Entisen ainejärjestöni entinen puheenjohtaja viritteli keskustelua Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Eeva Rantalan kolumnista, joka käsitteli tieteellistä uraa ja tiedeyhteisöä. Minullahan oli ennen yliopisto-opiskelun aloittamista vielä vankkumaton käsitys siitä, että minusta tulee joskus professori, vaikka moni yliopistouralle "ajautunut" antaakin ymmärtää, ettei yliopisto"ura" (käsite täytyy laittaa sitaatteihin, siksi katkonainen ja taistelun takana leipä on) ole mikään kadehdittava asia. Tosin ei esimerkiksi kansanedustajaksikaan ajauduta, eikä näin ollen oikein voi valittaa julmaa kohtaloaan.
Kuitenkin, ne ystäväni, jotka ovat elättäneet merkittäviä aikoja elämästään itsensä (ja perheensä) yliopistotutkijana, ovat säännönmukaisesti ajautuneet lähinnä sattuman tai sattumien johdatuksena tälle "uralleen", joten ehkä sittenkin heillä on moraalinen oikeutus valittaa. En itseni lisäksi oikein tunne kutsumustutkijoita.
Kun mietin omaa työhistoriaani, niin olisin sen ollut jokaisen mahdollisuuden koittaessa ollut valmis vaihtamaan entisten opiskelukavereideni mainitsemaan epävarmuuteen. Epävarmuutta ja matalaa palkkaa minäkin olen nauttinut, mutta aina ei kaupanpäällisiksi olla lykätty mahdollisuutta työstää sellaista substanssia, jonka kokisi kutsumuksekseen. Ja tutkiminen itsessään on kutsumus: lähestyn kaikkia tekemisiäni tutkijan ja aktivistin kaksoissidoksisella eetoksella.
Kun mietin omaa työhistoriaani, niin olisin sen ollut jokaisen mahdollisuuden koittaessa ollut valmis vaihtamaan entisten opiskelukavereideni mainitsemaan epävarmuuteen. Epävarmuutta ja matalaa palkkaa minäkin olen nauttinut, mutta aina ei kaupanpäällisiksi olla lykätty mahdollisuutta työstää sellaista substanssia, jonka kokisi kutsumuksekseen. Ja tutkiminen itsessään on kutsumus: lähestyn kaikkia tekemisiäni tutkijan ja aktivistin kaksoissidoksisella eetoksella.
Olen aloitellut väitöskirjaa 16 vuoden aikana 5-6 kertaa, ja yhtä monta kertaa sen hyllyttänyt. Norjassa asuessani ihmeteltiin, mikä outolintu olen kun teen väitöskirjaa ilman virkaa; sikäläisen tavan mukaan väitöskirjaa tehdään yliopistolla viroissa. Eivät oikein ymmärtäneet statustani kun en kuulunut yliopisto-/tiedeyhteisöön.
Yhteisön puute on myötävaikuttanut siihen, että oma päivitykseni on pudonnut kärryiltä: en esimerkiksi osaa kunnolla käyttää tietokantoja, koska opiskelutaitoni ovat peräisin 90-luvulta. Miten voisinkaan käyttää tietokantoja kun hädin tuskin tiedän, mitä tietokanta tarkoittaa?
No, osaan sentään lukea ja kirjoittaa. Paitsi että en: professorini mukaan minun pitäisi käydä tieteellisen kirjoittamisen kursseja, mutta ei se päivätyötä käyvälle, toisella paikkakunnalla asuvalle perheelliselle ole optio.
Apurahojen hakeminen on minulle myös varsin vierasta. En myöskään tiedä tarkkaan, mitä suorituksia minulla on rekisterissä ja mitä ne vastaavat, ja mitä vielä pitäisi tehdä, ja mikä niistä on jo ehtinyt vanhentumaan, ja mikä niistä on tullut suoritetuksi aikana, jolloin en ole tajunnut että jatko-opiskelijankin pitäisi kai ilmoittautua läsnäolevaksi. Varmaan nämä asiat olisivat selviä kuin pläkki jos olisi sellainen tieteellinen yhteisö. En myöskään osaa olla mieltä yliopistoudistuksesta, koska en tiedä, mikä muuttui ja mistä.
Huomaan sikälikin olevani pihalla kontekstista, etten tiedä, mitä käsite post doc tarkoittaa, saati tenure track, joihin Rantala viittaa. Olen kuullut kyllä nämä käsitteet. Ne ovat minulle yhtä tuttuja kuin "tietokanta", "eläkevirka" tai "luova luokka", joka kuulemma pelastaa maailman tai ainakin nostaa Suomen suosta, ja tämän vuoksi epäilenkin, että en sellaiseen kuulu.
On mahdollista, ja pahoittelen tätä julmaa arviointia, että et ole enää kelvollinen tiedeyhteisöön, Michael. Samalla sinulla olisi ollut siihen kaikki edellytykset. Tiedeyhteisöä leimaa se, että siihen kuuluakseen pitää lukea mahdollisimman paljon ja kirjoittaa kohtuullisen paljon ja ennen kaikkea YMMÄRTÄÄ lukemansa ja ilmaista se kirjoittaessaan. Tämä koskee valittua alaa, jossa ollaan ensin vasta-alkajia, sitten kehittyneitä, sitten johtavia ja uraa-uurtavia tai vaihtoehtoisesti parasta-synteesiä-tekeviä. Tässä mielessä tiedemaailma muistuttaa taide- ja urheilumaailmaa. Niissäkään ei voi olla huipulla pyrkimättä sinne lapsuudesta tai varhaisnuoruudesta lähtien koskaan hellittämättä. Tuo myyttinen "10.000" tuntia työtä tarvittaneen, jotta pääsisi huipulle, myös tiedemaailmassa. Joku voi laskea, kuinka paljon työtä se on laskien vuorokausissa, kun työaika on 9:stä-17:ään. Michael, älä masennu. Jos haluat naurut yliopistomaailmasta, suosittelen jonkin ns. campus-romaanin lukemista (yliopistomaaimaan sijoittuva fiktio) tai brittisarjan Campus katsomista.
VastaaPoista