin myös pätkätyöläisenkin, ja epätyydyttävässä vakituisessa työsuhteessa olevan. Voi vakituinen työ olla yksitoikkoisuudessaan kuormittavaa (en tiedä tästä mitään, sillä tähänastisen elämäni pisimmät yhtäjaksoiset - ja nekin pätkittyinä - työsuhteet ovat olleet alta kahden vuoden mittaisia), mutta jatkuva pelkoperseisyys seuraavan kuukauden vuokran, lainanlyhennyksen, luottovelan (jota pätkätyöläiselle herkästi kertyy aina kun hän joutuu tekemään suurempia hankintoja) tai elatusapujen kanssa vaatisi sekin mahdollisuutta puhaltaa joskus peli poikki.

Onneksi on sentään ansiopäiväraha. Se on pätkätyöläisen vuorottelukorvaus. Tosin töitähän silloin pitäisi hakea, minkä prosessin koko- ja jokapäiväisyydeltä sentään onneksi pelastaa huippuosaajuus. Tarkemmin sanoen, ansiopäiväraha on työpaikkojen väliin pudonneen akateemisen pätkätyöttömän vuorottelukorvausta.

Itse asiassa ansiopäiväraha on ammattiliittojen pätkätyöttömille luoma etuoikeutettu järjestelmä, sillä sitä voi saada 500 päivää kun taas vuorottelukorvausta voi saada vain 359 päivää. Järjestelmä siis arvottaa työttömyyden - jolloin työkyky voi romahtaa olemattomiin -arvokkaammaksi eli siis kannustettavammaksi kuin työkyvyn kohentamisen tai palauttamisen, mikä kai on ollut vuorotteluvapaan tarkoitus. Tämä onkin ainoa ammattiliittojen pätkätyöttömille suotu etuisuus.

Koetin muuten tarkistaa, tarkoittaako 359 päivän vuorotteluvapaa työpäiviä vai kaikkia päiviä. Sitä ei sanottu missään. Voiko työnantaja tulkita tämän moniselitteisyyden työntekijän tappioksi?