Aiemmasta blogikirjoituksestani - jonne pääsee klikkaamalla tään tekstin otsikko - sikisi vilkas keskustelu Facebookissa, joka kirvoitti minussa lisää ajatuksia. Jos sanoo, että "riittävän fiksut" ymmärtävät olla valitsematta olla uskomatta jumaliin ja sen sijaan etsivän vastauksia tieteestä, tällöin tulee samalla nimittäneeksi uskovia tyhmiksi. Ei näin. Kyse on tässäkin moniarvoisuudesta, eiväthän yksiavioisetkaan ole tyhmiä, eiväthän, vaikka heidän elämäntapansa edustaakin enemmistöä?
Enemmistöelämäntavassa ei kuitenkaan ole kyse lammasmaisesta oletusarvoisuuden kopioinnista. Kyllä moni uskoo Jumalaansa tai elää ydinperheessä siksi, että se tuntuu heille oikealta.
Sitäpaitsi uskominen voi olla sekä yksilön että yhteisön kannalta funktionaalista. Eli järkevää aivan samalla tavalla kuin ne luonnossa eläimillä esiintyvät käyttäytymismallit, jotka evoluutiossa ovat osoittautuneet toimiviksi.
Miksi uskominen sitten on rationaalista? Se vastaa moniin inhimillisiin perustarpeisiin: tarjoaa maailmankuvan ja -katsomuksen, lisäten perusturvaa ja vähentäen monien ihmisten ahdistuneisuuden kokemusta. Tämä perusturvallisuus toteutuu myös siksi, että uskovainen tietää hänen puolestaan rukoiltavan.
Uskovaiset elävät keskimäärin ei-uskovia terveellisemmin: monissa uskontulkinnoissa suhtaudutaan nihkeästi tupakkaan ja alkoholiin; lisäksi yhteisöllisyyden vahvistava vaikutus antaa lisävuosia. Tämähän tiedetään myös suomenruotsalaisista.
Uskominen oman yhteiskuntansa vallitsevaan uskontoon on myös rationaalista siksi, että se kiinnittää yhteisöön, tiivistäen Gesellschaft-tyyppistä asiayhteisöä Gemeinschaft-lajisilla yhdessäolositeillä. Toisaalta sama vallitsee negatiivisemminkin: usein vallitsevan uskonnon tunnustaminen kannattaa ihan turvallisuussyistä, jos vähemmistöjä vainotaan.
Toki uskonnoilla on lieveilmiönsäkin. Niiden käsittelemisen jätän kuitenkin muille, sillä näitä käsittelijöitä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti