1. Selvitä mihin käytät aikasi. "Piirrä ympyrä ja jaa se sektoreihin sen mukaan miten aikasi jakautuu esimerkiksi työhön, matkustamiseen, nukkumiseen, syömiseen, liikuntaan ja tv:n katseluun. Mikäli ajankäytössä olisi parantamisen varaa tai haluaisit mahduttaa päiviisi jotain uutta, voit tehdä vastaavasti tavoitteellisen ajankäyttöympyrän."
Onhan tässä entraamisen varaa, joo. Voin esimerkiksi muuttaa työmatkoihin kuluvaa aikaa kahdella tavalla: vaihtamalla bussin fillariin, jolloin menisi työmatkoihin 2 tunnin asemesta 6. Toinen tapa vaikuttaa asiaan on irtisanoutuminen. Nukkuisinkin mielelläni enemmän, minkä jokainen puolivuotiaan pienen tytön (tai pojan) vanhempi tekisi. Teeveetä en katso ollenkaan, ja liikkumisen hoidan nykyisin pääsääntöisesti integroidusti, d.v.s juoksemalla lastenvaunulenkit.
2. Listaa tehtävät ja aikatauluta päiväsi.
No, tää ei kyllä mene näin. Osastonsihteerin työssä ei ole mahdollista ennakoida, mitä sieltä taivaasta tippuu. Tai jostakin hämärämmästä paikasta. Puhumattakaan siitä, että aina yksi, jo aloitettu työtehtävä keskeytyy esimerkiksi siksi että ovipuhelin soi.
3. Älä yritä tehdä liian montaa asiaa yhtä aikaa
Kai minä sitten voisin repiä sen ovipuhelimen irti, ja laittaa työpuhelimen pois päältä. Tulisi vaan potkut. Enkä nytkään sitäpaitsi kykene suoriutumaan kahdesta erityyppistä ajattelemista vaativasta työtehtävästä samanaikaisesti kovinkaan kunniallisesti, joten huoli on oikeastaan turha. En yritä kun tiedän että ei siitä mitään tule, mutta pakko se on silti kaatua nenilleen joka päivä.
4. Paluu perusasioihin
Jutussa mainitaan uni, juominen ja ravitsemus. Uni on jo mainittu minunkin jutussani, ja yritänkin aamuisin jatkaa nukkumistani bussissa. Kehoa ei kuitenkaan voi käskeä nukkumaan. Juon pari pullollista vettä jokaisen työpäivän aikana, ja syön runsaasti lisäaineita sisältäviä eineksiä, koska minulla ei ole varaa laittaa 130 euroa kuussa työpaikkaruokailemiseen. Se on vähän niinkuin kahden viikon työmatkabusseiluun kuluva hinta, jolloin voisin yhtä hyvin valita, jätänkö tulematta töihin parillisina vaiko parittomina viikkoina.
5. Muista myös oma aika ja harrastukset
Harrastukseni ovat: aktivismi, musiikinkuuntelu, kirjallisuus ja liikunta. Aktivisti olen koko ajan tietokoneen äärellä istuessani, ja oikeastaan parasta aktivismia on elämänpolitiikka: mikäs sen parempi tapa puolustaa kaupunkimetsien virkistyskäyttöä kuin käyttää niitä virkistys. Musiikkia kuuntelen kuulokkeista istuessani bussissa, jolloin myös luen. Paitsi kotimatkalla, jolloin en lue, koska silloin nukun, joka on sitä asiaa, jota en osaa tehdä aamuisin menomatkalla. Liikunta onkin jo tullut käsitellyksi.
6. Älä lykkää ikäviä asioita
Seisovasta pöydästä otan viimeiseksi parhailta maistuvia asioita, jotta suuhuni jäisi hyvä maku. Vakavammin sanoen: tyhjennän käyttötilini palkkapäivänäni, koska on parempi maksaa laskut silloin kun likviditeettiä vielä on.
7. Valikoi, delegoi, ulkoista. "Jos löydät itsesi tilanteesta, ettet enää ehdi tehdä kaikkia sinulle tarjottuja töitä, on aika alkaa valikoida tai ulkoistaa tehtäviä. Jos et itse ehdi tehdä jotakin, voit kysyä tutulta freelancerilta olisiko hän kiinnostunut kyseisestä työtehtävästä."
Näinhän voi kyllä toimia. Tiedän ihmisiä, jotka näin tekevätkin. Heitä kutsutaan esimiehiksi.
Laskutuspalvelu ukko.fi:n jutun ajanhallinnasta voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
'Aktivisti olen koko ajan tietokoneen äärellä istuessani, ja oikeastaan parasta aktivismia on elämänpolitiikka: mikäs sen parempi tapa puolustaa kaupunkimetsien virkistyskäyttöä kuin käyttää niitä virkistys.'
VastaaPoistaMeitä passivisteja, jotka oletamme, että te aikuiset hoidatte asiat meidän puolestamme, on niin paljon, että voit olla ihan tyytyväinen itseesi.