Appiukkoni talon mennessä myyntiin, ymmärsin, etten enää koskaan tule käyneeksi minulle jo alusta asti kotoisaksi käyneeseen Vaasan taloon.
Tästä mieleeni muistui huomenna tasan vuosi sitten synnyinseuduilleni tekemäni pyöräretki, jonka tein sillä aavistuksella, että tuntemani Kivistön viimeiset hetket alkaisivat olla käsillä ennen jo 80-luvulta asti puhutun Marja-Vantaan rakentamisen aloitusta. Tosin Kivistö-Kanniston seutu on alkanut varautumaan kasvuun jo vuosituhannen vaihteesta, rakentaen infrastruktuuria, kuten teitä ja päiväkoteja. Tämä onkin oikea etenemisjärjestys toteutettaessa uusia alueita.
Tältä näyttää mummolani 11 vuotta Vendla-mummon kuoleman jälkeen. Tontin Miekkatiestä erottanut metsikkö on kaadettu, mäki lanattu ja tontin tunnusmerkkinä toiminut iso kuusi kaadettu. Barbarian täydentää pihan betonointi. Mitä ideaa on hankkia piha, jos se pitää kattaa? Luonnosta vieraantuneelle ja laiskalle parvekekin piisaisi.
Sentään isäni istuttamat koivut ovat paikallaan. Reilussa 30 vuodessa niistä on kasvanut komea koivikko.
Tähän kuusiaitaan Vendlan tontti päättyi.
Näkymä sienimetsälle vievän polun varrelta.
Horisontissa kajastelee Aluman tehdas, isänikin nuoruuden kesätyöpaikka. Läheltä kuvan vasemman laidan puuriviä lähtee polku Kielometsään, josta ei saa sieniä, mutta joka aina on ollut mielikuvitusta kiehtovan roskainen.
Kielometsä.
Vanha silta, josta alkaa loppumatka kohti sienimetsää.
Tässä oli vielä parikymmentä vuotta sitten lato.
Keväisin tässä on lammikko, jossa ui nuijapäitä.
Sienimetsän läpi kulkeva kärrytie.
Sielunmaisemani.
Kävin samalla matkalla tarkistamassa myös äitini lapsuudenkodin vain kahden kilometrin päässä isäni lapsuudenkodista.
Moreenitietä alas, oikealle Marmorikujaa ja sitten perille. Kuvan vasemmalla oli "moottohihuhinaa", joka pelotti minua ja jonka ohi juoksin täysillä. Mikä muu ei sitten saanutkaan minua juoksemaan.
Keltainen on Malinon Niilon omilla käsillään rakentama talo. Tämäkin tontti on silvottu, kuten Vendla-mummonikin.
Marja-Vantaan tuleva keskus.
Kivistön asema.
Pidettäköön tätä sitten vaikka uskonnollisena ohjelmanjulistuksenani, mutta käsitykseni mukaan ihminen ei omista maata, vaan ihminen kuuluu maalle. Ja näille maille minä kuulun sukuni historian ja monien muistojeni kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti