lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kaupunkia ei voi rakentaa

Pahaa pelkään, että kaupunkia ei enää voi rakentaa. Urbaania kaupunkia eivät luonnehdi ainoastaan keskeinen sijainti, elävät palvelut pienine erikoisliikkeineen ja ratikoineen ja umpikortteleineen, vaan urbaani kaupunki syntyy ihmisistä. Elävistä ihmisistä, jotka merkityksellistävät, ottavat haltuun paikkoja, joilla on aikaisemmin ollut jokin toinen merkitys. Historiaa. Kaupunkia ei voida luoda tyhjästä, vaikka pystytettäisiin kuinka paljon kerrosneliöitä kuinka tiheästi ja korkeasti hyvänsä, jos se ei tunnu, näytä, kuulosta ja tuoksu kaupungilta. Eikä kaupunkipastissia voi tehdä. Jos esimerkiksi päätettäisiin tuottaa tarkka kopio Hakaniemen torista ihmisineen ja siirtää se Kilpisjärvelle, Tuuriin tai vaikka edes Kivistöön, ei siitä urbaania tulisi, koska se ei kytkeytyisi orgaanisesti osaksi elävää, toiminnallista, historiallista kaupunkirakennetta.

Esimerkiksi siksi Vantaasta ja Espoosta vaan ei saa kaupunkeja ja siksi edes Ruoholahdesta tai Arabianrannasta ei saa urbaaneja, koska ne ovat historiattomia kaakelilähiöitä, sieluttomasti massoiteltua massaa vaikka olisivat kuinka kantakaupungissa ja niissä kulkisi ratikka. Ero esimerkiksi Munkkaan, Ruskikseen, Käpylään tai Kulosaareen on hätkähdyttävä. Ne ovat puutarhakaupunkeja, kun taas Arabianranta tai Ruoholahti eivät ole nähneet kumpaakaan: niin puutarhaa kuin kaupunkiakaan. Kaupunkeja ei voi tehdä suurpelloille tai mihinkään muille pelloille. Punavuori ja Kallio ovat urbaaneja saunoineen, yömajoineen, divareineen, vaareineen ja baareineen.

En minä sitä sano etteikö niissä voisi asua. Jos ei niinkään pidä arvossa päivittäisiä puolihuolimattomia kävely- tai juoksulenkkejä. Pääseehän niistä äkkiä pois, hissillä betonoituun autotalliin. Ja kun vielä on savulasit, hädin tuskin erottaa siitä talojen seiniä omista vessakaakeleista. Ympäristönä nämä kaiken maailman lahdet, pellot ja portit ovat sekä flaneeraukseen että pihkalalaiseen kansankunnonkohotukseen kelpaamattomia. Urbaaneja ne eivät ole. Eivätkä ne tarjoa lähiöiden parhaita puolia: luonnonläheisyyttä ja tilaa hengittää. Niissä yhdistyvät lähiöiden ja keskustan huonoimmat puolet. Ne ovat lähiöitä, sanan varsinaisessa merkityksessä, erotukseksi lähiöistä jotka ovat kaukioita. Ne ovat lähiöitä, jotka ovat lähellä. Joiden ylitse puhaltaa kylmä viima, joka saa kokemaan kosmisiin mittoihin asti kasvavaa juurettomuutta.

Esimerkiksi Pihlajamäki - joka on rehellinen lähiö, joka on lähiöksi tunnustettu - on nipin napin kauempana Helsingin keskustasta kuin Arabianranta, mutta sen neliöhinnat taitavat olla alle puolet Arabianrannasta ja siellä on metsää, puuta, Vantaanjokea, muuta.

Ehdotan luopumista kaupunkibrändäyksestä kokonaan, ja niidenkin voimavarojen käyttämistä oikeasti kohtuuhintaisten uudiskohteiden rakentamiseen ja jo rakennettujen asuinalueiden valheelliseen imagoon perustuvan kupla-arvon deflatoimiseen.

Tämä kaupunkiromanttinen puheenvuoroni on julkaistu ensimmäisen kerran reilut 3 vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti