Hyviä ja huonoja leluja

Kohtuutalouden guru Leo Stranius luetteli lukuisia syitä, miksi lapsille kannattaa hankkia vähemmän leluja. Tunnen piston sydämessäni: kyllä niitä todellakin on paljon, ja siltikin lapsi toisinaan ihmettelee ääneen, mitä hän oikein keksisi tehdä.

Olisi helppoa päivitellä, kuinka asiat olisivat olleet ennen paremmin: kun leluja oli vähemmän, tein itse kirjoja. Ei minulla kuitenkaan ollut isän tekemää käpylehmää.

On myös helppoa niputtaa kaikki lelut samaan turhuuden rovioon, ja huonot lelut turhaan pilaavat hyvienkin lelujen maineen. On olemassa leluja, jotka ruokkivat mielikuvitusta, vaikka nykyiset legot onkin usein nimilaputettu eivät vain Taru Sormusten herrasta vaan Gandalfin siksi ja siksi kohtaukseksi. Kyllä ne valmiiksipureskellutkin taipuvat vaikka mihin, esimerkiksi Sensei Wusta tulee hyvä joulupukki.

Sitä ei myöskään uskoisi, mihin kaikkeen Straniuksen varmaankin kyseenalaisena kertakäyttökulutustuotteina pitämät Trash Pack -kumifiguurit taipuvat. Nämä hahmot jo sinänsä kompastuvat omaan ironiaansa, muka-kritisoidessaan tätä Straniuksenkin kritisoimaa materialismia, kun niitä ilmestyy pari kautta jokaisena kalenterivuonna ja vielä erivärisinäkin painoksina.

Trashpack-shakki.

Joka tapauksessa, hyvin onnistuu Trash Packeilta autoilu, mäenlasku tai jopa keskusteleminenkin! Eikä Simeonille 4 1/2 vuotta sitten huoltoasemansa lahjoittanut Eero-poika olisi takuulla koskaan uskonut, mihin kaikkeen bensiskin taipuu. Siinä leikitään piiloa, sillä rakennetaan katapultteja, joilla singotaan näitä em. hahmoja. Vain mielikuvitus on rajana, ja tässä tapauksessa lelu antaa siivet mielikuvitukselle, ei kahlitse sitä. Lelut myös antavat vanhemmille usein kallisarvoista omaa aikaa, lego on erinomainen kasvattaja, vaikka ei tietenkään korvaa vanhempaa!

Siinä olen kyllä samaa mieltä Straniuksen kanssa, että leluilla leikkiminen on usein pois ulkoilemisesta ja luonnossa liikkumisesta. Sosiaalisuudesta ne eivät välttämättä kuitenkaan eristä, sillä - valitettavankin paljon - lelut voivat olla sosiaalisen vaihdon välineitä. Tätäkin tosin liioitellaan, sillä kun poikani juttuja kuuntelee, niin ei välttämättä koko esikouluryhmässä kukaan muu kerää samaa sarjaa. Siinäkin olen samaa mieltä Straniuksen kanssa, että vähempi leluja, vähemmän kaaosta, ja ehkä viikkorahankin oppisi käyttämään luovemmin ilman näitä kaikenkarvaisten keräilysarjojen kylkiäisinä seuraavia korttikeräilysarjoja, joihin viikkorahat on suorastaan pakko tuhlata, heti ja kaikki.

Straniuksen jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.