Missä pisteessä ihmisoikeudet lakkaavat?

Kun ihminen siirtyy omavaraisesta toisten elätettäväksi, vaikka veronmaksajia työttömätkin ovat. Siis siinä vaiheessa, kun ihmisestä tulee palkansaajasta etuudensaaja. Tämän voi päätellä siitä moraalisuudeksi naamioidusta paheksunnasta, jonka velkaantuneet saavat osaksensa, muka juovat kurkustansa alas verovarat. Eivät palkansaaja ja etuudensaaja tosin mitään poissulkevia kategorioita ole, minkä jokainen pienipalkkainen helsinkiläinen tietää.

Pankit eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia, minkä tietää jokainen pikkuporvarikin, joka joskus on hattu kourassa lähtenyt asuntolainaneuvotteluihin. Ja kun toimeentulonormi ei kata elämistä etenkään pääkaupunkiseudulla, vaihtoehdot ovat rikollisuus, pikavipit tai kuolema. Ilmeisesti paheksujille kelpaa vain viimeinen vaihtoehto, siis toisten. Sen sopii nähdä, minkä valitsisivat itse siinä tilanteessa...

Kaljanjuonti ei ole ihmisoikeus, omien rahojen käyttäminen on. Ja kyllä ne mallasjuomat maistuvat itse kullekin, mutta ilmeisesti vain niillä, joilla on varaa omilla ansiotuloillaan varaa ne kustantaa, on oikeutus arvostella toisten nautintoja tai pikemminkin tragedioita. Ja lähetti potkaisi kissaa. Suomeksi vielä, jos ei tunne tätä sanontaa: on helppo tuntea itsensä menestyneeksi, jos onnistuu löytämään ihmisiä, joilla menee vielä itseä huonommin, ja jos tämä olisi jotenkin epäselvää, niin piirretään se daavidintähti vielä toisten talojen seinään niin että tulee täysin selväksi, mitkä talot pitää polttaa.

Ihmisillä on hyveitä ja paheita. Hyveet ja paheet tekevät meistä ihmisiä ja toisten paheisiin suhtautuminen inhimillisiä. Hyveellisyys ei tarkoita sitä, että itseltä puuttuu jokin sellainen pahe, joka toisella on.

Aikaisemman blogini viimeiseksi jääneessä kirjoituksessa vähän yli vuosi sitten olin todennut, että "armottomuus ja julmuus kanssaihmisiä kohtaan ovat mitä varmimmin omia valintoja: miten päätetään suhtautua kanssaihmisiimme. Ovatko he esteitä vai lähimmäisiä, kilpailijoita vai kavereita, kulueriä tai resursseja, rasitteita vai ihan vain ihmisiä, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Näitä valintoja tekevät erityisen paljon ne ihmiset, jotka korostavat ihmisyksilön omaa vastuuta oman kohtalonsa rakentamisessa. Yllättävän usein näillä liberalismin äänitorvilla on itsellään suhteellisen vaatimaton tausta. Eivätkä sitten tuon parempiin valintoihin pysty eivätkä mitään ole oppineet, paitsi heikosti peittelemään häpeänsä sitä kohtaan, etteivät ole osanneet tuon onnistuneempia valintoja tehdä kuin päätöksen ryhtyä sosiaalidarwinisteiksi."

Allekirjoitan tuon vieläkin siinä määrin, että voisin vaikka lopettaa bloggarinurani tuohon, mutta en aio jättää viimeistä sanaa näille (ääni)torville.

Aikaisemman blogini viimeisen kirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.