Aikuiseksi ei opita yrityksen ja erehdyksen kautta, sulkemalla ovia takanaan, vaan pakolla, kun joudutaan ns. elämän tosiasioiden eteen. Ei sen välttämättä aina tarvitse olla mitään dramaattista, usein pakoksi riittää oman rajallisuuden ymmärtäminen.
Aikuisuus ei ole mikään laadullinen olotila vaan lapsille esitettävä
rooli, sillä uskoisin monien aikuistuvan vasta omien lapsiensa
syntyessä, heidän edessään ja heidän takiansa. Onneksi sentään ihminen voi heittää sen roolin naulaan kuin kylpytakin kun lapset menevät nukkumaan.
Aikuinen osaa elää oman keskeneräisyytensä kanssa ilman että tämä pitää jollekulle kostaa: lapsille, puolisolle, kollegalle tai alaisille.
Kun omassa lapsuudessani aikuisena alettiin elämään jo 18-20 -vuotiaina, nyt aikuisiksi aletaan vasta joskus kolmen ja neljän kympin välillä. Suoraan nuoresta keski-ikäiseksi, väliin ei jää oikein mitään, paitsi aikaa, jolloin nuorena hankittu itsetunto hukataan jolloin se muuttuu itsetuntemukseksi.
Aikuisuuden katoaminen on markkinaihmisille ja työhönottajille haaste: kun pitäisi
samanaikaisesti olla kuluttaja ja omistaja ja toisaalta kokenut mutta
lupaava, ja tämä vaihe on kutistunut pieneksi pisteeksi, jossa nuoruuden
rajattomuus ja keski-iän resignaatio kohtaavat. Tytöstä tantaksi, pojasta ukkeliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti