Minun kirkkoni on aina auki kaikille tunnustuksille, tunnukstuksellisille ja myös tunnustuksemattomille, joka sekin on tunnustus. Minun kirkkooni voi mennä sellaisena kuin on, pää paljaana tai peitettynä, kädet likaisina tai puhtaina, sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja iästä riippumatta. Kirkossani on vain yksi uskonkappale: kunnioita minua, älä sotke, kaada tai riko ja vie pois kaikki, jonka olet tänne tuonut, paitsi jos tuot muassasi jotain sellaista, joka tekee minusta vieläkin voimakkaamman. Kuten puunsiemeniä. Jätä paikka vähintään samaan kuntoon lähtiessäsi kuin mitä se oli tullessasi.
Kirkkoni ei tunne epäjumalia, paitsi rahanpalvonnan ja välineellisen suhteen luontoon. Mitään erityisiä kirkollisia juhlapyhiä kirkkoni ei tunne, vaan kaikki ovat juhlapyhiä.
Kirkossani ei tunneta varsinaisia sakramentteja tai kirkollista musiikkia, paitsi linnunlaulu ja haavanlehtien havina.
Metsä on kirkkoni. Siellä tunnen yhteyttä itseäni suurempaan, sellaiseen, joka on oman selityskykyni ja ymmärrykseni ulkopuolella kokonaisuudessaan, olemukseltaan. Uskon, että tämä on jokseenkin yleisinhimillinen tarve, kovan linjan ateisteja lukuunottamatta, jotka luulevat olevansa uskomatta mihinkään ja jotka uskovat voivansa selittää kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti