En ryhdy sen kummemmin spekuloimaan, miksi Horisontti tuli tiensä päähän, mutta sen tiedän ja ymmärrän, että on tavattoman raskasta pyörittää asukastaloa, jonka rahoitus tulee keksiä uudelleen aina joka vuosi, kun kaupunki ei ollut suostunut myöntämään sille vakituista toiminta-avustusta. Minkä se olisi ansainnut, kaikesta ennaltaehkäisevästä nuoriso- ja vanhustyöstään, harrastus, -kurssi-, liikunta-, kulttuuri- ja opintotoiminnastaan. Täydensi se myös paikallista aika vähäistä palvelutarjontaa: Horisontti pyöritti erittäin suosittua kirppistä kirja- ja huonekaluosastoineen, pyöräpajaa ja kahvilaa.
Horisontti oli sen toiminnassa mukana olleille elämäntapa. Hyvin harvat saivat siitä leipänsä, mutta Horisontin kohdalla pätee se, mitä yhteisöistä usein sanotaan: ne kytkevät ihmiset yhteiskuntaan. Ja yhdistävät toisiinsa.
Minä olin yksi niistä onnekkaista, jotka saivat Horisontista elantonsa jonkin aikaa. Kokemus oli koko työurani palkitsevimpia: olin mukana perustamassa valokuvauslaboratoriota, elokuvaopintopiiriä, raivaamassa viljelyspalstaa, tuottamassa Kierrätyskeskuksen kanssa ympäristötapahtumaa täyttömäelle, kesäleirillä Hauholla, järjestämässä eduskuntavaalipaneelia, perustamassa lehteä (josta oltiin puhuttu kauan; ensimmäinen kappale jäi valitettavasti viimeiseksi) ja tukemassa monien käsityöpajojen toimintaa.
Muistan aina Arendin, Pentin, Puu-Penan, Harrin, Riitan, Ritan, kaksi Karia, Esan, Paulan, Satun, Lesian, Helenan, Maaretin, Juhanin, Katarinan, Pyryn, Tuijan, Markon, Maijan, Tomin, Pirkon, Jukan sekä monet, monet muut, joista joihinkin olen pitänyt yhteyttä oman Horisontti-taipaleeni jälkeenkin, vaikka tieni onkin vienyt aika kauas Malminkartanosta. Jotkut heistä jäivät Horisontin historiassa lyhytaikaisiksi vierailijoiksi, joistakin tuli pitkäaikaisia kulmakiviä.
Missään muussa työssä kaupan päälle ei ole tullut yhteisöä siinä määrin kuin Horisontissa, ja kasvoja aika ajoin palailee edelleenkin mieleeni, Tosin tultiin Horisonttiinkin esimerkiksi Riihimäeltä ja Keravalta, joten ei sen panos rajoittunut Malminkartanon päivittäiselämän rikastuttamiseen. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Jaanalle, jonka elämäntyö Horisontti oli, ja ilman hänen visiotaan ja sinnikkyyttään Horisontti olisi kupsahtanut moneen kertaan.
Kiitos Jaana ja kiitos Horisontti. Vaikka Horisonttia ei enää ole, minä olen aina horisonttilainen. Ja niin ovat sadat ja sadat muutkin.
Kiitos lämmittävästä kirjoituksestasi! Toimintamme ongelma oli koko ajan, ettemme päässeet mukaan tasaveroiseeen kumppanuuteen kaupungin (sosiaaliviraston) kanssa. Toimintamme perustui Terve kaupunki 2000-ohjelmaan (myöh. Terve ja turvallinen kaupunki), jossa uskottiin ruohonjuuritason osallistumiseen ja osallistamiseen, mutta jossain vaiheessa tämä ajettiin alas, eikä orastavia ituja kuten Horisontti enää tuettu eikä nähty sen helmiä. Olen edelleen kiinnostunut kannustavasta sosiaalipolitiikasta, jota ei ohjata ylhäältäpäin.... saas nähdä....
VastaaPoista