Silloin kun Suomen EU-jäsenyydestä äänestettiin, kyse oli paitsi läntiseen arvo-, kauppa- ja kulttuuri- ja joidenkin mukaan myös sotilasyhteisöön kuulumisesta, mutta ennen kaikkea siitä, että se tulisi tuomaan viinit maitokauppoihin. Ainakin tämä oli monille konkreettisena muutoksena ymmärrettävä.
Olihan se toki mukavaa Budapestissa hakea brändy- tai tokajipullo hostellin alapuolella olevasta kojusta kello 11 illalla. Tai onhan se toki ranskalaista kulttuuria, eli sivistynyttä saada Cointreaussa liekitettyjä ohukaisia Seinellä ties milloin.
Mutta: tarjonta luo kysyntää. Jos minulla olisi lähi-Siwassa kadun toisella puolella saatavilla viiniä sen sijaan, että täällä - Porvoossa - pitää lähteä kokonaan pois keskustasta - kiitos lestadiolaisten, jotka omistavat keskustakorttelin - uskoisin, että pienempi olisi kynnys ostaa se viini. Toki nykyisessä tilanteessani vauvaperheessä kynnys ostaa se viini on joka tapauksessa taivaissa, mutta voin kuvitella, että kaikilla näin ei ole.
En usko sellaiseen yhteiskuntaan, jossa kansalaisuus ja lopulta ihmisarvo korvautuu kuluttajuudella. Eikä maailma ole karkkikauppa. Vaikka olisihan se mukavaa hakea, Eldorado-tönkkäviiniä. Maksani ja lopulta myös makuaistimeni kuitenkin lopulta kiittävät, että en sitä saa, ei sillä, että haluaisin omaa arvostelukykyäni ulkoistaa yhteiskunnalle. Savunmakuinen Lapsang Souchong-tee on oiva mallasviskin korvike. Kyllä sen samppanjan eteen kun vähän vaivaa näkee, niin maistuukin vähän paremmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti