Työtä elämää varten vai elämää työtä varten?

Eräs työkaverini - joka ei työskentele samassa ammattiasemassa kuin minä vaan on niinsanottu substanssintekijä - tuli tänään sanomaan minulle, että hän yrittää heikkoina hetkinään töissä muistaa sen, mitä minä olen hänelle sanonut, ajatellen tämän sanomiseni olevan hänelle tärkeä opetus. 

Olen sanonut hänelle sen saman, jolla olen luonnehtinut yleisemminkin omaa asennettani palkkatyön ja elämän suhteesta, että saan pääasiallisen elämänsisältöni muualta kuin palkkatyöstä, elämäntilanteeni mukaan esimerkiksi luonnonsuojelusta, vihreästä puoluepolitiikasta, jatko-opiskeluista ja perheestä, musiikista ja liikunnasta. Keskustellessani tämän työkaverini kanssa aloin miettimään, mikä on syy, mikä seuraus.

Substanssityöntekijän ajatellaan usein olevan kutsumusammatissaan, oli kysymys sitten tutkijasta, taiteilijasta, poliitikosta tai hoitohenkilökunnasta. Kutsumusammatti taas on jotain sellaista, josta saadaan jos ei nyt koko elämänsisältö mutta se kuitenkin siinä määrin rikastaa elämää että sitä voisi tehdä vaikka ilmaiseksi. Vai?

Jos substanssityöntekijäkin ajoittain päätyy miettimään työnsä mielekkyyttä tai ainakin hänen työnsä oheistekijät saavat hänet ajoittain punnitsemaan työn ja muun elämän suhdetta, niin miten sitten asia on leipäpapilla?

Työpaikkani ovat vaihtuneet hyvin usein, samoin työporukat. En suostu tunnustamaan, että tämä olisi seuraus, vaan pikemminkin annettu esioletus, joka on muokannut omia odotushorisonttejani. Koska oletusasetuksekseni työhön on tästä vaihtuvuudesta johtuen päässyt muodostumaan leipäpapin ja projektityöläisen asenne, en ole ehtinyt kovasti kiinnittymään työyhteisöihin tai töideni substanssiin, siitäkin huolimatta, että olen kyllä ainakin aika ajoin kokenut tekeväni sekä kiinnostavia että mielekkäitä asioita, tai ainakin saanut työskennellä niiden liepeillä, vaikken välttämättä itse substanssin ytimessä.

Keskusteluni työkaverini kanssa sai minut miettimään. Joskin olen minuuteni suojaamiskeinona suhteuttanut työni elämääni siten, että olen kokenut saavani elämäni pääasiallisen sisällön palkkatyön ulkopuolelta, tästä on saattanut tulla itseään toteuttava ennuste, seuraus, joka on muuttunut syyksi. Jos palkkatyölle ei ole oppinut antamaan kovin keskeistä asemaa omassa elämässään, tästä seurauksena ei myöskään ole tehnyt elämässään valintoja uranrakentamistarkoituksessa.

Siitä, että olen saanut pääasiallisen elämäntarkoitukseni muualta kuin palkkatyöstä, on seurannut, että myös pyrin saamaan pääasiallisen elämäntarkoitukseni muualta kuin palkkatyöstä, ja tästä taas on seurannut se, että palkkatyöksi ei ole sattunut aina sellaisia asioita, joista olisin voinut saada pääsääntöisesti keskeisintä elämäni sisältöä.