En usko riskeeraavani työtäni, vaikka suurimman osan työelämääni julkisen sektorin alemman kastin suunnittelu- ja toimistotöissä tehneenä uskallankin yleistää, että suurimman osan työhistoriaani, työni ovat organisoituja siten, että tehokkaasti toimien päivittäiset työtehtävät tulevat tehdyiksi parissa-kolmessa tunnissa. Kyse ei ole heikosta työmoraalistani tai yli-inhimillisestä tehokkuudestani, vaan yleisemminkin julkisen sektorin organisoinnista: esimerkiksi osastonsihteerin työmäärä ei päätä huimaa, mutta sairaanhoitajat ja lääkärit raskautetaan sen seitsemällä THL:n asettamalla velvoitteella. Työni ei ole vaarassa, koska voin samalla paljastaa, että näin se on muillakin. Yksi tärkeimpiä työelämässä opittuja taitoja on esittää työtä tekevää, klikata äkkiä se excel-taulukko siihen Facebookin päälle.
Isäni kertoi kokemuksiaan terveyskeskuksesta. Siellä hän sai odottaa varattua aikaa parisen tuntia, vaikka häntä ennen jonossa ei ollut ketään. Sairaanhoitajat lähinnä juoksentelivat edes takaisin, eikä lääkäristä ollut minkäänlaista näköhavaintoa. Sitten kun isäni lopulta pääsi lääkäriin, ei hänestä oikein näköhavaintoa vastaanoton aikanakaan saanut. Isäni ihmetteli, että kun lääkärinkäynti kestää 15 minuuttia, ainakin 10 minuuttia tästä ajasta lääkäri tuijottaa näyttöpäätettä eikä esimerkiksi tutki potilasta tai keskustele hänen kanssaan.
Mitä vähemmän ajattelee, että toimistotyöajassa ei ole mitään järkeä - siinä, että jotkut työntekijäryhmät näyttävät vain istuskelevan ja toiset juoksentelevan, - sitä paremmin selviää jokseenkin mielekkäästi. Ei kannata ajatella. Ei tietenkään ole mitään järkeä säilyttää ihmisiä päivittäin kahdeksaa tuntia kustannuspaikoilla, ja tätä varten säilyttää heidän lapsiaan kokopäiväisesti päivähoidossa (+ mahdollisesti parikin tuntia päivässä, joka koti- ja päiväkodista noutomatkoihin menee). 10 tuntia siis parin-kolmen tunnin takia. Ilmeisesti päivähoito on sitten todellakin lasten subjektiivinen velv- eikun oikeus. Kansantalous ei voita siinä mitään, että ihmisiä säilytetään töissä kahdeksan tuntia suurimmaksi osaksi toimettomina, kehittämässä etupäässä tukielinvaivoja.
Ovatko ihmiset töissä siksi, että heidän lapsiaan suojellaan huonolta kasvatukselta tai yhteiskuntaa toimettomuuden aiheuttamalta oletetulta turhautumiselta? Olen vakuuttunut, että toimistotyöajan idea on moralisointi: oletus yhteiskuntamoraalin rapautumisesta toimettoman näköisistä ihmisistä.
Vaikka kyllä he toimettoman näköisiä ovat työpaikoillakin aika usein. Miksi sitten tämä toimettomuus on hyväksyttävämpää käyttää esimerkiksi työkavereista juoruamiseen tai verkostomarkkinointiin kuin vaikka nettisurffailuun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti