Savuna ilmaan

En tee uudenvuodenlupauksia. Se nimittäin vaatisi sitä, että osaisin nähdä tulevaan siinä määrin, että minulla olisi vankkaa evidenssiä siitä, että osaisin olla seuraavana vuotena edes jossakin suhteessa laadullisesti parempi ihminen kuin päättyvänä vuotena. En ole ennustaja, minkä olen jossakin työhaastattelussakin ilmoittanut kysyttäessä, missä näen itseni vaikka viiden vuoden päästä.

Sen sijaan perinteeni on jo lapsesta asti itsekkäästi esittää toivomus. Toivomuksiani en paljasta, sillä perinteeseeni myös kuuluu, että jos ne paljastuvat, niin ne rikkoutuvat.

Minun ei tarvitse tehdä lupauksia voidakseni vakavasti yrittää toimia uskomuksieni mukaan, tai ainakin uskoa niihin. Uskon esimerkiksi, että minulla ei jatkossakaan tule olemaan ainuttakaan syytä syytää oletettavasti edelleenkin melko rajallisia rahavarojani savuna ilmaan. Ei siinä muutenkaan ole mitään mieltä, vaikka niitä rahoja olisi senkin verran, että olisi, mitä syytää.

Ranskalainen etnologi Marcel Mauss kuvasi kwakiutl-intiaanien näennäisen irrationaalisia menoja, jossa intiaanit osoittivat varakkuutensa tuhoamalla omaisuuttaan mahdollisimman paljon. Ilotulitus on nykyihmisen potlatch-juhla. 

Jokainen entinen tai nykyinen koiranomistaja tietää eläinten pelkäävän ilotulituksia. Ne jättävät myös jälkeensä kammottavan sotkun. Tämän vastenmielisen potlatch-juhlan asemesta kehoitankin käyttämään ilotulitteilta säästyvät varat arvostamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen tai edes vaikka perheelleen, jos ei sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta keksi. Nyt on enää myöhäistä ehdottaa, sillä ilotulitekaupat ovat jo menneet kiinni, mutta maailma olisi hitusen parempi paikka, jos tuliterahoilla tuettaisiin esimerkiksi sopivaa kansanedustajaehdokasta. 

Taide auttaa jaksamaan

Kirjoituksiensa perusteella historiasta kiinnostuneen Eskelisen Veijon olisi kannattanut ottaa sieltä myös oppia, kun hän tyypilliseen perussuomalaiseen tapaan lyttäsi taiteen verovarojen tuhlaukseksi.

Ei se sitä nimittäin ole: taide on ennaltaehkäisevää (mielen)terveystyötä, joka antaa mielekkyyttä joskus muuten harmaaseen tai jopa sysimustaan elämiseen. Jos Eskelinen tuntisi historiaa, hän tietäisi, että saarretussa Leningradissa tai pommitettavassa Berliinissä ihmiset menivät viimeisillä rahoillaan konserttiin tai taidenäyttelyyn, ja kapellimestari Wilhelm Furtwängler katsoi maanmiestensä hyvinvoinnin niin tärkeäksi, että päätti jäädä pakomahdollisuudesta huolimatta elähdyttämään maanmiestensä sota-arkea taiteellaan, joka tarjosi monille Saksaan jääneille heidän elämänsä jokseenkin ainoat kauhean arjen yläpuolelle nousseet hetket.

Mieluummin siis lisää rahaa yhteisötaiteeseen ja taideterapiaan, ja taide kansan pariin! Ja Eskeliselle tiedoksi, että ei taide aina maksa mitään; esimerkiksi kirkoissa pidettävät konsertit ovat tavallisesti ilmaisia, ja parin kympin konserttilipun saa muutaman päivän tupakoiden hinnalla. Eskelinenkin varmaan on valmis myöntämään köyhälle vapauden päättää itse, mihin roposensa käyttää?

Laitoin kirjoitukseni Uusimaa-lehteen vastineeksi Veijo Eskelisen mielipidekirjoitukseen,

Hyviä ja huonoja leluja

Kohtuutalouden guru Leo Stranius luetteli lukuisia syitä, miksi lapsille kannattaa hankkia vähemmän leluja. Tunnen piston sydämessäni: kyllä niitä todellakin on paljon, ja siltikin lapsi toisinaan ihmettelee ääneen, mitä hän oikein keksisi tehdä.

Olisi helppoa päivitellä, kuinka asiat olisivat olleet ennen paremmin: kun leluja oli vähemmän, tein itse kirjoja. Ei minulla kuitenkaan ollut isän tekemää käpylehmää.

On myös helppoa niputtaa kaikki lelut samaan turhuuden rovioon, ja huonot lelut turhaan pilaavat hyvienkin lelujen maineen. On olemassa leluja, jotka ruokkivat mielikuvitusta, vaikka nykyiset legot onkin usein nimilaputettu eivät vain Taru Sormusten herrasta vaan Gandalfin siksi ja siksi kohtaukseksi. Kyllä ne valmiiksipureskellutkin taipuvat vaikka mihin, esimerkiksi Sensei Wusta tulee hyvä joulupukki.

Sitä ei myöskään uskoisi, mihin kaikkeen Straniuksen varmaankin kyseenalaisena kertakäyttökulutustuotteina pitämät Trash Pack -kumifiguurit taipuvat. Nämä hahmot jo sinänsä kompastuvat omaan ironiaansa, muka-kritisoidessaan tätä Straniuksenkin kritisoimaa materialismia, kun niitä ilmestyy pari kautta jokaisena kalenterivuonna ja vielä erivärisinäkin painoksina.

Trashpack-shakki.

Joka tapauksessa, hyvin onnistuu Trash Packeilta autoilu, mäenlasku tai jopa keskusteleminenkin! Eikä Simeonille 4 1/2 vuotta sitten huoltoasemansa lahjoittanut Eero-poika olisi takuulla koskaan uskonut, mihin kaikkeen bensiskin taipuu. Siinä leikitään piiloa, sillä rakennetaan katapultteja, joilla singotaan näitä em. hahmoja. Vain mielikuvitus on rajana, ja tässä tapauksessa lelu antaa siivet mielikuvitukselle, ei kahlitse sitä. Lelut myös antavat vanhemmille usein kallisarvoista omaa aikaa, lego on erinomainen kasvattaja, vaikka ei tietenkään korvaa vanhempaa!

Siinä olen kyllä samaa mieltä Straniuksen kanssa, että leluilla leikkiminen on usein pois ulkoilemisesta ja luonnossa liikkumisesta. Sosiaalisuudesta ne eivät välttämättä kuitenkaan eristä, sillä - valitettavankin paljon - lelut voivat olla sosiaalisen vaihdon välineitä. Tätäkin tosin liioitellaan, sillä kun poikani juttuja kuuntelee, niin ei välttämättä koko esikouluryhmässä kukaan muu kerää samaa sarjaa. Siinäkin olen samaa mieltä Straniuksen kanssa, että vähempi leluja, vähemmän kaaosta, ja ehkä viikkorahankin oppisi käyttämään luovemmin ilman näitä kaikenkarvaisten keräilysarjojen kylkiäisinä seuraavia korttikeräilysarjoja, joihin viikkorahat on suorastaan pakko tuhlata, heti ja kaikki.

Straniuksen jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kurkusta alas

En ole nyt enkä koskaan ole ollut absolutisti, ja nautin tilanteen mukaan saunaoluesta, ruokaviinistä tai nautiskeluviskistä. Moni kuitenkin otti minuun verrattuna varaslähdön, ja en nuorna miehnä harrastanut pussikaljaa, vaan koiranulkoilutusta, Telemannia ja matikanläksyjä.

Oikeastaan se, että lähdin baanalle, on pakkoruotsin vika. Lähdin varmistamaan jo muutenkin vahvan laudatortason ruotsiani abikurssille Paraisiin, ja tuolla reissulla ekaa kertaa lähdin ns. ulos. Koiranulkoilutusta ja pyöräretkiä Tikkurilaan tai Tapiolaan ei lasketa.

Tuolla reissulla matkaan tarttui hyvä ystävä, josta sain ulkoiluseuraa. Lukiokavereideni kanssa snookerin pelaamista ei lasketa ulkoiluksi. Suhteellisen pian tajusin, että olin mukana etupäässä rekvisiittana; tosissaan metsästysreissulla olleen kaverini maskimiehenä. Minä olin basisti, hän solisti.

Kyllä hän minulle on jokusenkin tuopin ehtinyt tarjoamaan, eivätkä ne ole terveyttäni vieneet. Eikä omin käsin ostamillanikaan olisi asunnon käsirahaa edes lama-aikana kustantanut, sen verran totisesti olisin matkustanut ja ostellut cd-levyjä säästyneillä varoilla.

Jokusen kokemuksen rikkaampi olen näistä reissuista. Paitsi sen suhteellisen vähän, mitä olen ehtinyt juttelemaan mainitun kaverini kanssa näillä reissuilla ennen kuin hän aina katosi siihen sumupilveen, myös muistan kun kerran heräsimme vastapäätä Tarvaspäätä talon täyttyessä romaneista.

Eivät nämä kokemukseni minulle mitään merkittävää ole kuitenkaan elämästä tai muista ihmisistä opettaneet, sellaista, jota ilman olisin köyhempi. Ja vaikka avitinkin kaveriani pääsemään kulloiseenkin sen iltansa tavoitteeseen, tuskin hänkään tästä on rikastunut. Samaa baanaa hän edelleenkin taitaa kiertää, niin kauan kuin jaksaa.

En ole köyhtynyt näillä reissuilla kaveriani vähempää hänen minulle tarjoamien tuoppien takia (ja olen minäkin muutaman hänelle ostanut, ihan edes näennäisen tasapuolisuuden vuoksi). Jos jotain kuitenkin olen oppinut, sellaista, jonka haluan jakaa ja erityisesti tulevaan elämänkumppaniin törmäämistä toivovalle: vaikka moni tapaa elämänkumppaninsa baarissa, niin sellaisen sieltä etsiminen on kuin neulaa heinäsuovasta. Paljon otollisemmat olot tavata potentiaalisia henkilöitä, joiden kanssa jakaa sukuhautansa on vaikka työväenopiston kurssilla, kansalaisjärjestötoiminnassa tai vaikka siellä snookeria pelatessa tai koiraa ulkoiluttaessa. Säästyy jokunen rahanenkin, ja aikaa niin että voi vaikka käydä lenkillä.

Kaikkein lämpimimmin suosittelen kuitenkin uusien ihmisten tapaamiseen deittailua: ihmiset selvin päin lähtevät tutustumaan varta vasten toisiinsa. Voi deiteillä sitten ottaa vaikka lasin tai kaksi, jos siltä tuntuu.

Tammikuun 2015 pelaajasiirrot

Hankkiiko Arsenal uuden puolustavan keskikenttämiehen? Entä Liverpool hyökkääjän, tai Manchester United puolustajan? Minne menee Marco Reus, ja pysyykö Gareth Bale Madridissa? Palaako Fernando Torres kotiinsa? Ehkä joihinkin näistä kysymyksistä vastauksen tarjoaa tammikuu.

Eljero Elia: Werder Bremen -  Southampton (laina)
Nelson Oliveira: Benfica -  Swansea (laina)
DeAndre Yedlin: Seattle Sounders -  Tottenham
Fernando Torres: Chelsea - > AC Milan - lainaan Atletico Madridiin
Enzo Perez: Benfica -  Valencia
Steven Gerrard: Liverpool -  vapaa (kauden lopussa) - Los Angeles Galaxy
Darren Bent: Aston Villa - Derby (lainassa Brightonissa)
Matt Grimes: Exeter City - Swansea
Joshua Kimmich: VFB Stuttgart - Bayern München
Hatem ben Arfa: Newcastle (lainassa Hullissa) - vapaa - Nice (laina; pannassa kauden loppuun)
Doneil Henry: Apollon Limassol - West Ham
Andre Onana: Barcelona - Ajax
Lukas Podolski: Arsenal - Inter Milan (laina)
Kostadin Gadzhalov: Dobrudzha Dobrich - Dundee United
Mark Schwarzer: Chelsea - vapaa
Alessio Cerci: Atletico Madrid - AC Milan (laina)
Fakhreddine Ben Youssef: CS Sfaxien - Metz
Manolo Gabbiadini: Sampdoria - Napoli
Ivan Strinic: Dnipro Dnipropetrovsk - Napoli
Mauro Zarate: West Ham - QPR (laina)
Kristoffer Olsson: Arsenal - Midtjylland
Guly do Prado: vapaa - Chicago Fire
Christian Clemens: Schalke - Mainz (laina)
Mark Schwarzer: Chelsea - Leicester
Roger Espinoza: vapaa - Sporting Kansas City
Andy Johnson: Crystal Palace - vapaa
Cani: Villarreal - Atletico Madrid (laina)
Philipp Wollscheid: Bayer Leverkusen - Stoke (laina)
Xherdan Shaqiri: Bayern München - Inter Milan
Michael Keane: Manchester United - Burnley (lainan vakinaistaminen)
Victor Valdez: vapaa - Manchester United
Albert Rusnak: Manchester City - Groningen
Marco Gabbiadini: Sampdoria - Napoli
Carlos Gil: Valencia - Aston Villa
Matija Nastasic: Manchester City - Schalke (laina)
Markus Halsti: Malmö FF - D.C. United
Yaya Sanogo: Arsenal - Crystal Palace (laina)
Fredrik Lassas: HJK - HIFK
Oussama Assaidi: Liverpool - Al Ahly
Shaun Maloney: Wigan - Leicester
Wilfried Bony: Swansea - Manchester City
Ricardo Vaz Te: West Ham - Akhisar Belediyespor (laina)
Maurice Edu: Stoke - Philadelphia Union (laina)
Angelo Henriquez: Manchester United - Dinamo Zagreb
Joni Korhonen, Jani Bäckman: PK 35 - HIFK
Pekka Lagerblom: Ånge IF - Lahti
Mehmet Hetemaj: SJK
Tuco: Lahti - SJK
Yaya Sanogo: Hull - Crystal Palace (laina)
Jermain Defoe: Toronto - Sunderland
Jozy Altidore: Sunderland - Toronto
Andrej Kramaric: HNK Rijeka - Leicester
Suso: Liverpool - AC Milan
Antonio Nocerino: AC Milan - AC Parma (laina)
Krystian Bielik: Legia Warsaw - Arsenal
Tin Jedvaj: AS Roma - Bayer Leverkusen
M'Baye Niang: AC Milan - Genoa (laina)
Maurizio dos Santos Nascimento: Sporting Lissabon - Lazio (laina)
Wesley Hoedt: AZ Alkmaar (vapaa) - Lazio
Bernardo Silva: Benfica - AS Monaco
Koen Casteels: Hoffenheim - Wolfsburg
Martin Ødegaard: Strømsgodset - Real Madrid
Ravel Morrison: West Ham - Lazio (kesällä)
Kyle Naughton: Tottenham - Swansea
Lucas Silva: Cruzeiro - Real Madrid
Samuel Eto'O: Everton - Sampdoria
Juan Roman Riquelme: Boca Juniors - lopetti
Alberto Gilardino: Guangzhou Evergrande - Fiorentina (laina)
Shaun Maloney: Wigan - Chicago Fire
Antonio Cassano: Parma - vapaa
Mattia Destro: AS Roma - AC Milan
Aleksei Kangaskolkka: Heracles - IFK Mariehamn
Mapou Yanga-Mpiwa: Newcastle - AS Roma
Salvatore Bocchetti: Spartak Moscow - AC Milan (laina)
Anthony Annan: HJK - 1860 München
Lum Rexhepi: Honka - Lilleström
Callum McManaman: Wigan - West Bromwich
Gabriel Paulista: Villarreal - Arsenal
Joel Campbell: Arsenal - Villarreal (laina)
Jordon Mutch: QPR - Crystal Palace
Hugo Almeida: Cesea (vapaa ) - Kuban Krasnodar
Stephen Hendrie: Hamilton - West Ham (kesällä)
Kalu Uche: Al Rayyan (vapaa) - Levante
Shola Ameobi: Gaziantep - Crystal Palace
Ivan Ramis: Wigan - Levante
Elbio Alvarez, Jonathan Rodriquez: Penarol - Benfica
Jack Cork: Southampton - Swansea
Juan Cuadrado: Fiorentina - Chelsea
Mohamed Salah: Chelsea - Fiorentina (laina)
Papa Souare: Lille - Crystal Palace
Ivica Olic: Wolfsburg - HSV
Scott Sinclair: Manchester City - Aston Villa (laina)
Matheus Thiago de Carvalho: Fluminense - AS Monaco (laina)
Seydou Doumbia: CSKA Moscow - AS Roma
Victor Ibarbo: Cagliari - AS Roma (laina)
Davide Santon: Newcastle - Inter Milan (laina)
Charis Mavrias: Sunderland - Panathinaikos (laina)
Luca Antonelli: Genoa - AC Milan
Sebastian Giovinco: Juventus - Torino
Marcelo Diaz: Basel - HSV
Robert Huth: Stoke - Leicester (laina)
Wilfried Zaha: Manchester United - Crystal Palace
Andre Schürrle: Chelsea - Wolfsburg
Tim Cahill: New York Red Bulls - vapaa - Shanghai Shenhua
Filip Djuricic: Benfica - Southampton (laina)
Aaron Lennon: Tottenham - Everton (laina)
Darren Fletcher: Manchester United - West Bromwich
Dame N'Ndoye: Lokomotiv Moscow - Hull
Dele Alli: MK Dons - Tottenham (lainaan MK Donsiin)
Lee Chung-Yong: Bolton - Crystal Palace
Gary Mackay-Steven: Dundee United - Glasgow Celtic
Barry Bannan: Crystal Palace - Bolton
Keshi Anderson: Barton Rovers - Crystal Palace
Guy Moussi: Birmingham - HJK
Anderson: Manchester United - Internacional
Stephen McCarthy: New England Revolution - KuPS
Irakli Sirbiladze: Inter Turku - KuPS
Srdjan Lakic: Kaiserslautern - Paderborn
Jannik Westergaard: Hoffenheim - Werder Bremen
Geoffroy Seroy: Basel - VFB Stuttgart
Eric Bailly: Espanyol - Villarreal
Sebastian Mannström: HJK - SV Elversberg

Kiitos Horisontti 1993-2014

Täysillä loppuun saakka, saappaat jalassa, jalat mullassa, kädet savessa, katse kohti horisonttia. Niin uskoakseni kaatui malminkartanolainen kumppanuustalo Horisontti.

En ryhdy sen kummemmin spekuloimaan, miksi Horisontti tuli tiensä päähän, mutta sen tiedän ja ymmärrän, että on tavattoman raskasta pyörittää asukastaloa, jonka rahoitus tulee keksiä uudelleen aina joka vuosi, kun kaupunki ei ollut suostunut myöntämään sille vakituista toiminta-avustusta. Minkä se olisi ansainnut, kaikesta ennaltaehkäisevästä nuoriso- ja vanhustyöstään, harrastus, -kurssi-, liikunta-, kulttuuri- ja opintotoiminnastaan. Täydensi se myös paikallista aika vähäistä palvelutarjontaa: Horisontti pyöritti erittäin suosittua kirppistä kirja- ja huonekaluosastoineen, pyöräpajaa ja kahvilaa.

Horisontti oli sen toiminnassa mukana olleille elämäntapa. Hyvin harvat saivat siitä leipänsä, mutta Horisontin kohdalla pätee se, mitä yhteisöistä usein sanotaan: ne kytkevät ihmiset yhteiskuntaan. Ja yhdistävät toisiinsa.

Minä olin yksi niistä onnekkaista, jotka saivat Horisontista elantonsa jonkin aikaa. Kokemus oli koko työurani palkitsevimpia: olin mukana perustamassa valokuvauslaboratoriota, elokuvaopintopiiriä, raivaamassa viljelyspalstaa, tuottamassa Kierrätyskeskuksen kanssa ympäristötapahtumaa täyttömäelle, kesäleirillä Hauholla, järjestämässä eduskuntavaalipaneelia, perustamassa lehteä (josta oltiin puhuttu kauan; ensimmäinen kappale jäi valitettavasti viimeiseksi) ja tukemassa monien käsityöpajojen toimintaa.

Muistan aina Arendin, Pentin, Puu-Penan, Harrin, Riitan, Ritan, kaksi Karia, Esan, Paulan, Satun, Lesian, Helenan, Maaretin, Juhanin, Katarinan, Pyryn, Tuijan, Markon, Maijan, Tomin, Pirkon, Jukan sekä monet, monet muut, joista joihinkin olen pitänyt yhteyttä oman Horisontti-taipaleeni jälkeenkin, vaikka tieni onkin vienyt aika kauas Malminkartanosta. Jotkut heistä jäivät Horisontin historiassa lyhytaikaisiksi vierailijoiksi, joistakin tuli pitkäaikaisia kulmakiviä.

Missään muussa työssä kaupan päälle ei ole tullut yhteisöä siinä määrin kuin Horisontissa, ja kasvoja aika ajoin palailee edelleenkin mieleeni, Tosin tultiin Horisonttiinkin esimerkiksi Riihimäeltä ja Keravalta, joten ei sen panos rajoittunut Malminkartanon päivittäiselämän rikastuttamiseen. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Jaanalle, jonka elämäntyö Horisontti oli, ja ilman hänen visiotaan ja sinnikkyyttään Horisontti olisi kupsahtanut moneen kertaan.

Kiitos Jaana ja kiitos Horisontti. Vaikka Horisonttia ei enää ole, minä olen aina horisonttilainen. Ja niin ovat sadat ja sadat muutkin.

Kielipopulismia Hesarissa

Hesarissa siteeratun tuoreen Åbo Akademin kyselyn mukaan noin 3/4 haluaisi poistaa pakollisen kouluruotsin. Näissä kyselyissä ei koskaan täsmennetä sitä, mitä kouluastetta tuo keskustelu pakollisuudesta/vapaaehtoisuudesta koskee. Aiemmin Hesari ei ole osannut laatia näitä kyselyitä itse, usein eivät myöskään tulkita niitä, ja toimittajat ovat pääsääntöisesti yhteiskuntatieteilijöitä, mutta nyt sylttytehdas osoittaa ÅA:n suuntaan, joten sopii ihmetellä sitä, miten ihmeessä eivät yhteiskuntatieteilijät osaa joko laatia tai tulkita kyselytutkimuksia.

Ehkä kaikille yhteisen kouluruotsin voisi kyllä rajata lukioihin, siis "virkamiesruotsiin" valmistaviksi opinnoiksi, siten, että kyse olisi laajemmasta suomenruotsalaisuuden ja skandinaavisen kulttuurin tuntemisesta. Opintojen sisältöä voisi varmasti paljonkin entrata, samoin opetuksen tarpeellisuutta perustelevia argumentteja. Ei kouluruotsi esimerkiksi auta pohjoismaisilla työmarkkinoilla: oman vuosikurssini koko maan top viiteen kuuluneena B-ruotsin kirjoittaneena ylioppilaana minulle tarjottiin työllistymisvaihtoehdoksi taksinajoa, "sitä kun nyt maahanmuuttajamiehet tekevät". Toki ruotsi auttoi keskustelemaan norjalaisten kanssa murretulla skandinaviskalla - ruotsalaisista.

Omalla kohdallani kyse on myös henkilökohtaisesta elämästä: olisi syrjäytynyt kaksi- tai oikeammin kolmikielisen poikani elämästä ilman että olisin (pakko)altistunut kouluruotsille, enkä olisi työllistynyt Porvoossa ja saanut nykyistä työpaikkaani (se, onko tämä työpaikka siunaus, on oma keskustelunsa) ja 3% kaksikielisyyslisää. En kuitenkaan usko, että alakouluikäinen Ilomantsissa oikein pystyy tekemään loppuelämäänsä koskevia informoituja valintoja, ja kielivalinnan vapauttaminen asettaisi eri puolilta Suomea tulevat eriarvoiseen asemaan virkoja haettaessa. Nimittäin jos eurooppalaisella talousalueella on voimassa työvoiman vapaa liikkuvuus, niin se on Suomessakin. Eikä vain työ- vaan myös työttömyysvoiman. Luulin minäkin vielä 36-vuotiaana, että tulisin iät ja ajat rasittamaan kasvamiskaupunkiani Helsinkiä vuoronperään veronmaksajana tai rasitteena lopun ikääni. Miten tämän sitten voisi tietää 9-vuotias?

Toki, virastojen kaksikielisyyden voisi hoitaa siten kuin Etelä-Suomen lääninhallituksessa: siellä oli sanattomasta sopimuksesta yksi käytävä, joka oli ruotsinkielinen, ja kun sinne astui, kuului asiaan yrittää selviytyä toisella kotimaisella. Muualla talossa sitten ruotsinkieliset asiat ohjattiin minulle, aihepiiristä riippumatta. Eli virastojen kaksikielisyyden voisi hoitaa monella tavalla.

Sen, että kaksikielisyysvaatimus hankaloittaisi maahanmuuttajien kotoutumista, osittain ostan, mutta toisaalta tiedän motivoituneita maahanmuuttajia, jotka ovat päättäneet pärjätä täällä, maksoi mitä maksoi, ja osaavat ruotsia paremmin kuin juuri kukaan syntyperäinen suomenkielinen. Jos oppii yhden kielen, oppii helpommin myös toisen kielen, niinkin erilaisia kuin kotimaisemme ovat keskenään.

Ei sitäpaitsi ole minun ongelmani, jos jollekin on ikiaikaisen 20 perheen takia jäänyt trauma kouluruotsista. Menkööt elämässään eteenpäin, niin olen minäkin (hmm.) mennyt.

Jutun Hesarin tutkimuksesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

On tuskaista seurata vierestä tai sivulta

... kun tuttava tekee tuskaisia jäähyväisiä kohtalokkaasti sairaan lähiomaisensa kanssa, kun ei voi oikein tehdä mitään.

Paitsi olla saatavilla, kuunnella ja jakaa omia kokemuksiaan. Jos sellaisia vertailukelpoisia on, ja jos se mitään auttaa. Vaikka asiat ovatkin eri kokoisia eri ihmisille, perheenjäsenen menettäminen on aina kuin sinusta leikattaisiin raaja irti, sydämesi kaivettaisiin rinnastaan ja juuresi nyhdettäisiin maasta.

Jos nyt mistään mitään apua on, niin ehkä siitä, jos kyseinen tuttava näkee sinussa rohkaisevan esimerkin: tuokin on käynyt vastaavaa läpi, mutta on nyt tuossa, ja siellä uskoo itsekin mahdolliseksi olla jonakin päivänä. Sitten kun siihen rintaan, jossa joskus oli sydän, on kasvanut arpea.

On muuten aika turhamaista valittaa sitä, miten tuskaista on, kun tuttava kärsii. Hänelle itselleen se nimittäin on paljon tuskaisempaa.

Ne ihan oikeat hinnat

Hesarissa kerrottiin, mitä erilaiset palvelut maksavat, ja ihmiset kertoivat, mitä he olisivat valmiita niistä maksamaan. Minä kerron, mitä niiden pitäisi maksaa.

1. Työpaikkalounas, keskimäärin 6,80, pitäisi maksaa 6,30. Minä olen valmis maksamaan 2,50 euroa, joko sen edestä einestä tai kotona laitettua einettä.
2. Kahvi ja pulla kahvilassa, keskimäärin 6,10, pitäisi maksaa 4,00. Minä käyn sen verta harvoin kahvilassa, että maksan sen, mitä ne maksavat.
3. Hiustenleikkaus, keskimäärin 44,20, pitäisi maksaa 32,50. Minä olen maksanut keskimäärin 14 senttiä sen jälkeen kun ostin kotiparturin, maksoi vuonna 1999 muistaakseni 25 euroa nykyrahaan sovellettuna.
4. Pyöränkumin paikkaus. Keskimäärin 26,60 euroa, pitäisi maksaa 15,50 euroa. Silloin kun ajoin helpommalla pelillä, vaihdoin itse, nyt maksan Porvoon pyörähuollolle mieluusti kympin.
5. Hammaskiven poisto. Keskimäärin 65,50, pitäisi maksaa 37,70. Maksan julkisen terveydenhuollon toimenpidemaksun, En nyt muista. mitä se maksoi, eli liian kauan on hammaskiven poistosta.
6. Henkilökohtainen kunto-ohjelma. Keskimäärin 90,80, pitäisi olla 48,50. En maksa mitään, olen sen verran puntteja ja muita vehkeitä väännellyt itsekin.
7. Korkolappujen vaihto. Keskimäärin 17,20, p.o. 12,90. Mitä se on?
8. Vetoketjun vaihtaminen. Keskimäärin 25 euroa, p.o. 16,1. Kerran olen vaihdattanut, en muista, mitä maksoi. Porvoossa on yksi em. palvelua tarjoava, joten sinne vaan, maksoi mitä maksoi.
9. Ammattilaisen hääkuvat. Keskimäärin 290 (!) euroa, p.o. 136,20 euroa. Miksi minä maksaisin (anteeksi vaan alalla itsenne elättävät!) kun ystäväpiirissäni ja suvussani on isääni myöten ammatti- ja ammattitasoisia kuvaajia? Ihanko vain siitä ilosta, että tuen elinkeinoelämää?
10. Puvun pesettäminen. Keskimäärin 39,50 euroa, p.o. 26,10 euroa. Pidän pukua suunnilleen omissa häissäni ja ehkä hautajaisissani, en siksi, etten viihtyisi kostyymissä, sillä kyllä puku miehen tekee, vaatteista en niin tiedä. Tilaisuuksia sonnustautua pukuun ei vain juurikaan ole, luottamustehtävissäni ja töissäni näyttäisin puvussa tärkeilevältä riikinkukolta, itse asiassa jopa silloin melko harvoin kun onnistun huijaamaan niin että livahdan työpaikkahaastatteluun asti. Olen pesettänyt puvun ehkä kerran, ja jossakin minulla odottaa kissankarvoilla silattu puku, kunhan vain saisin sen pesulaan. Niin että sen verran harvoin käytän että ei ole se rahasta kiinni.
11. Auton vahaus ja pesu. K.a. 63,30, p.o. 38,10. Pesen pihassa rätillä. Fillarini. Pitäisikö se vahatakin?
12. Tunti siivousta. K.a. 30,10, p.o. 25,10. Minulla on niin paljon kaikenlaista sälää - legoja lojumassa siellä täällä, vaatteita kuivumassa tai roikkumassa muuten vaan, cd-ja lp-levyjä, kaikenlaista paperia, että en anna suurin surminkaan kenenkään ulkopuolisen tulla sekoittamaan sekasotkujani,
13. Lyhyt taksimatka (5 km). K.a. 14 €, p.o. 10,80. En ajaisi, vaikka maksaisi 3 euroa matka. 2,50 eurolla voisin joskus käyttääkin, Helsingissä silloin harvoin kun käytän busseja tai metroa. Tai mitä se nykyään maksaakin, silloin harvoin kun löydän jostakin reittini varrelta pankkiautomaatin että voin matkustaa. Fillaroin tai kävelen, koska ihmisellä on jalat. Saa pieni tyttärenikin samalla nukkua raittiissa ilmassa. Tai juoksen.
14. Tunti hierontaa. K.a. 42,90, p.a. 32,80. Tämä on kyllä rahakysymys, tunnustan. Viime jouluna sain hierontalahjakortin, ja nautin kokemuksesta suuresti. Ei ollut thai- vaan ihan oikeaa sporttihierontaa. Kaksi kymppiä voisin ehkä kerran kuussa sijoittaa.

Kaltaiseni vapaamatkustajat romuttavat elinkeinoelämän. Häkkiä tällaisille!

Hänhän on ihminen. Eikö se ole kaikkein tärkeintä?

Olen oppinut bipolaarihäiriötä sairastaneelta eksentrikkokapellimestari Otto Klempereriltä joitakin asioita, jotka kelpaa jakaa kaikille. Kun kerran levytyksessä puupuhaltimen soittajalla (saattoi kuka ties olla legendaarinen oboisti Jock Sutcliffe) sattui lipsahtamaan sylkeä suukappaleeseen ja nuotti särkyi, Klempereriltä kysyttiin (en muista, oliko tuottaja vai äänittäjä), että huomasiko hän tämän ja haittasiko se tätä siinä määrin että otto pitäisi uusia), mihin Klemperer totesi: "Hyvänen aika, hänhän on ihminen. Eikö se ole kaikkein tärkeintä"?

 

Tämän viisauden jaan muistutukseksi kaikille, etenkin esimiestehtävissä toimiville. Myös isien ja äitien sopii muistaa tämä, mutta sopii tämä ohjeeksi kaikille kanssaihmisille.

 

Ihmiset ovat lähimmäisiä, ja vasta sen jälkeen kollegoita. Saati esteitä tai vihollisia. En muista tätä aina itsekään, joten hyvä on kirjata tämä näin julkisesti ylös. Yleensä meitä ei voi korvata roboteilla. Täydellinen ei ole kukaan, sellaista ei pidä vaatia itseltään eikä toisiltaan. Tämän unohtaminen ajaa liian monia sairaslomille ja ennenaikaisille eläkkeille. Hautausmaat ovat täynnä virheettömiä ihmisiä.

Huomautus metropolialueen kuntajakoselvitykseen‏

Minulla on selvitykseen kaksi huomautuksen aihetta:

1) Sipoo kannattaa jättää selvityksen ulkopuolelle, sillä Sipoosta on jo liitetty Helsinkiin se osa, jolla on Helsinkiin kiintein alueellinen, toiminnallinen ja kulttuurinen yhteys. Tämä liitos tehtiin kaavoituskelpoisen tonttimaan toivossa, ja osoittautui Helsingin näkökulmasta epäonnistuneeksi. Ei ole perusteltua kompensoida tätä epäonnistunutta alueliitosta vielä suuremmalla alueliitoksella. Jäljellejääneet alueet Sipoosta kannattaisi jakaa kahtia; pohjoisosa Keski-Uusimaan mahdolliseen uuteen suurkuntaan, ja ruotsinkielinen itäosa tulevaan suur-Porvooseen.

2) Klaukkala Nurmijärveltä kannattaisi ottaa mukaan, sillä Klaukkalasta suuntaudutaan laajalti Vantaalle ja Helsinkiin. Tiedän tämän omasta kokemuksestani; suuri osa suvustani on kotoisin Kivistön ja Klaukkalan alueelta, ja Klaukkala kuuluu melkein saumattomasti Kivistö-Seutula-Kannisto-Keimola -keskittymään.

Jos ja kun kuntaliitoksiin päädytään, tällöin lähipalvelut ja lähidemokratia kannattaa järjestää esimerkiksi Oslon mallin mukaisesti; Oslossa on 27 semi-itsehallinnollista kaupunginosaa, joilla on oma kaupunginosavaltuusto, ja rajoitettu budjettivalta esimerkiksi palveluiden tarkemmassa kohdentamisessa ja niiden sijoittelussa kaupunginosan sisällä.

Michael Perukangas
kaupunkitutkimuksen jatko-opiskelija, Porvoo (asunut Helsingissä 27 vuotta, Helsingin maalaiskunnassa 1 ja Vantaan kauppalassa 1 vuoden)

Missä menet, Lääkärinkadun alue?

Jo 9 perättäisenä vuotena järjestettyä Metsän joulurauhaa ei tänä vuonna julisteta Helsingin Keskuspuistossa, Laakson kallioiden edessä terveyssyistä. Ensi vuonna toivottavasti yritetään taas uudestaan, osittain entisin ja osittain uusin voimin, sillä perinteestä on tullut monille joulun aloitus, ja heille on mahdotonta ajatella jouluun rauhoittumista ilman tapahtumaa. Uusia voimia tarvitaan, sillä moni aktiivijärjestelijä - ihanat Mansku 71-77 asukkaat - ansaitsee jo päästä nauttimaan eläkepäiviä.

Lääkärinkadun alueen kohtalo ratkaistaan seuraavassa yleiskaavassa, jossa tarkastellaan myös Keskuspuiston rajoja. Mahdollista olisi tällöin kaavoittaa Lääkärinkadun varteen, jolloin Keskuspuiston rajat siirtyisivät idempään, ja samalla nyt kiisteltynä ollut 4 hehtaarin alue liitettäisiin Keskuspuistoon virallisesti, toisin sanoen kaupunki antaisi tässä aktivisteille periksi, ja myöntyisi siihen, että kiistanalainen alue liitettäisiin myös virallisesti Keskuspuistoon. Tämä päätetään Yleiskaavassa.

Lääkärinkadun varsi olisi huomattavasti pienempi paha kuin mennä metsään. Tosin tuolloin alueen idea muuttuisi kokonaan: kadun varteen ei saa millään kaupunkivilloja - sillä ne tarvitsivat omat pihat ollakseen villoja, eikä commons-tyyppisestä Keskuspuistosta voi tehdä yksityisiä pihoja - vaan niistä tulee väkisinkin tavanomaisia kerrostaloja. Ja tuossa suunnitelmassa tulisi ratkaista, mitä tehtäisiin alueen alle jäävälle Laakson sairaalan pysäköintialueelle, jota ei voi siirtää maan alle, kuten ei myöskään asuinalueen pysäköintialuetta, koska se on jo varattu väestönsuojalle. Yleiskaavatyön yhteydessä vielä pitää vaikuttaa valtuutettuihin.



 

 

 

Onko EK vallannut Akavan?

Keskusjärjestöni hallitusohjelmatavoitteissa on paljon hyvää, mutta seassa siellä täällä sellaisia painotuksia, että kuulostaa kuin Elinkeinoelämän keskusliitto olisi päässyt hakkeroimaan. Ohessa muutamia huomioita ohjelmasta.

"Julkinen talous tasapainoon ja verotuskannustavaksi" kuulostaa otsikkotasolla kuin se olisi päässyt EK:n käsistä. Kun kohdan avaa, löytyy sieltä maininta kannustinloukkujen purkamisesta. Toivon, että se ei tarkoita vastikkeellista sosiaaliturvaa. Haittaverojen nostaminen kuulostaa muuten myös hyvältä, paitsi että ne ovat tasaveroja, ja muutenkin ohjelma aikoo pienentää palkkatulon progressiota.

Sitten: "Työssäkäyvän mahdollisuuksia järjestää alentuneen toimintakyvyn omaavan omaisen hoitoa parannetaan erityisellä omaishoitovähennyksellä verotuksessa. Vähennyksellä korvataan ostettua hoito- ja hoivatyötä, joka tehdään ikääntyneiden vanhempien, vaikeasti sairaiden lasten tai puolison hyväksi. " Ilmeisesti ei ole vaihtoehto tukea omaishoitoa siten, että tämän hoito- ja hoivatyön suorittaisi omainen itse?

Kuntien lakisääteisten tehtävien vähentäminen taas on suoraan EK:n tai Juha Sipilän ohjelmasta. Tiedetään, että kuntatalous on rutisemassa yli 500 tehtävän takia. Kuitenkin pitäisi tietää, miten ja kuka ne hoitaa, jos tehtäviä otetaan pois kunnilta. Valtio? Yhdistykset? Henkilöt? Annetaan vain olla? Tarvitaan tarkempi analyysi, kohta kohdalta.

Harmaan talouden torjumisohjelmasta tykkäsin. Toivoisin vielä, että Akava kiinnittäisi huomiota veronkiertoon osana harmaata taloutta; tällaisella veronkierrolla tarkoitan pääomaveroa ja voittojen ulkoistamista veroparatiiseihin, mitä tapahtuu esimerkiksi yksityisissä hoiva-alojen yrityksissä.

Tästäkin tykkäsin: "Käynnistetään selvitys työaikalain toimivuudesta asiantuntijatyössä. Selvityksen tavoitteena on kartoittaa keinoja, joiden avulla kaikki työ- tai virkasuhteessa tehtävä asiantuntijatyö tulee samanarvoiseen asemaan, siihen katsomatta, missä ja milloin työ fyysisesti tehdään". Tämä kirjaus ei vain ole riittävä. Kaikki akateemiset eivät työskentele asiantuntijatyössä, miten ikinä se määritelläänkin. Kääntääkö Akava selkänsä esimerkiksi akateemisille osastonsihteereille, joita tiedän olevan muitakin kuin minä?

Tämä on yksiselitteisesti hyvä: "Säädetään irtisanoutumismahdollisuus yli kuusi kuukautta kestäviin määräaikaisiin työsuhteisiin, jotta työntekijällä on parempi mahdollisuus rakentaa eheää työuraa ja tarvittaessa vaihtaa työpaikkaa. ", mutta tästä en ole ihan yhtä varma: "Työsuhteen määritelmää laajennetaan myös niihin, jotka työskentelevät toimeksiantajalle alisteisissa työnteon muodoissa. ". Itsekin tämäntyyppisessä tilanteessa olleena, toki oli minulle kaikin tavoin kannattavampaa työskennellä freelance-verokortilla kuin freelance-toiminimi(pseudo)yrittäjänä. Mutta epäilen vaan, että pseudoyrittäjyyden vaihtoehtona olisi ollut työttömyys.

En ole varma, mitä tämä tarkoittaa: "Valmistellaan palkkaohjelma, joka parantaa koulutettujen, naisvaltaisilla aloilla työskentelevien naisten palkkausta. ". Mitä tarkoittaa "koulutettu" tässä katsannossa? Akateemisesti koulutetuilla miehillä ja naisilla palkkaerot syntynevät lähinnä naisten miehiä vähemmistä ikälisistä, mikä taas johtuu lastenhoidosta, ja tähän totta kai pitää puuttua. Sitten on ilmiselvää, että jotkut korkeakoulutetut alat - ajatellaanpa kirjastovirkailijoita ja varhaiskasvattajia - ovat palkkakuopassa, ja nämä tuppaavat olemaan naisvaltaisia aloja. Epäilen vaan, että Akava ei pidä tässä katsannossa mukana esimerkiksi AMK-koulutettuja sairaanhoitajia.

Kun Akava haluaa, että "Uudistuksessa parannetaan yksityisen sektorin mahdollisuuksia tulla mukaan julkisen järjestämisvastuun alaiseksi tuottajaksi, jolloin asiakkaiden valinnanmahdollisuudet lisääntyvät ja raha seuraa potilasta vaikuttavammin kuin nykyjärjestelmässä.", samalla valitettavasti edistetään voittojen valumista Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä suuri osa yksityisistä (hoito)palveluiden antajista on ylikansallisissa käsissä ja/tai tulouttaa voittonsa veroparatiiseihin.

Sosiaaliturvasta: "Painopiste siirretään pitkäaikaistyöttömyyden tukitoimista työttömyyden alkupuolelle siten, että henkilön jäädessä työttömäksi hänen palvelutarpeensa arvioidaan yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa." Tämä on hyvä. Vaikeimmin työllistyvien pitkäaikaistyöttömien eläkkeellepääsyä tulee samalla parantaa, jotta on resursseja, joita siirtää. Sitten: " Erityisesti tulee tarkastella omaehtoisen kouluttautumisen vaikutusta työttömyysetuuteen. Järjestelmässä tulee karsia elementit, jotka turhaan aiheuttavat etuuden menetyksen tilanteissa, joissa vakuutettu pyrkii kouluttautumalla parantamaan työmarkkina-asemaansa." Tämä on hyvä, bueno.

Entä sitten Akavan omin ala, korkeakoulupolitiikka? "Korkeakoulutuksen rahoituspohjaa laajennetaan antamalla korkeakouluille oikeus periä lukukausimaksuja EU-ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta ". Ei, ei. Tämä tarkoittaisi sitä, että tänne ei saataisi haviteltuja pohjoisamerikkalaisia tai itäaasialaisia it-tai tiedeosaajia, mutta ei myöskään afrikkalaisia tulevia hoivapalvelutyöntekijöitä.

Se ohjelmassa on hyvää, että siinä tunnustetaan yrittäjyyden lisääntyvä työllistämisvaikutus. Ohjelman mukaan "Pienyrittäjän työttömyysturva saatetaan lähemmäksi palkansaajien työttömyysturvan tasoa. Yrittäjän ja palkansaajan välistä raja-aitaa madalletaan. Työttömyysturvaa kehitetään niissä työsuhteen muodoissa, joissa työntekijä on välillä palkansaaja ja välillä itsenäinen yrittäjä, jotta sosiaaliturva ei katkea aseman muuttuessa. Yrittäjäeläkkeen määräytymistapaa ja yhteyttä uudistetaan muuhun yrittäjän sosiaaliturvaan.", ja tämä kaikki onkin kannatettavaa. Positiivista ohjelmassa on myös cleantech-painotus, joka saisi olla painokkaampikin.

Yleisenä huomiona Akavalle: toivoisin, että he tekisivät itselleen selväksi, katsovatko he edustavansa akateemisia aloja vai akateemisesti koulutettuja ihmisiä, joista suinkaan kaikki eivät työskentele perinteisillä akateemisilla aloilla. Heitä on yrittäjinä, hoitajina, sihteereinä, omaishoitajina, työttöminäkin. Tämä ero ei ole aivan tullut selväksi, eikä tule tässäkään.

Salailua ja vääriä todistuksia jäähallista

I maailmansodan aikaisia linnoituslaitteita.

Olen kirjoittanut aiemminkin Maununnevalle aiotusta jäähallihankkeesta, joka olisi muuten päässyt lipsahtamaan huomaamattani Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnasta hyväksytty -leimalla, mutta onneksi valpas ja huolestunut kansalainen hälytti. En edelleenkään ole niin ihastunut halliin, ainakaan tuolle paikalle. Lisäksi hankkeen motiiveihin, perusteluihin ja itse prosessiin liittyy paljon epäilyttävää: tosiasioiden ja intressien sekä mielipiteiden salailua. Julkaisen jutun uudestaan, koska hallikeskustelu aktivoitui taas Kannelmäki-liikkeen Facebook-ryhmässä.

Yleishyödyllisyydeksi naamioituja intressejä
Maununnevan harjoitusjäähallihan on Jääkenttäsäätiön ja Kaarela-Seuraksi naamioituneen jääkiekkoseura Karhu-Kissojen yhteishanke. Aloite hallista tuli jääkiekkoseura Karhu-Kissojen vahvasti lobbaamalta Kaarela-Seuralta. 

Kokoomusvaltuutettu Hanu Luukkaisen mukaan, kun jääkenttäsäätiön toimitusjohtaja Harry "Bogo" Bogomoloff jotakin päättää tehdä, hän myös sen tekee. Hanke halutaan siis jättää konkreettiseksi, betoniseksi muistomerkiksi kunnioittamaan kohta eläköityvän Bogon elämäntyötä. Siitä tulee samalla tahtopolitiikkaan alistumisen muistomerkki. 

Muistomerkin siitä itselleen saa myös Kaarela-Seuran puheenjohtaja Erik Bärlund, jääkiekkoseura Karhu-Kissojen manageri.

Paikka paikoin melkein aarnimetsää.

Korostan vielä, että pidän jääkiekosta. Se varmaan on ihan toimivaa ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. On kuitenkin turha väittää, että kyse olisi yleishyödyllisestä hankkeesta, jääkiekko on liiketoimintaa. Helsingin kaupungin avustaman Jääkenttäsäätiön rahoille varmaan löytyisi kansanterveydellisesti tähdellisempääkin käyttöä, esimerkiksi aika monen kaikille avoimen ja yleishyödyllisen kaukalon rakentaminen. Ja saataisiin enemmän nuorisoa harrastuksen pariin, ja muitakin. 

Jos nyt sitten katsottaisiin, että hyväksyttäisiin jäähalli sinänsä, kaikkine harrastuksen poissulkevuus- ja liikenne- ja lämmitysseurauksineen, niin ei sen tarvitsisi tuohon tulla. Bogo ei kuitenkaan suostu keskustelemaan vaihtoehtoisista paikoista, ei, vaikka niitä tarjoilisi kultatarjottimelle. Ja kyllä niitä olisi tarjolla. 

Unohdettu ja piiloteltu luontoarvoselvitys

Yleisten töiden lautakunnan 26.6.2008 hyväksymän Kaarelan aluesuunnitelman yhteydessä Markus Holstein teki alueen luontoarvoselvityksen, jossa jäähallille aiotun tontin eteläosa - juuri se paikka, johon jäähalli on tulossa - on C5 -luokan arvometsää, samantapaista kuin Metso-ohjelmassa tarkoitetulla tavalla. Alueen pohjoisosa on C1-luokiteltua lähimetsää, joka sitäpaitsi on linnoituslaitteineen Museoviraston suojeluksessa. Niiden väliin jää C3-luokiteltu suojametsä, joka suojaa Maununnevan asutusta Hämeenlinnantien melua ja saastetta vastaan. Tämä luontoarvoselvitys on kuitenkin unohdettu; esimerkiksi ympäristötarkastaja Eeva Pitkäsen mukaan ko. kohteessa ei ole mitään arvokasta. Eikö luontoarvoselvitykseen olla tutustuttu vai onko se hukattu? Minne? Ja kuka on sen hukannut?

Minne sitten?

Edellä siteerattu luontoselvitys jo todentaa riittävästi, että aiottu paikka ei sovellu jäähallille, puhumattakaan hallin liikennevaikutuksista, joista vielä vakavamman tekee se, että vastapäisen Puukoulun lakkautus ajaa alueen lapset kävellen ja pyöräillen käymään alakoulunsa Kannelmäen puolella. Lisäksi on selvää, että nykyinen puukoulun kenttä tulee hallin ilmaiseksi parkkipaikaksi, alue, jota nyt käytetään laajalti liikuntaan. Paljon sopivampia sijainteja lähiseudulla ovat:
- Pirkkolantien ja Pirkkolan maauimalan välinen parkkialue. Sinnekin on oivat joukkoliikenneyhteydet, mm. Jokeribussi, ja vieressä on valmiiksi toinen harjoitushalli. 
- nk. Kalanninpuisto hieman tätä paikkaa pohjoisempana, Kalannintien ja Hämeenlinnantien kainalossa. Alue on nykyisellään ryteikköä. 
- Etelä-Kaarelan ent. yhteiskoulun ja Hämeenlinnantien väliin, ryteikköön.  
- Malminkartanon pelloille. Ainakin Kannelmäen ja Malminkartanon suunnasta katsottuna Konalan teollisuushallien ja kuplahallien muodostama "maisemaa" ei paljoa voi rumentaa, joten sinne vain.   

      - Maununnevan lumenkaatopaikan päälle. Helsingiin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisun 3/2012 "Lumen läjityksen ympäristövaikutukset Helsingissä" mukaan Maununnevan kaatopaikalla ylittyy raskaan, keskiraskaan öljyn, arseenin sekä lyijyn valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 annettu kynnysarvo. Tämä kyseinen kohde sijaitsee Keskuspuiston reunalla ja tuhoaa myös Keskuspuiston maaperää pikkuhiljaa...

      Koko alue ja alueen muinaismuistolain suojaamat kohteet olisi pitänyt kartoittaa ennen sijainnin valintaa. Näin ei kuitenkaan olla tehty. Museovirastoa konsultoitiin vasta kun paikka oli valittu. 
     
      Kiinteistöviraston tonttiosaston Juhani Tuuttilan antaman lausunnon mukaan ko. tontti on vuokrattu liikuntavirastolle. Tämä ei pidä paikkaansa. Tuuttilaa ei olla saatu kiinni kommentteja varten.

   
     Kenen sana painaa? 

     Ainakaan asukkaiden sana ei paina, sillä heille jää todistustaakka. Kaupunkisuunnitteluvirasto on vaatinut, että asukkaat esittävät alkuperäisen nimilistan, jonka ovat allekirjoittaneet ne, joiden mielestä jäähalli ei sovellu aiotulle paikalle Maununnevaan. Kuitenkin Karhu-Kissoil... eiku Kaarela-Seuralta riittää, että he ilmoittivat keränneensä 1812 puoltavaa nimeä, vaikka ovatkin hukanneet addressinsa. Maankäyttö - ja Rakennuslaki jää Maununnevalla kuolleeksi kirjaimeksi.

      Mitä sitten? 
       
      Taistelua ei olla missään nimessä hävitty. Vaikka hallihanke onkin jo hyväksytty Kaupunginhallituksessa ja valtuustossa, vielä suunnitelman pitää käydä Kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Luonnonhoitosuunnitelmaan voi tutustua klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

T ähän se tulisi.

Lapset kasautuvat

Kun toiset välttelevät niitä niin systemaattisesti, että lopulta tämä pelko muuntuu vieraantumiseksi, ja tästä vieraantumisesta kumpuaa sisäistetty päätös olla hankkimatta lapsia, niin toisille taas niitä kertyy lukuisia. En tarkoita lestadiolaisia, vaan ihan vaikka itseäni ja joitakin kavereitani. Näyttää siltä, että ihmisellä joko on niin painokkaasti nolla lasta että niitä miltei on negatiivinen määrä, tai sitten niitä on useampi, ainakin hyvin monella on useampi kuin yksi.

Ensimmäinen lapsi todistaa porttiteorian oikeaksi, ja avaa tulpan. Tiedän eräänkin, joka lapsentekoyrityksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sitten tuli yksi biologinen lapsi. Sen jälkeen toinenkin. Tiedän myös yhden, joka pitkällisen odotuksen jälkeen sai adoptiolapsen, ja sen jälkeen toisen.

Miksi? Eikö yksi riitä, eihän tämä enää ole mikään esiteollinen yhteiskunta, jossa lapset hankitaan henkivakuutuksiksi? Voi tietysti olla, että ensimmäinen lapsi on opettanut, kuinka ihania lapset ovat. Voi myös olla, että ensimmäinen lapsi ylipäätään on opettanut, mitä lapset ovat, ja herättäneet uteliaisuuden selvittämään, millaisia nämä ovat; raottaneet lupausta ihmisyyden salaisuudesta, ja tämän salaisuuden selvittämiseksi tarvitaan vähintäänkin toinen. Sitten voi myös olla, että ensimmäinen lapsi on kasvattanut aikuiseksi, ja vanhemmaksi, ja toista lasta varten ollaan sitten vähän valmiimpia, hyviä vanhempia.

Aikuistuneiden maailmat erkaantuvat toisistaan paljolti sen mukaan, onko lapsia. Ne, joilla ei ole, käyvät leffoissa ja bailaamassa ja valvovat puoli viiteen, ne, joilla on, käyvät muskarissa ja leikkipuistossa ja heräävät puoli viideltä. Tosin lapsettomuus antaa mahdollisuuden lykätä aikuistumista vieläkin pidemmälle kuin kolmeenviiteen tai neljäänkymmeneen...

Kyllä minäkin sitä yritin, ikuista nuoruutta, niin pitkään, että sitä saattoi luulla ihan totiseksi yritykseksi. Siltä se varmaan ainakin näytti. Tosin nyt minulla on oikea syy elää vanhaksi, nuorena ei tuolla nyt ollut niin viis. Silloin saattoi ajatella, että juoksu saattaisi loppua ihan hyvin vaikka siten, että juoksu loppuisi johonkin pururadan varteen, täysissä ruumiinvoimissa. Nyt tavoitteena on pysytellä suurin piirtein edes ruumiillisuuden puolella sen aikaa että lapset selviytyisivät omille raiteilleen.

Ihmisillä on taipumus puolustella omaa elämänmuotoaan, on se mikä sitten on. Välttämättömyydestä hyve, lapsia tai ei. Se on ainakin varmaa, että en tiedä ketään lapsia hankkinutta, jolle nämä eivät olisi heidän maailmansa keskipiste, aurinko, pilvet sen edessä ja myös äkillisesti nouseva ukkosmyrsky.

Mitä Yleiskaava tekee Kannelmäelle?

Facebookin Helsinki suunnittelee -sivulla esitellään Yleiskaavaa kohde kohteelta joulukalenterina, jonka luukkujen alta paljastuu niin makaabereita asioita, että joulukalenterin keksijällä on täytynyt olla hirtehinen huumorintaju. Luukusta numero 11 paljastuu Hämeenlinnanväylä, Kannelmäki ja Malminkartano.

Lieneekö sattuma, mutta luukun marssijärjestys paljastaa Yleiskaavan keskeisen ideologian, joka on kaupunkirakenteen tiivistäminen sisäänajoväylien ympärille eli kaupunkibulevardisaation. Olen kirjoittanut siitä huonolla menestyksellä paljon aiemminkin, joten ei siitä vielä tässä alussa sen enempää. Vasta vähän myöhemmin, jos sinne asti jaksaa lukea.

Helsinkiin valmisteltavassa uudessa yleiskaavassa on osoitettu entiselle kotikylälleni Kannelmäelle paljon täydennysasutusta ja tiivistämistä, ja ei siinä mitään, kyllä Kantsussa saattaa olla jäljellä pari pusikkoa (karhuvaaralainen termi), joihin sopii vielä tiivistää.

Yleensä tiivistäminen myydään asukkaille nykyisiä palveluita takaavana asiakaspohjan laajentamisena. Yleiskaavaselosteissa mainittu "Uusi kaupunkirakenne", joka bulevardisoi Hämeenlinnantien, myös kaventaa Keskuspuistoa, ja viime Yleiskaavassa Keskuspuistolle asetettiin osayleiskaava, jossa määriteltiin Keskuspuiston asema vakioksi, eikä sinne saisi rakentaa kuin liikuntaa palvelevia rakenteita. Metsää liikenteen melulta suojaa parhaiten - metsä, joka myös toimii hiilinieluna.

Kannelmäen sisälle ei suunnitelmassa jää juurikaan viheralueita. Vanhaistenpuisto kaventuu ja Prisman pelloista menee 2/3.

Suunnitelman sisältävä raide-Jokeri on muuten positiivinen, mutta sen tieltä pitää kaataa Pirkkolantien varrelta aika paljon puita. Yleiskaava siis ei vain kavenna Keskuspuistoa, vaan nävertää sitä sisältäpäinkin.

Kantsun ostari on näivettynyt aika lailla surullisesti 80-luvulta, jolloin siellä oli kirja-kempparia, useampaa kampaamoa ja pankkia, eikä kai niitä aikoja enää auta romanttisesti haikailla. En kuitenkaan pidä tästä kapitalistisesta supersize -kehityksestä, jossa 70-luvulla rakennettu Eka ensin "päivitettiin" Maxiksi, sitten Prismaksi ja vielä kertaalleen Kaareksi. Tämän kehityksen tämä yleiskaava siunaa, vaikka muuten yleiskaavassa selkeästi on lähtökohtana yrittää vaikuttaa yhdyskuntakehityksen suuntaan, ei vain sopeutua. Omassa nuoruudessani Kantsussa oli jopa urheilukauppa! Eikö mitään muita keinoja ole saada palveluita lähiöön kuin tällainen valtamerilaiva?

Kannelmäki-liikkeen Facebook-sivulla ehdotettiin vanhan ostarin jyräämistä uuden asutuksen tieltä - kuten Yleiskaavassakin näytettiin tehtävän. Kaikin mokomin, ja laitettakoon sitten - kuten Kannelmäki-liikkeen FB-sivulla ehdotettiin - uusien talojen kivijalkaan liiketilat. Tämä olisi sitä kantakaupunkimaisen elämänmuodon laajentamista, jota Yleiskaavassa ajetaan, sen sijaan että sopeutetaan kaupunkirakennetta jälkikäteisesti kauppakolosseihin.

Tämä valtamerisaatio kulkee siten, että ensin "pitää" rakentaa automarket, ja sitten vasta sen jälkeen ryhdytään miettimään, miten sitä sidotaan ympäristöönsä. Tätä ongelmaa ei perinteisellä ostarilla ollut, ostari kun on keskellä vanhaa Kannelmäkeä, joka on keskellä Kannelmäkeä, joka on keskellä Kaarelaa. Miksei vanhaa ostaria lähdetty kehittämään, vaikka rakentamaan se kauppakeskus sinne? Sijaintikin olisi ollut Kaarta paremmin asukkaiden tavoitettavissa, ml. maununnevalaiset ja hakuninmaalaiset.

Facebookin Helsingin suunnittelee -sivua pääsee katsomaan klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa (jos omistaa Facebook-tunnukset)

Tiedän, tiedän. Ei näytä tämä puistikko parhaita puoliaan syystalvisessa loskassa, mutta ei tätäkään puistikkoa enää ole, jos Yleiskaava toteutuu.

Kirjoittaja on entinen pitkän linjan kannelmäkeläinen ja pitkän linjan kaupunkisuunnitteluharrastaja ja kaupunkitutkimuksen tohtoriopiskelija.

Metsän joulurauha on peruttu

Jo 9 perättäisenä vuotena järjestettyä Metsän joulurauhaa ei tänä vuonna julisteta Helsingin Keskuspuistossa, Laakson kallioiden edessä terveyssyistä. Ensi vuonna yritetään taas uudestaan, osittain entisin ja osittain uusin voimin.

Uusia voimia tarvitaan, sillä moni aktiivijärjestelijä - ihanat Mansku 71-77 asukkaat - ansaitsee jo päästä nauttimaan eläkepäiviä. Toivottavasti vielä ensi vuonnakin paikalla nähdään alueen emeritus, agronomi Ikkala, melkein sata vuotta, Jussi Vapaasalo, Hyväriset ja monet, monet muut, rakkaat ja tutut kasvot.

Vaikka tänä vuonna emme kokoonnukaan yhdessä metsään, voimme olla rauhallisemmin mielin kuin kertaakaan sinä aikana kun perinnettä ollaan vietetty: Lääkärinkadun alue on poistettu viimeisimmästä kaavoituskatsauksesta, ja myöhemmin tutkitaan sen liittämistä viralliseen Keskuspuistoon. Vielä vahtimistamme kuitenkin vielä vaatii Lääkärinkadun varren kohtalo: siirtyykö tiivistetty spekulaatioalue vastapäätä Keuhkopolia, sairaalan parkkipaikan kohdalle?

En ole jäänyt pois tapahtumasta kuin kerran, ensimmäisenä Norjan-vuotenani 2007, ja joulutunnelmastani jää olennainen osa pois ilman tätä perinnettä joululauluineen, glögeineen ja pukkeineen. Kävinkin tänään viettämässä yhden miehen jouluhiljentymisen paikalla. Vein tuikun palamaan aamulla matkallani atk-kurssille Meilahteen, ja jos on Laakson kallioiden edusta muutenkin tuulinen, nyt tuuli sammutti liekin varmaankin melkein heti. Iltapäivällä kotimatkallani Meilahden sairaalasta, sytytin tuikun uudelleen. Joskaan se ei palaisi mittaansa loppuun, minun sydämessäni palaa ikuinen tuli. Keskuspuistossa.

5 rituaalia, joilla lisäät energiaa työpäivääsi

Erilaiset työajanhallinnan niksipirkat eivät oikein sovellu minulle. Tässä taas yksi Oikotien sivulta löytynyt, jota on pakko kommentoida. Vinkit kursiivilla, kommentit leipätekstinä.

Aloita aamu 7 minuutin harjoituksella

Mikäli aikasi on kortilla tai aamulenkki pimeydessä ei muuten vaan innosta, kokeile muodikasta 7 minuutin harjoitusta. Harjoittelun teho perustuu useita lihasryhmiä kuormittavien liikkeiden yhdistämiseen. Pirteällä harjoituksella karistat unenrippeet silmistäsi ja siirryt vauhdikkaammin uuteen päivään.

Niin teenkin, lähes joka päivä. Tämän lisäksi juoksen vaunulenkin kolme tai neljä kertaa viikossa, ja kävelen aika ajoin osan työmatkoistani, silloin kun keli sallii. Muutaman kerran vuodessa lisäksi pyöräilen työmatkani, mikä ei ole mikään lastenleikki, sillä matkaan kuluu 3 tuntia.

Tee aamiainen valmiiksi

Tekemällä aamiaissmoothien valmiiksi jääkaappiin edellisenä päivänä säästät arvokasta aamuaikaa ja nautit piristäviä ja vastustuskykyä lisääviä vitamiineja ja antioksidantteja. Voit sekoittaa smoothieihin mitä tahansa vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Erityisen hyviä energianlähteitä ovat pinaatti, lehtisalaatti, mustikat, banaani ja avokado sekä erilaiset siemenet ja pähkinät.

Smoothie ei riitä minulle mihinkään, ja leivät eivät säily hyvänä jääkaapissa yön yli. Teenkeittimen sentään voisi ladata vedellä jo edellisenä iltana.

Aseta päivälle kolme tavoitetta

Listaa kolme asiaa, jotka haluat saada aikaiseksi seuraavan 12 tunnin aikana. Vaikka jokainen päivä ei olisikaan eeppinen menestys, rituaali auttaa sinua priorisoimaan tehtäviäsi ja hahmottamaan ajankäyttöäsi.

Jos minusta asia olisi kiinni, haluaisin saada keskittyä kulloiseenkin työtehtävääni, aina yhteen kerrallaan. Tämä ei kuitenkaan ole osastonsihteerin työssä mahdollista, kun puhelin soi, ovipuhelin soi tai joku tulee kysymään jotakin sellaista, jota en kuitenkaan tiedä, kuten vaikka ajokortittomalta sitä, missä on parkkipaikkoja. Jos minusta asia olisi kiinni, listaani kuuluisivat seuraavat kolme asiaa 1) seurustelua perheeni kanssa 2) liikuntaa 3) kannaltani myönteinen rekrytointipäätös.

Varaa kalenteristasi aikaa tärkeille tehtäville

Avaa kalenterisi ja mieti kauanko sinulla kuluu päivän tärkeimpien tehtävien hoitamiseen. Laske jokaiselle tehtävälle 30% ylimääräistä yllättävien sattumusten varalta. Näin sinun ei tarvitse juosta paikasta toiseen minuuttiaikataululla. Jos ovat pidempikestoisia, jaa ne osiin jolloin tehtäviä on helpompi hallita ja aikatauluttaa. Noudata aikatauluasi äläkä esimerkiksi tarkasta sähköpostejasi työskentelyn aikana.

Eipä tässä sitä vaaraa ole, että aika ei riittäisi. Kyse on ajanhallinnasta tai pikemminkin sen puutteesta kuin ajanpuutteesta, Jos jätän vastaamatta puhelimeen kesken lähetteenkäsittelyn tai sanelukirjoituksen, siitä tulee sanomista. Tiedän kun on jo tullut.

Tarkista tilanne lounaan jälkeen

15 minuutin pikapalaveri itsesi kanssa heti lounaan jälkeen auttaa sinua latautumaan loppupäivään. Mieti mitkä päivän tehtävistä olet jo hoitanut ja mitä vielä on tehtävänä. Kehu itseäsi hyvin hoidetuista asioista tai pohdi, mistä työtä hidastaneet häiriöt ovat johtuneet. Jos motivaatiosi on kateissa, mieti mitä kivaa voit tehdä sitten kun olet yliviivannut viimeisen tehtävän listaltasi.

No enkä mieti kun en taivas varjele tiedä, mitä sieltä vielä tulee. "Kivaa" tarkoittaa esimerkiksi kahvi-(tai tee)taukoa tai lähikauppaan reippailemista hakemaan suklaata tai muuta hyvää.

(lähde: Oikotie)

Sote kurittaa lapsiperheitä

Minä olen yliopistokoulutettu henkilö, joka on 11 kuukauden ajan elämässään tienannut 3000 euroa kuussa, siis keskusjärjestöni puheenjohtajan keskituloisen määrittelemän alarajalla. Muun ajan kuukausipalkkani on vaihdellut 1800-2200 euron välillä. Olenkin joutunut päättelemään, että kaltaisiani henkilöitä ei kaivata asumaan Helsinkiin. Olenkin paennut kehyskuntaan, pois HSL-alueelta Porvooseen, jossa sielläkin asuminen on kallista; se on Suomen toiseksi kallein kaupunkiseutu, mutta kuitenkin ratkaisevasti halvempaa kuin Helsingissä. Kun Helsingissä asumisesta on tullut liian kallista, Helsinki täten ulkoistaa sen jatkuvasti kurjistettavaa julkista peruspalvelusektoria pyörittävää paarialuokkaa kehyskuntiin.

Moni pitää kehyskuntia pääkaupunkiseudun loisina, mutta ei se niin yksioikoisesti mene. Pienipalkkaisen palvelusektorin ulkoistaminen palveluista tyhjennettäviin kehyskuntiin on metropolin loisimista kehyskuntien kustannuksella, kun kehyskunnat tyhjennetään ensin julkisesta liikenteestä, sitten palveluista.

Kun pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat "huippuosaajista" ja "kovatuloisista lapsiperheistä", nämä ovat oikeastaan sama asia. Kumpaakaan käsitettä ei vaan vaivauduta yleensä määrittelemään. Enkä oikein tiedä, minne nämä "kovatuloiset lapsiperheet" oikein asettuisivat, kun suo siellä, vetelä täällä: joihinkin kuntiin he eivät mahdu ja toisissa ei ole palveluita.

Tämä "kovatuloiset lapsiperheet" on ihmeellinen myytti, jonka pitkän tähtäimen kustannus-hyöty -analyysi on jäänyt puolitiehen: lapsiperheethän kuluttavat nimenomaan julkisia palveluita, sinkut taas enemmän yksityisiä palveluita, koska sinkuilla jää enemmän käteen. Lapsiperheiden tavoittelu vaan näyttää poliittisesti hyväksyttävältä, vaikka ei ole mitään takeita, että lapset jäävät Helsinkiin kuluttamaan Helsingin palveluita. Aivan hyvin he voivat todeta, että Helsingissä on liian kallista ja palkkataso liian matala, ja muuttaa vaikka Norjaan, Pornaisiin tai Nepaliin. Tosin Pornaisissa ei ole toisen asteen koulutusta eikä sen paremmin työpaikkojakaan, puhumattakaan elokuvateattereista ja kahviloista. Kuntorata siellä on, ja korppeja.

Sote-uudistus pitää ja se mitä ilmeisimmin tullaan koplaamaan kuntauudistukseen, sillä joskaan se ei välttämättä radikaalisti huonontaisikaan palvelujen saavutettavuutta, niiden rahoituspohjalle se tekee kuin käänteinen Robin Hood: antaa rikkaille ja ottaa pieniltä. Sote on kuntatalouden ja veronmaksun legitimiteetin kannalta kestämätön yhtälö: kiristyvää verotusta vastaan palvelujen saavutettavuus heikkenee. Sote tulee viemään ainakin terveyspalvelut kohti tilaaja-tuottaja -mallia, sosiaalipalveluista ei olla puhuttu juuri mitään. Ehkä ne aiotaan ajaa alas, tai ainakin ne pitänee antaa kuntayhtymän järjestettäväksi.

Näinhän maakunnissa ollaan tehty jo kauan. Uusimaa on Sote-uudistukseen paljon huonommin valmistautunut kuin esimerkiksi Pohjanmaa tai edes Päijät-Häme, joissa kuntayhtymä on huolehtinut sosiaalipalveluista jo pitkään niin että ne ovat olleet ainakin saatavilla, saavutettavuus onkin sitten toinen asia. Sote kurittaa nimenomaan lapsiperheitä, joiden kukkarossa kiristyvä verotus ja palvelujen huononeva saavutettavuus tuntuvat.

Maksan mielelläni veroja, mutta vaadin niiden vastapainoksi myös palveluita.