Nuorena en vielä osannut ymmärtää ajatella eläkkeitä tai ylipäätäänkään tajunnut, että kannattaisi varautua mihinkään tulevaan, siihen, että ehkei kaikki aina tulekaan menemään niin kuin Tromssassa. Enpä ottanut mitään minulle vielä vuosituhannen vaihteessa kaupustelluista eläkevakuutuksista, en lähtenyt asuntovelalliseksikaan ennen kuin 35-vuotiaana, eikä sekään mennyt kuin silakkamarkkinoilla, mutta ammattiliittoon sentään ymmärsin liittyä, opiskelukaverini suosituksesta. Se on osoittautunut monessakin mielessä ja moneen kertaan koetellusti hyväksi päätökseksi.
Joskin edustavuuden kanssa on monasti ollut niin ja näin, puhumattakaan kattojärjestöstäni, niin siitä voin lopulta syyttää vain itseäni, että en ole ymmärtänyt kanavoida toimintatarmoani työelämän parantamiseen osana joukkovoimaa, josta olisin yrittänyt tehdä kaltaiseni, epätoivoisestikin. Onneksi ammattiliittojen jäsenillä on sentään saatavilla työelämän jälkikäteisiä korjaussarjoja: olen monasti kiittänyt Luojaani ammattiliittoni suomasta maksuttomasta (tai maksaa se siis 294 euroa vuodessa) lakiavusta, josta olen voinut nauttia myös sen tähän mennessä ainoan kerran kun leikin porvaria, mistä jumalten rangaistuksena minun oli päästävä eroon kelvottomasta vuokralaisesta. Toki ansiosidonnainen päivärahakin on ollut muutamaan otteeseen hyvä olemassa, ja nyt kun siitä ilmestyi vuodenvaihteessa parannettu versio, jossa ansiosidonnainen työtön voi tienata 300 euroa kuussa ilman että etuisuudet menevät, jäsenyys on entistäkin palkitsevampaa.
Jos et vielä ole liittynyt ammattiliittoon, tee se nyt! Vaikket samastuisikaan mihinkään ammatti-identiteettiin, ota selvää, mikä ammattiliitto edustaa parhaiten niitä työntekijästatuksia, joista itselläsi on kokemusta, ja tämän tutkimuksen jälkeen liity! Muuten jäät työnantajiesi mielivallan armoille, ja usko minua, ilman luottamusmiestä ja AY-juristia sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti