Paitsi olla saatavilla, kuunnella ja jakaa omia kokemuksiaan. Jos sellaisia vertailukelpoisia on, ja jos se mitään auttaa. Vaikka asiat ovatkin eri kokoisia eri ihmisille, perheenjäsenen menettäminen on aina kuin sinusta leikattaisiin raaja irti, sydämesi kaivettaisiin rinnastaan ja juuresi nyhdettäisiin maasta.
Jos nyt mistään mitään apua on, niin ehkä siitä, jos kyseinen tuttava näkee sinussa rohkaisevan esimerkin: tuokin on käynyt vastaavaa läpi, mutta on nyt tuossa, ja siellä uskoo itsekin mahdolliseksi olla jonakin päivänä. Sitten kun siihen rintaan, jossa joskus oli sydän, on kasvanut arpea.
On muuten aika turhamaista valittaa sitä, miten tuskaista on, kun tuttava kärsii. Hänelle itselleen se nimittäin on paljon tuskaisempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti