Olen nisti

Ha-haa, siitäs saitte te, jotka avasitte tämän siinä toivossa, että Vihreät ”saisivat” taas uuden huumeskandaalin. Kostoksi siitä joudutte lukemaan metropolipolitiikasta ja kaupunginosademokratiasta...

Haluan uskoa mieluummin hyvään tahtoon perustuvaan vapaaehtoisuuteen, ja vapaaehtoisuuteen perustuvaan hyvään tahtoon kuin pakkoon. Siis: mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Kuitenkaan kokemukset pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyöstä eivät oikein anna aihetta uskomisiin. Se, että pääkaupunkiseudulla on kolme kaupunkia (anteeksi, Kauniaista ei lasketa, eikä loppujen lopuksi pitäisi laskea Espoota ja Vantaatakaan, sillä kaupunki ei rakennu massoittelemalla pelloille kehäteiden varsille), on estänyt kaiken järjellisen yhdyskuntasuunnittelun, jossa liikenneratkaisut, palvelujen suunnittelu ja viheraluerakenne kulkisivat alusta alkaen käsi kädessä. Hyviä esimerkkejä tilanteen groteskiudesta, kroonisesta yhteistyökyvyttömyyden aiheuttamista epäkäytännöllisyyksistä löytyy kaikkialta. Tässä muutamia.

Uusi Kuninkaantammen kaupunginosa tulee Helsingin puolelle, kiinni Vantaan rajaan (tässä en puutu siihen ***:n onnettomaan tosiseikkaan, että sekin tulee kompromettoimaan omalta osaltaan Keskuspuistoa). Alue tulee olemaan palveluriippuvainen Myyrmäestä, joka on Vantaan puolella, koska Malminkartanoon tai Kannelmäkeen ei pääse järjellisesti, ja Helsingin keskustasta tulevat bussit eivät pysähdy Vantaan puolella sen noin kilometrin matkalla, jonka ne sukeltavat kuin tunnelin lävitse ennen saapumistaan Kuninkaantammeen. Kas kun eivät vielä laudoita ikkunoita samoin kuin Turun junille tehtiin Porkkalan vuokra-aikana niiden mennessä neuvostoalueen läpi.

Mäkkylän juna-asema on virallisesti Espoon puolella, koska aseman nimi on Mäkkylä ja koska Mäkkylä kuuluu Espoon kaupunginosanimistöön. Oikeasti toisen puolen asemalaituri on Helsingin puolella, mutta sitä ei lasketa. Huonojalkainen tuttavani, joka asuu lähellä asemaa mutta Helsingin puolella, joutuu siis maksamaan seutulipun hinnan mennäkseen Helsingistä Helsinkiin. Nyt tämä sentään saattaa järjellistyä lippuvyöhykkeiden myötä, toivon mukaan.

Malminkartanon ”stadi” on Myyrmäki, jonne on vain 5-10 minuutin pyöräilymatka ja yksi M-junan pysäkinväli. Sieltä löytyisi lähin uimahalli, urheilukenttä, kunnon kirjasto, kauppakeskukset, ravintolat, ammattikoulu ja pääkaupunkiseudun verotoimisto. Haluaisinkin verohallinnon virallisen vastauksen, voinko vähentää seutulipun hinnan verotuksessani, jos olen syystä tai toisesta pakotettu asioimaan Myyrmäessä?

Nykytilanne kolmine kuntineen mutta yksine kaupunkeineen on naurettava, mutta mikä vakavinta, se vaikeuttaa arkielämää. Pääkaupunkiseudun kunnat pitäisikin heti yhdistää yhdeksi miljoonakaupungiksi, Kauniainen jääköön Monacoksi jos haluaa.

Miljoonakaupungissa kuitenkin poliittinen valta ja virkamieshallinto pakenevat pientä asukasta nykyistäkin kauemmas. Tälle tarttis tehdä jotakin, ja vastaus on joko kaupunginosahallinto tai nistit. Kaupunginosahallinnosta on löydettävissä esimerkkimalleja Tukholmasta ja Oslosta. Oslossa valitaan samaan aikaan mutta erillisillä vaaleilla sekä kaupungin- että kaupunginosavaltuusto, joista ensimmäinen päättää liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun sekä palveluiden mitoituksen suurista linjoista, ja jälkimmäinen edellisten antamisissa puitteissa esimerkiksi näiden palveluiden ja liikenneratkaisujen tarkemmasta kohdentamisesta. Suomeksi tämän kapulakielisen formuloinnin voisi ajatella siten, että kaupunginvaltuusto on ikään kuin yleiskaavaosasto, ja kaupunginosavaltuusto osayleiskaavaosasto. Taas tuli sanahirviöitä, mutta piirun verran lähemmäs ihmistä asian saavat tuotua Local Agenda 21-toimintaryhmät.

Helsingissäkin perustettiin vuosituhannen vaihteessa useita kestävän kehityksen määritelmään nojautuvia paikallisagendaryhmiä, joiden tehtäväksi jäi tuottaa ikään kuin paperitiikereiksi jääneitä komiteamietintöjä paikallisten aktiiviasukkaiden voimin. Oslossa paikallisagendatoiminta jäi elämään, ja se otetaan vakavasti. Siellä paikallisagendaryhmät toimivat käytännössä paikallisina kansanperinne-, puisto- ja historiaosastoina.

Toinen hyvä käytäntö osallistavasta paikallisdemokratiasta löytyy Vancouverista. Vancouver on jaettu 15 kaupunginosaan, joissa toimivat NIST:it (Neighbourhood Integrated Social Teams). Vancouverin nistit on koottu viranomaistahojen edustajista, mutta kansalaiset voivat tehdä aloitteita ja osallistua nistien organisoimaan vapaaehtoistyöhön.

Millainen olisi sitten ihanteellinen paikallishallintomalli? Jos – ja kun – pääkaupunkiseudun kaupungit yhdistyvät yhdeksi suurkunnaksi, jolle tulee metropolikokoluokan kaupunginvaltuusto, jossa on esimerkiksi sata valtuutettua, sen alapuolella ja sitä täydentämässä voisi toimia jonkinlainen yhdistelmä Norjan paikallisagendaryhmiä ja Vancouverin nistejä. Ihanneperiaatteena voisi olla Oslon malli, jossa paikallisagendaryhmiin voi ilmoittautua kuka tahansa, puoluekannasta tai –kannattomuudesta viis. Olin siellä minäkin, vaikken edes kunnolla osannut norjaa ja vaikka en tietenkään tuntenut oman kotialueeni historiaa ja palvelutarjontaa. Opiksi meille: tunne siitä, että voi halutessaan vaikuttaa asioihin, on tärkeä.

Haluaisin uskoa parasta kaikista, myös pääkaupunkiseudun kaupungeista. Jos kaupunginvaltuustot ovat kirjoittaneet yhteistyösopimuksen jo syksyllä 2006 ja uhkuvat hyvää tahtoa, niin valitettavasti vain jo seitsemän ja puolen vuoden kokemukset tästä sopimuksesta eivät anna ymmärtää mitään lisäarvoa sille vapaaehtoiselle yhteistyölle, jota kuntien on ollut mahdollista tehdä jo ennen tätä sopimustakin.  Ainakin kaavoituksessa, liikenne-, viheralue- ja palvelujen suunnittelussa yhteistyötä tulee tiivistää siten, että pääkaupunkiseudun asukas voisi aina käyttää lähintä palvelua kotikuntalaisen oikeuksilla.

Koska vapaaehtoinen yhteistyö kangertelee, ainoa järkevä vaihtoehto lienee kuntien yhdistäminen. Samalla lähidemokratiaa tulee kehittää esimerkiksi kaupunginosavaltuustojen suuntaan tai Vancouverin mallin mukaan.

Julkaisin alunperin kesällä 2007 julkaistun kirjoitukseni vain vähän muokattuna uudestaan, sillä ei 7 vuodessa pääkaupunkiseudun yhteistyössä ole tapahtunut juuri mitään. Eikä tapahdukaan ilman pakkoa.