keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Missä menet, Lääkärinkadun alue?



Jo 9 perättäisenä vuotena järjestettyä Metsän joulurauhaa ei tänä vuonna julisteta Helsingin Keskuspuistossa, Laakson kallioiden edessä terveyssyistä. Ensi vuonna toivottavasti yritetään taas uudestaan, osittain entisin ja osittain uusin voimin, sillä perinteestä on tullut monille joulun aloitus, ja heille on mahdotonta ajatella jouluun rauhoittumista ilman tapahtumaa. Uusia voimia tarvitaan, sillä moni aktiivijärjestelijä - ihanat Mansku 71-77 asukkaat - ansaitsee jo päästä nauttimaan eläkepäiviä.

Lääkärinkadun alueen kohtalo ratkaistaan seuraavassa yleiskaavassa, jossa tarkastellaan myös Keskuspuiston rajoja. Mahdollista olisi tällöin kaavoittaa Lääkärinkadun varteen, jolloin Keskuspuiston rajat siirtyisivät idempään, ja samalla nyt kiisteltynä ollut 4 hehtaarin alue liitettäisiin Keskuspuistoon virallisesti, toisin sanoen kaupunki antaisi tässä aktivisteille periksi, ja myöntyisi siihen, että kiistanalainen alue liitettäisiin myös virallisesti Keskuspuistoon. Tämä päätetään Yleiskaavassa.

Lääkärinkadun varsi olisi huomattavasti pienempi paha kuin mennä metsään. Tosin tuolloin alueen idea muuttuisi kokonaan: kadun varteen ei saa millään kaupunkivilloja - sillä ne tarvitsivat omat pihat ollakseen villoja, eikä commons-tyyppisestä Keskuspuistosta voi tehdä yksityisiä pihoja - vaan niistä tulee väkisinkin tavanomaisia kerrostaloja. Ja tuossa suunnitelmassa tulisi ratkaista, mitä tehtäisiin alueen alle jäävälle Laakson sairaalan pysäköintialueelle, jota ei voi siirtää maan alle, kuten ei myöskään asuinalueen pysäköintialuetta, koska se on jo varattu väestönsuojalle. Yleiskaavatyön yhteydessä vielä pitää vaikuttaa valtuutettuihin.



 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kaupunkivilloissa ei ole mitään järkeä ja ovatpa ne tainneet mennä muodista kaavoittajienkin puolella. Lääkärinkadun ja Mannerheimintien risteykseen voisi vähän rakentaakin.

    VastaaPoista
  2. Siihen mahtuisi yksi pistetalo. Ei ole sen väärti.

    VastaaPoista