Miessihteerin toimenkuvaan kuuluu asennekasvatus

Jos ehkä naisinsinöörit ja vielä jokin aika sitten juristit ja lääkäritkin kamppailivat vakavasti otetuksi tulemisesta, niin ei se miehilläkään aina ole helppoa, ei edes sellaisella, joka yksinhuoltajaäidin poikana ja sosiologiaa opiskelleena luulisi tottuneensa olemaan kiintiömies.

Sairaalamaailmassa osastonsihteerinä olen kummajainen. Jo aloittaessani tällä kapeahkolla mutta pitenevällä leipäpuun oksalla tuleva esimieheni (tyypillisesti koko työyhteisönsä ainoa mies oli koko linjan pomo) katsoi minua hieman epäillen vinoon, että luulenko tosiaankin tietäväni, mihin nenäni laitan.

No, en ihan. Kun sairaalamaailmassa törmäsin tupperware-kerhon ulkoseinän ulkoreunaan, minut lisäksi pian havaittiin kykenemättömäksi muodostamaan yhden hengen fan clubia paikallisille kärpäskuningattarille, tai ainakin huomasivat, että joukko-opillisesti yksi ei ole joukko. Joskus minua pyydettiin korjaamaan jonkun kipsiä, vaikka istuin vastaanottoluukun toisella puolella, huonosti ajetun partani takia kai.

Nyt tunnen työskenteleväni humaanissa ja humanistisessa asiantuntijaorganisaatiossa, lastenpsykiatrian poliklinikalla. Täällä jos missä sidosryhmät - sosiaalityöntekijät, etenkin lastensuojelunsellaiset, psykiatrit, psykologit ja sairaanhoitajat - ovat naisvaltaisia, niin että kun en titteleitä ja varsinkaan niin pitkiä kuin "Sörnäs barnpsykiatriska polikliniken, avdelningssekreterare Perukangas - Sörnäisten lastenpsykiatrian poliklinikka, osastonsihteeri Perukangas" puhelimeen mahtumattomina mitenkään erityisemmin rakasta, niin vähintäänkin aistin hämmennystä vastapuhujan äänensävyssä.

Ja sitten kun tästä hämmennyksestä ollaan selvitty, vastapuoli kysyy, onko osastonsihteeri paikalla. Tuohon tapaan vastata möreimmällä äänelläni "minä olen", vaikka tiedän, että sukupuoliroolien murtaminen antamalla sokkihoitoa on yksille hartioille aika paljon kannettavaksi. Joskus luulevat, että voisin ottaa kantaa hoidollisiin kysymyksiin. Luulevat minua psykiatriksi, vaikka heissäkin miehet ovat selvä vähemmistö. Sitkeässä tuntuu elävän ajatus, että jos jollakin naisvaltaisella alalla toimii miehiä, he ovat pyramidin huipulla.

Niin että kyllä eivät vain naiset törmää asenteellisiin lasikattoihin. He itsekin pitävät niitä yllä. En kuitenkaan katso, että työtehtäviini kuuluu asennekasvatus ja kokonaisen alakohtaisen kulttuurin muuttaminen, vaikka voin toki omalta osaltani toimia rohkaisevana esimerkkinä, tai masentavana, riippuen siitä, mitä äänestäni tykkää ja miten ammatillisen rankini sijoittaa.