Työssäkäyntialueen gravitaatiomalli

Työnhakija voidaan velvoittaa vastaanottamaan työtä tai "työllistämistä edistäviä palveluita" 80 kilometrin säteellä hänen kodistaan. Näen ajatuksen taustalle piilotetun keskustalaista aluepolitiikkaa, jossa suomalaiset asetetaan samanarvoiseen asemaan riippumatta siitä, missä ja minkäkokoisissa paikoissa he asuvat. Tämän ajatellaan pitävän Suomen asuttuna. Kuitenkin, ajatus työssäkäyntialueesta paradoksaalisesti lyö tätä tavoitetta korville.

Eri kokoiset paikat eroavat toisistaan hyvinkin monessa suhteessa, ihan riippumatta siitä, kuinka paljon valoa niihin jaksetaan kantaa aluepolitiikan nimissä. Mitä isompi paikka, sitä enemmän työvoimaa, sitä enemmän työpaikkoja, sitä enemmän asuntoja ja sitä enemmän liikennettä ja muuta infrastruktuuria.

Gravitaatiomallissa kahden paikkakunnan välinen vetovoima on sitä suurempi, mitä suuremmista paikkakunnista on kyse ja mitä pienempi niiden välimatka on. Jos leikittäisiin, että paikkakunnat ovat fyysisiä kappaleita, silloin suuremmalla kappaleella on suurempi vetovoima.

Gravitaatiomalli on tietenkin raaka yleistys, eikä tee oikeutta paikkojen yksilöllisille erityispiirteille, kuten luonnonvarojen läheisyydelle. Kuitenkin empiria vahvistaa säännön: aika harvassa ovat esimerkiksi Helsingistä Pornaisiin työn perässä sukkuloijat, esimerkiksi siitä ihan pikkuriikkisestä syystä, että Pornaisissa on - tietenkin - vähemmän työpaikkoja että homogeenisempi työpaikkatarjonta. Sen sijaan esimerkiksi juuri sieltä Pornaisista kyllä tullaan Helsinkiin töihin. Siihen, miksi siellä asutaan, en aio tässä sanoa mitään, esimerkiksi siitä syystä että en osaa.

Työssäkäyntialueen tulee olla sellainen, jonka sisäpuolella on olemassa työmarkkinat. Ja Lapissa tämän alueen voi joutua piirtämään harpilla, jonka säde on 300 kilometriä. Tai enemmän. Esimerkiksi Utsjoen Nuorgamista lähimpään edes keskisuureen kaupunkiin, Rovaniemelle, on 496 kilometriä. Minne olisi Helsingistä 496 kilometriä? Esimerkiksi Kokkolaan.

Jos 80 kilometriä Etelä-Suomessa vie aivan toiseen todellisuuteen, Lapissa se voi olla matka lähimpään kauppaan. Siis hyvässä tapauksessa. Sehän on sellainen poronkusema. Käytännössä työssäkäyntietäisyyden asettaminen 80 kilometriin johtaa syrjäseutujen tyhjenemiseen, koska eihän nyt esimerkiksi Enontekiön, Inarin tai Sodankylän perukoilta välttämättä ole ainuttakaan työpaikkaa saatavilla 80 kilometrin sisäpuolella, jos kunnan sisälläkin välimatka suunnikkaan kärjestä toiseen on yli 200 kilometriä. 200 kilometriä?! Kyllä. Sama välimatka kuin Helsingistä Mikkeliin tai Raumalle.

Eivät vaan paikkakunnat eroa toisistaan, vaan myös niiden ihmisten elämäntavat. Suurten kaupunkien asukkailla on vähemmän autoja kuin pienien paikkakuntien asukkailla, koska suurissa kaupungeissa on parempi joukkoliikenne ja pienemmät etäisyydet. Jos vaaditaan työpaikan tai muun työllisyyshyödykkeen vastaanottamista, tällöin sen täytyy olla käyttäjänsä/hakijansa/asiakkaansa ulottuvissa.

Yksi mahdollisuus päivittää gravitaatiomallia olisi käyttää matka-aikaa välimatkan sijasta. Tässäkin tosin on ongelmansa, sillä matka-aika on teoreettinen ideaali, joka olettaa ja arvottaa matkustamiseen käytetyn matkustusvälineen. Ja lyhyillä matkoilla ja suurissa kaupungeissa matkustusvälineissä on eniten valinnanvaraa. Siis: mitä suurempi on paikan painovoima, sitä enemmän matkustusvälineissä on valinnanvaraa.

Jos esimerkiksi Munkkivuoresta Vallilaan bussilla kestää saman ajan kuin bussilla Porvoosta, kävellen Oulunkylästä tai pyörällä Myyrmäestä, mikä matkustusväline valitaan normiksi? Jollei matkustavainen työnhakija yllä tietyssä normiajassa työhyödykkeensä ääreen, seuraako siitä sanktioita? Saako sanktioista vapautuksia, jos hänellä puhkeaa pyöränrengas tai bussi jää jumiin? Mistä saa todistuksia näistä itsestä riippumattomista hidasteista? Pitääkö työnhakija velvoittaa käyttämään aina nopeinta matkustusvälinettä? Mikä se on? Ja mikä on matkustusväline? Jos esimerkiksi jalat ovat matkustusväline, miksei kenkiä voi vähentää verotuksessa?

Koko Suomessa ei vaan ole mielekästä käyttää yhtä yksiselitteistä työssäkäyntialueen määritelmää. Jos halutaan, että lappilaisille työttömille työnhakijoille on olemassa työmarkkinat, ja että työpaikkojen tarjonnasta seuraisi työnhakijalle velvoite, samalla logiikalla helsinkiläinen työtön pitää velvoittaa menemään ansioluettelonviilauskurssille Mikkeliin tai Raumalle. Tässä ei olisi mitään järkeä. Jos työssäkäyntialuetta käytetään, se pitää määritellä gravitaatiomallin mukaan, alueellisesti ja tosiasiallisten liikenneyhteyksien perusteella.