Lapset kasautuvat

Kun toiset välttelevät niitä niin systemaattisesti, että lopulta tämä pelko muuntuu vieraantumiseksi, ja tästä vieraantumisesta kumpuaa sisäistetty päätös olla hankkimatta lapsia, niin toisille taas niitä kertyy lukuisia. En tarkoita lestadiolaisia, vaan ihan vaikka itseäni ja joitakin kavereitani. Näyttää siltä, että ihmisellä joko on niin painokkaasti nolla lasta että niitä miltei on negatiivinen määrä, tai sitten niitä on useampi, ainakin hyvin monella on useampi kuin yksi.

Ensimmäinen lapsi todistaa porttiteorian oikeaksi, ja avaa tulpan. Tiedän eräänkin, joka lapsentekoyrityksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sitten tuli yksi biologinen lapsi. Sen jälkeen toinenkin. Tiedän myös yhden, joka pitkällisen odotuksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sen jälkeen toisen.

Miksi? Eikö yksi riitä, eihän tämä enää ole mikään esiteollinen yhteiskunta, jossa lapset hankitaan henkivakuutuksiksi? Voi tietysti olla, että ensimmäinen lapsi on opettanut, kuinka ihania lapset ovat. Voi myös olla, että ensimmäinen lapsi ylipäätään on opettanut, mitä lapset ovat, ja herättäneet uteliaisuuden selvittämään, millaisia nämä ovat; raottaneet lupausta ihmisyyden salaisuudesta, ja tämän salaisuuden selvittämiseksi tarvitaan vähintäänkin toinen. Sitten voi myös olla, että ensimmäinen lapsi on kasvattanut aikuiseksi, ja vanhemmaksi, ja toista lasta varten ollaan sitten vähän valmiimpia, hyviä vanhempia.

Aikuistuneiden maailmat erkaantuvat toisistaan paljolti sen mukaan, onko lapsia. Ne, joilla ei ole, käyvät leffoissa ja bailaamassa ja valvovat puoli viiteen, ne, joilla on, käyvät muskarissa ja leikkipuistossa ja heräävät puoli viideltä. Tosin lapsettomuus antaa mahdollisuuden lykätä aikuistumista vieläkin pidemmälle kuin kolmeenviiteen tai neljäänkymmeneen...

Kyllä minäkin sitä yritin, ikuista nuoruutta, niin pitkään, että sitä saattoi luulla ihan totiseksi yritykseksi. Siltä se varmaan ainakin näytti. Tosin nyt minulla on oikea syy elää vanhaksi, nuorena ei tuolla nyt ollut niin viis. Silloin saattoi ajatella, että juoksu saattaisi loppua ihan hyvin vaikka siten, että juoksu loppuisi johonkin pururadan varteen, täysissä ruumiinvoimissa. Nyt tavoitteena on pysytellä suurin piirtein edes ruumiillisuuden puolella sen aikaa että lapset selviytyisivät omille raiteilleen.

Ihmisillä on taipumus puolustella omaa elämänmuotoaan, on se mikä sitten on. Välttämättömyydestä hyve, lapsia tai ei. Se on ainakin varmaa, että en tiedä ketään lapsia hankkinutta, jolle nämä eivät olisi heidän maailmansa keskipiste, aurinko, pilvet sen edessä ja myös äkillisesti nouseva ukkosmyrsky.