Savuna ilmaan

En tee uudenvuodenlupauksia. Se nimittäin vaatisi sitä, että osaisin nähdä tulevaan siinä määrin, että minulla olisi vankkaa evidenssiä siitä, että osaisin olla seuraavana vuotena edes jossakin suhteessa laadullisesti parempi ihminen kuin päättyvänä vuotena. En ole ennustaja, minkä olen jossakin työhaastattelussakin ilmoittanut kysyttäessä, missä näen itseni vaikka viiden vuoden päästä.

Sen sijaan perinteeni on jo lapsesta asti itsekkäästi esittää toivomus. Toivomuksiani en paljasta, sillä perinteeseeni myös kuuluu, että jos ne paljastuvat, niin ne rikkoutuvat.

Minun ei tarvitse tehdä lupauksia voidakseni vakavasti yrittää toimia uskomuksieni mukaan, tai ainakin uskoa niihin. Uskon esimerkiksi, että minulla ei jatkossakaan tule olemaan ainuttakaan syytä syytää oletettavasti edelleenkin melko rajallisia rahavarojani savuna ilmaan. Ei siinä muutenkaan ole mitään mieltä, vaikka niitä rahoja olisi senkin verran, että olisi, mitä syytää.

Ranskalainen etnologi Marcel Mauss kuvasi kwakiutl-intiaanien näennäisen irrationaalisia menoja, jossa intiaanit osoittivat varakkuutensa tuhoamalla omaisuuttaan mahdollisimman paljon. Ilotulitus on nykyihmisen potlatch-juhla. 

Jokainen entinen tai nykyinen koiranomistaja tietää eläinten pelkäävän ilotulituksia. Ne jättävät myös jälkeensä kammottavan sotkun. Tämän vastenmielisen potlatch-juhlan asemesta kehoitankin käyttämään ilotulitteilta säästyvät varat arvostamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen tai edes vaikka perheelleen, jos ei sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta keksi. Nyt on enää myöhäistä ehdottaa, sillä ilotulitekaupat ovat jo menneet kiinni, mutta maailma olisi hitusen parempi paikka, jos tuliterahoilla tuettaisiin esimerkiksi sopivaa kansanedustajaehdokasta.