Yhteiskuntaluokka on elämäntavan ideaali, ja siinä mielessä kai melkein kaikki kuuluvat keskiluokkaan, mitä sitten ikinä tarkoittaakaan niin että arkkipiispat tai ministeritkin kelpaavat keskiluokan puolestapuhujiksi. Ei kaikilla kuitenkaan ole kultaista noutajaa, yhtä pilkku neljää viiva kahta lasta, niilläkin, joilla niitä ei ole, farmariautoa, mökkiä ja 1-2 ulkomaanmatkaa vuodessa, eikä välttämättä edes haavetta näistä. Keskiluokkaisuus tarkoittaneekin sitä, että keskiluokkaisuutta pidetään normina, johon omia valintoja suhteutetaan, riippumatta siitä, missä määrin itse toteuttaa nuo normit ja riippumatta siitä, missä määrin itse kiistää kuulumisensa tähän luokkaan. Keskiluokkaan siis kuulutaan silloinkin kuin tämä kiistetään, ottamalla etäisyyttä keskiluokkaisiin valintoihin, koska silloin otetaan etäisyyttä juuri niihin eikä esimerkiksi pyritä ehdoin tahdoin esittämään anti-rikasta tai erottautumaan köyhistä, kuten nousukkaat. Keskiluokkaisuus on siis ennemminkin ideaali kuin mikään olento.
Kiinnostavin luokkaraja lienee kuitenkin alemman keskiluokan ja alaluokan välinen hyvin epämääräinen raja, kun harvalukuisiksi käyneistä perinteisistä teollisuusammateista on tullut varsin hyväpalkkaisia ja toisaalta palveluista on tullut jätekategoria, jonne sijoitetaan kaikki ne, joille ei löydy sijaa majatalossa. Tämän vuoksi esimerkiksi toimihenkilön käsite on käynyt paitsi tarpeettomaksi, myös ei-deskriptiiviseksi kategoriaksi. Ainoa asia, jonka se kertoo, on se, että sen kantaja tekee sellaista siistihköä sisätyötä, jossa tulee tuki- ja liikuntaelinsairauksia, edellyttäen, ettei hän ole esimerkiksi kaupungin puistotyöntekijä, jollainen sellainenkin saattaa olla "toimihenkilö". Jos alaluokkaa onkaan, sillä lieneekö korrektia sijoittaa ketään alaluokkaan vastoin tahtoaan ja identifikaatiotaan, paitsi, jos sijoittaa oman itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti