Jumalharha

Tänään olisi vissiin tullut jokin tv-ohjelma, jossa Richard Dawkins, tuo ateistien Jeesus, esitteli hyvin tunnettuja näkemyksiään uskonnosta. Vai uskonnoista. No, ihan samaksi sössöksi ne joka tapauksessa puuroutuvat hänen suussaan, joten katsoin voivani käyttää aikani paremminkin kuin varmistamalla ennakkoluuloni oikeiksi.

Aloitin kerran, joskus viitisen vuotta sitten Dawkinsin The God Delusionia. Aivan vielä tuolloin minulle ei ollut näin selvää, että pahimmat militanttiuskovaiset löytyvät ateisteista, mutta koin itselleni harvinaista myötähäpeän tunnetta jo parinkymmenen sivun jälkeen huomattuani, että hän aliarvioi ylimielisesti lukijoidensa älylliset kyvyt yrittäessään käännyttää heitä ateismin ilosanomaan. Tämä on toki yhdysvaltalainen tyyli, mutta ei oikeuta Dawkinsin lässytystä. Kävi selväksi, ettei ollut tarpeen juoda kokonaista tölkkiä huomatakseen, että lehmästä se oli: Dawkins toisti itseään kirjassa jankutukseen saakka kun eivät uskovaiset valistumattomat paukapäät ymmärrä eivätkä usko (sic!) häntä, lueteltuaan sarjan virhepäätelmiä, joihin "uskovaiset" hänen mielestään sortuvat.

Samantyyppiseen ansaan sorrutaan kyllä muuallakin. Dawkinsin ajattelu on analogista esimerkiksi ehdottomimpien ydinvoimanvastustajien kanssa: se paha asia aiheuttaa suunnilleen kaikkea, avioeroista syöpiin. 

Miten Dawkins voi olla näin ehdottoman ja järkkymättömän varma siitä, että toiset ovat väärässä? Eikai hänellä ole jumalharha?