Lehdistö lietsoo kansaa edustajiensa kimppuun

Entinen ministeri Heidi Hautala nostettiin taas tikunnokkaan siitä hyvästä, että hänelle maksetaan yli 4000 euron suuruista työttömien poliitikkojen sopeutumiseläkettä. Heidi Hautala ei suinkaan ole ainoa kyseisestä etuudesta nauttiva, mutta kun ihminen on kerran jo ehditty leimata skurkiksi, niin lienee samantekevää, mitä hän tekee, kun "kansa" (se sama muuten, joka on valinnut hänet 3 kertaa edustajakseen omaan parlamenttiimme ja kolmasti Euroopan parlamenttiin) tuomitsee joka tapauksessa.

Näiden kansalaisten soisi tietävän, miten ympäripyöreitä päiviä poliitikot tekevät vain siksi, että he ovat kansalaisten haukuttavana, en kadehdi heitä yhtään. Ja päästäkseen kansan sylkykupeiksi, moni ottaa kymmenien tuhansien lainoja voidakseen tehdä täysipainoista vaalikampanjaa; poliitikko onkin yrittäjä, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Ja kuten kaikissa yrittäjäperheissä, poliitikkojen perhe kantaa mahdollisen epäonnistumisen seuraukset, mutta erotukseksi muista yrittäjäperheistä, tästä kiitokseksi heidän perheenjäseniään voidaan vielä uhkaillakin.

Eivät nämä sopeutumiseläkkeet ole mikään valtakunnallisen tason kestävyysongelma, ei niitä niin monelle makseta, että ne tekisivät valtion menoarviosta edes promillen kymmenystä.

Eräs kommentaattori kommentoi edelläsanottua Facebook-ryhmässä Kuka kuuntelee köyhää: "Kenenkään ei pidä tehdä ympäripyöreitä päiviä. Tekemistä riittää kaikille jos ei teetetä yksillä liikaa."

Pitäisikö sitten kansanedustajia olla enemmän, jotteivät he kaatuisi työtaakkansa alle, toisin kuin moni populistisesti vaatii kansanedustajien puolittamista. Vaikka kansanedustajilla on avustajat auttamassa kalenterin suunnittelemisessa, asioihin perehtymisessä ja yhteydenottoihin vastaamassa, siltikin he tekevät montaa asiaa samanaikaisesti.

Media on siinä mielessä tosiaankin neljäs valtiomahti, että sillä on valta murentaa edustuksellisen demokratian legitimiteettia usuttamalla kansalaiset edustajiensa kimppuun. Sama media, joka ilakoi Hautalan ja hänen kollegoidensa saamista kieltämättä aika suurista eläkkeistä, tapaa kauhistella myös kansanedustajien poissaoloja täysistunnoista (jolloin he pääasiallisesti tekevät kaikkea sellaista työtä, joka kuuluu kansanedustajalle, kuten lainsäädäntötyötä valiokunnissa, tapaavat elinkeinoelämän tai kansalaisjärjestöjen edustajia tai tapaavat kansalaisia kaduilla, toreilla, kouluissa ja herra ties missä, osana demokratiakasvatusta) ja nyt viimeksi heidän kännykänkäyttöänsä. Media sekoittaa tahallaan asioita: mitä enemmän kansanedustaja näkyy täysistunnossa, sitä varmempaa on, että hän ei työtänsä tee.

Kun työelämässä yleisesti vaaditaan kykyä tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, miksei tämä ole poliitikoilta sallittua?

Meillä Suomessa istuu herraviha ja kateus aika syvässä, ja siksi edustajiemme saamat etuudet korpeavat monien oikeustajua, ja se selittää sen silmittömän vihan, jonka poliitikkojen saamat edut aina herättävät. On pölhöpopulismia tarttua siihen, että joskus nähdään kansanedustaja näpyttelemässä kännykkää kesken istunnon. Luultavasti hän on tuolloin vastaamassa kansalaisten, järjestöjen tai muiden yhteistyökumppaneiden kyselyihin; oma arvonsa on myös sillä, että hän on tavoitettavissa. Nykyaikainen kansanedustaja ymmärtääkin olla tavoitettavissa sosiaalisen median kautta, mutta kun se rajoittuisikin vain tähän: yllättävän moni uskoo, että poliitikkojen velvollisuus on olla 24/7 tavoitettavissa, vaikka sängystä herätettynäkin kuuntelemassa heidän päälleen kaadettua sontaa, kyeten vielä vastaamaan tähän jotenkin fiksusti ja filmaattisesti ja tämä riippumatta siitä, missä määrin he itse ovat olleet sitä sontaa generoimassa. 

Politiikka on elinkautinen vankeusrangaistus. Kerran kun olet saanut sen sielullisen vamman, että päätät lähteä ottamaan riskin, et saa sitä kansalta koskaan anteeksi.