Niin oikeudenmukaisen kaupungin ideaa ajavat, pienimuotoisen, uuden
naapuriyhteisöllisen urbanismin sanansaattajat kuin demokraattisen,
osallistavan keskusteluprosessin kautta kehittyvää kaupunkia halajavat
kaupunkiteoreetikotkin samastavat utooppisuuden vasemmiston
yksinoikeudeksi. Tämä ei ole yllättävää, ovathan kaikki merkittävät
kaupunkiteoreetikot – David Harvey etunenässä – vasemmistolaisia.
Kuitenkin on porvarillistollakin utopiansa tavoiteltavasta kaupungista:
siinä markkinasubjektit ajavat autoillaan, kukin omillaan, sukkuloiden
Bermudan kolmiossa, jonka muodostavat työpaikka, ostoskeskus ja koti.
Hyvä prosessi ei välttämättä tuota parasta lopputulosta, vaikka ehkä
enemmistö onkin tyytyväinen mahdollisuuteen päästä sanomaan sanansa
kaupunkisuunnittelussa. Demokraattinen, osallistava prosessi ei
kuitenkaan ota kantaa siihen, miten taata heikoimpien ryhmien intressien
riittävä kuuluminen päätöksenteossa. Yksi ihminen, yksi ääni –periaate
ei takaa sitä, että jokainen ääni kuuluu yhtä voimakkaasti: tiedolliset,
taloudelliset ja valtaresurssit jakautuvat käytännössä epätasaisesti.
Samalla kansalaisella voi olla päätöksentekoprosessissa monta roolia:
hän voi olla yrittäjä, osakkeenomistaja ja hänellä voi olla erinomaiset
tiedot päätöksentekoprosessiin vaikuttamisesta, rohkaisevia kokemuksia
osallisuudesta ja suhteet tärkeisiin osallisiin. Toinen taas voi olla
vieraantunut, eikä tunnista omia etujaan eikä tiedä, miten niitä ajaisi.
Sitäpaitsi naapurustolähtöinen, pieni on kaunista-etujen edistäminen ei
aina johda useimpien kannalta parhaaseen tulokseen. Tuloksena voi olla
protektionistista, itsekästä sovinismia: nimbyismiä tai segregaatiota.
Jos vasemmistolaisilla onkin objekti - idea tavoittelemisen arvoisesta,
hyvästä kaupungista -heiltä puuttuu subjekti. Heidän utopiansa perustuu
utooppiseen ihmiskuvaan jaloon yleiskatsauksellisuuteen kykenevästä
rationaalisesta keskustelijasta. Ja päinvastoin: porvarit ovat kyllä
saattaneet löytää subjektin, mutta heiltä puuttuu objekti.
Susan Fainsteinin analyysi (New Directions in Planning Theory. In Urban
Affairs Review, vol. 35, no 4/march 2000) siitä, miksi
kaupunkisuunnittelu ei ole vasemmistolaisen utoppisuuden suoranaista
riemumarssia, on erittäin osuva. Samalla Fainstein piirtää ehkä parhaan
näkemäni analyysin siitä, miksi vasemmisto yleisemminkin on kriisissä.
Ei nimittäin riitä, että ilmoitetaan tavoiteltavan tasa-arvoa. Vielä
pitäisi ilmoittaa, miten sitä tavoitellaan, mitä on arvo ja miten
kyseinen arvo muodostuu. Vasemmistolainen utooppisuus unohtaa myös
keskiluokan edut, kärjistäessään yhteiskunnan syrjäytyneiden ja
kapitalistien väliseksi taisteluksi.
"The characteristic weakness of socialist analysis has been its
dismissal of economic growth as simply capital accumulation that
benefits only capitalists. Socialist doctrine fails to mobilize a
following if it only ensures greater equality without also offering
improved circumstances for most people. The market model and
neoliberalism have proved popular because they promise increases in
affluence for all even if within the content of growing inequality.
Neomarxian analysis has shown that unregulated growth despoils the
environment, primarily helps the upper echelons of the population, and
even produces increased absolute deprivation at the bottom.
Nevertheless, this critique did not point a way in which the majority of
the population can realize economic gains relative to their own
previous position and, as a consequence, has lost popular support in the
developed countries.
A persuasive vision of the just city needs to incorporate an
entrepreneurial state that not only provides welfare but also generates
increased wealth; moreover, it needs to project a future embodying a
middle-class society rather than only empowering the poor and
disfranchised.
If substantive democracy is a constitutive element of a vision of social
justice, then an antimajoritarian concept of society will not do.
Participation in public decision making is part of the ideal of the just
city, both because it is worthy goal in itself and because benevolent
authoritarianism is unlikely. But: democratic principles can easily
accommodate ineffective or harmless minorities! Evaluation must comprise
an analysis of whether realization of the group’s goals is possible
and, if so, whether such realization leaves intact the principle of
social justice. Democracy is desirable, but not always.
Given the existing system of social domination, it cannot be assumed
that participation by stakeholders would be transformative in a way that
would improve most people’s situation. Consequently, deliberations
within civil society are not necessarily morally superior to decisions
taken by the state." (Fainstein 2000, 468-469).
Uskon rationaaliseen keskusteluun, tasa-arvoon, markkinakysyntään ja
pidän utopioita välttämättömänä. Uskon kuitenkin myös, että ihminen ei
ole rationaalinen, vahvat hallitsevat ja oma etu hallitsee, tarjonta
ohjaa kysyntää ja utopiat tarvitsevat avukseen myös luettelon niistä
keinoista ja toimenpiteistä, joilla niitä kohti pyritään. Hyvän
kaupunkisuunnittelun onkin sisällettävä näitä kaikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti