maanantai 11. marraskuuta 2013

Porvoonseudun Vihreiden valintoja vuodelle 2014

Jättäessäni kaksi vuotta johtamani yhdistyksen, Porvoonseudun Vihreiden, puheenjohtajuuden perhesyistä, olen helpottunut siitä, että yhdistys jää hyviin käsiin. Uudeksi puheenjohtajksi valittiin perjantain syyskokouksessa jo vuoden varapuheenjohtajana sisäänajettu Tuomas Green; muut hallituksen jäsenet ovat vuoden 2013 sihteeri Marianne Chanth, päättyvän vuoden taloudenhoitaja Tatu Chanth, aktiivinen pyöräilymies Jeremias Palomäki ja biologi Johanna Karhu. Varajäseniksi valittiin Iina Virkki ja pitkän linjan porvoolaisvaikuttaja, kaupunginhallituksen jäsen Jari Oksanen. Toiminnantarkastajana jatkaa Pasi Siltakorpi ja minut valittiin varatoiminnantarkastajaksi.

En aio jättää mitään varsinaista testamenttia uusille yhdistystoimijoille, sillä kyllä he ilman minua pärjäävät. Ja eivätkä he ilman minua saa kokonaan olla, sillä kuluvan vuoden aikana autan ainakin kansanedustajavierailuiden ja muiden mahdollisten tapahtumien järjestelyissä mahdollisuuksien mukaan. En aio jäädä luurangoksi kaappiin, mutta taustapiruna, tai pikemminkin peruna, tulen varmasti vaikuttamaan, aktiivisena mielipidekirjoittajana, jonka poliittisen toiminnan pääpaino tulee olemaan sosiaalisissa medioissa seuraavan vuoden ajan. Lisäksi jatkan Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa ja keskusvaalilautakunnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti