maanantai 30. joulukuuta 2013

Progressiivisella arvonlisäverolla elintasoerot kuriin?

Olen usein julistautunut olevani kulutusyhteiskunnan ulkopuolella. No, toki kuluttamista se on sekin, valita erilaisten pyöreiden näkkäreiden välillä. Ja yhdestä en luovu: cd-keräily.

Kun porvaristo esittää, että tuloverotusta tulisi laskea, jotta saataisiin kokonaiskulutuskysyntää nousemaan, uskoisin tehokkaammaksi tavaksi vaikuttaa kysyntään tehdä arvonlisäverosta progressiivista. Miksi?

Pienituloisena - vaikkakaan en virallisia pienituloisen mittoihin mahtuvana - en kuluta juurikaan palveluita tai tee heräteostoksia, mitä nyt pari kirjaa vuodessa tai jos viikoittaisia uimahallikeikkoja ei lasketa. Itse asiassa vältän ostoksilla maleksimista henkilökohtaiselle taloudelliselle kantokyvylleni sopimattoman heräteostoskiusauksen välttämiseksi, enkä koe sen takia elämääni puutteelliseksi, mitä nyt omatunto soimaa kun ei tikkaria suurempaa lahjaa naapurin lapsille ole tullut vastaan lähi-Siwassa...

Alvin progredioituminen ei toki nostaisi minua parturin asiakkaaksi edelleenkään, sillä siihen ei minulla ole luontaisia edellytyksiä, mutta esimerkiksi hieronta-ajan voisin hyvinkin varata, tai käydä elokuvissa pari kertaa enemmän vuodessa, jos palvelutuotteiden hintojen ALV porrastettaisiin samaan tapaan kuin tulovero. Kuntosalikortin sentään yleensä ostan, mutta voisi madaltaa joidenkin kynnystä hoitaa kuntoaan (ja terveyttään), jos näihin tuotteisiin kätketty ALV olisi porrastettu.

Samantyyppisen porrastuksen soisi myös elintarvikkeisiin: voisin suosia luomua joitakin kertoja moraalisissa dilemmatilanteissa tai ostaa niitä kotimaisia tomskuja tai omppuja, jos niiden ALV olisi porrastettu maksukyvyn mukaan.

Arvonlisäveron porrastaminen on paitsi kulutuskysymyksenä tasa-arvokysymys, se on myös kansanterveyskysymys. Voisin joskus käyttää vaikkapa yksityistä hammaslääkäriä, jos se ei olisi niin peijakkaan kallista. Eikä sen tarvitsisi olla. Jos porrastettu ALV. Nykyinen tasavero lisää terveyseroja, koska toisilla on varaa käyttää ohituskaistoja, toisilla ei.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti