perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tervemenoa kotiin toivottavat persut

Kansanedustaja Pentti Kettusen (PS) ja viidentoista hänen puoluetoverinsa kannattaman aivopierun (anteeksi, lakialoitteen) mukaan naimisissa olevien naisten tulisi päästä sitä aiemmin eläkkeelle, mitä enemmän he ovat synnyttäneet lapsia, aina kolmanteen lapseen asti. Sen pidemmälle Kettunen ei uskalla mennä, että ehdottaisi porrastamista aina ylös taivaaseen asti, jos lapsia sattuisi olemaan esimerkiksi kaksitoista, varmaankin siksi, että muutenhan voisi tapahtua hänen ja hänen puoluetovereidensa pelkäämää islamisaatiota; todennäköisemmin kuitenkin sattuisi lestadiosaatiota.

Aloite on suoraan 1800-luvulta. Se asettaisi naiset eriarvoiseen asemaan sen perusteella, ovatko he avo- vai avioliitossa, ja Suomen perustuslain mukaan kansalaisten eriarvoinen kohtelu on kielletty. Toiseksikaan aloite ei ota mitään kantaa siihen, riittääkö, että nainen on ollut naimisissa synnytyshetkellä vai onko se ihan samantekevää, vaikka kaikilla kolme lasta olisivat syntyneet eri avioliitoissa eri isän kanssa, vai peräti siten, että yksi ja sama äiti olisi sattunut menemään saman miehen kanssa kolme kertaa naimisiin. Ei sen puoleen, että sillä pitäisikään olla väliä. Aloite mahdollistaisi eläkkeen toivossa tehdyillä paperiavioliitoilla keinottelun. Kolmanneksi aloite rankaisee niitä, jotka eivät kykene lisääntymään omin avuin, ja adoptioita Kettunen ilmeisesti pitääkin ei-hyväksyttävinä.

Vakavin seuraus aloitteella on kuitenkin se, että se tekee avioliitossa synnyttävistä naisista riippuvaisia miehistään, olivat nämä ihmisinä sitten miten kelvottomia tahansa. Eläkkeellä ei nimittäin työeläkettä pääse kertymään, mikä tiedoksi Kettuselle. Joutuvat sitten almuja miehiltään kerjäämään, ja maksamaan kotityönä tai luonnossa, jos haluavat edes uusia kutimia ostaa.

Oli Kettusella nyt kyllä Kettusen häntä kainalossa.

Lakialoitteen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti