Lapsuudenkotini oli vailla puhelinta ja pesukonetta. Molemmat tulivat
minun ja äitini kaksihenkiseksi kutistuneeseen talouteen vasta
täytettyäni 13, äitini vanhempien kuoltua. Kun äidinisäni kuoli kaksi ja
puoli vuotta Saima-mamman jälkeen, perintö mahdollisti kotitalouteni
koneistamisen.
Kun kotitaloudestani hajosi pesukone toissa pääsiäisenä, ymmärsin sen, että
tämän sukupolven selviö oli aikaisemman polven luksus. Ja kun keväällä ostimme uuden television, jota markkinoitiin mökkikokoisena ja joka on juuri sen verran iso, ettei tarvitse sohvaa pakittaa seinän läpi rappuun, niin minulla lapsuudenkodissani erotettiin Martti Vainio siitä, että hänen valkoiset housunsa vilkkuivat muita korkeammalla. Siis hyvässä tapauksessa, EM-kisojen -82 alla kun juuri olimme saaneet television.
Äitini syntyi 7 kuukauden keskosena, jolla oli reikä sydämessä.
Myöhemmin hänellä diagnosoitiin ainakin astma, endometrioosi, skolioosi,
fibromyalgia, 90% sokeus oikeassa silmässä ja lopulta keuhkosyöpä.
Varmaan muutakin oli mutta en muista.
Nyt tuntuu uskomattomalta, että heikko ja sairas äitini pesi ensin
kolmen, sittemmin kahden ihmisen likapyykit, ja silitti lakanat kaupan
päälle. Ja meillä erittäin runsaan viranomaisasioinnin: jonotukset
sosiaalitoimistoon ja lääkärien ajanvarauksiin äitini hoisi syöttämällä
kolikoita puhelinkioskissa, päälle vielä soittelut Kätilöopiston
sairaalan syöpäosastolle, jossa hänen äitinsä vietti raskaan
leijonanosan viimeisistä vuosistaan.
Vaikkei
tekniikka ja elintaso ehkä tee avuttomaksi, niin ainakin se nostaa
ihmisen tavoitetasoa. Kyllä, on mahdollista elää ilman pesukonetta ja
ehkä jopa ilman puhelinta. Mutta hankalaa se on.
Todella syvä kumarrus äidilleni. Respektiä. Äidilleni, joka tulisi
täyttäneeksi tänään 62 vuotta. Hän ei ole näkemässä, miten
hänen pojanpoikansa leikkii, eikä sitä, kuinka onnellinen olen nyt. Hän olisi osannut arvostaa omenapuutani ja kasvimaatani ja ymmärtänyt, että suhteelliset epäonnistumiset työelämässä ovat pientä verrattuna siihen, mikä elämässä on todella kestävää, kuten perhe ja musiikki. Hän tiesi sen nimittäin itsekin. Hän ei myöskään tule tutustumaan toukokuussa syntyvään pojantyttäreensä, mikä on harmi. Hänestä olisi tullut varmasti suurenmoinen mummo, hän olisi omistautunut tehtävään, jakaen rakkautensa, kauneudenjanonsa ja hän oli aina pienten puolella.
Äitini oli enkeli eläessään, ja hänen enkelinsä oli monasti pitkäaikainen sosiaalipäivystyksen johtaja Olli Salin, jonka opin tuntemaan Jumalasta seuraavana. Äidilläni oli kyllä jumalansakin.
Minua harmittaa, että viimeinen puhelumme - joka oli ainoa kerta kun hän
ei ollut sataprosenttisen skarppi, vahvassa lääkityksessä - katkesi
kesken. Siksi kehotankin kaikkia tämän blogin lukijoita pitämään
yhteyttä vanhempiinsa, sillä te olette heille tärkeintä mitä maailmassa
on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti