Facebook antaa mahdollisuuden laittaa päättäjiä selkä seinää vasten. Jos on onnistunut soluttautumaan Troijan puuhevosena puoluepolitiikkaan, tuolloin on mahdollista tägätä päättäjiä, joihin on onnistunut tutustumaan ja laittaa heidät tilanteisiin, joista voi peräytyä usein vain vaikenemalla. Nyt täggäsin tuntemiani helsinkiläispoliitikkoja, kun perustamassani Keskuspuisto ja kaupunkimetsät -ryhmässä eräs ryhmäläinen oli huomannut valmisteilla olevassa Helsingin yleiskaavassa kavennettavan Keskuspuistoa.
Helsingin kunnallispolitiikasta ei nyt näytä löytyvän Yleiskaavan kyseenalaistajaa, ja Yleiskaavassa edellisessä yleiskaavassa taattu ja laajalti kannatettu Keskuspuiston koskemattomuus ollaan uhraamassa, reunustamalla se lähes koko pituudeltaan Hämeenlinnantien vartta seurailevalla talomuurilla, jonka sanotaan suojaavan Keskuspuistoa liikenteeltä. Voihan sen noinkin nähdä, jos keisarilla uudet vaatteet. Kyllä kääntyy Bertel Jung haudassaan.
Jokainen ulkoilija tietää, että metsä on paras mahdollinen hulevesi- ja hiilinielu. Talomuuri ei ole mitään näistä, ainoastaan melumuuri. Sitä on metsäkin, plus edellämainittuja.
Vielä 10 vuotta sitten, juuri 2002 Yleiskaavan pölyn laskeuduttua, helsinkiläinen luonnonystävä saattoi laskea toivonsa Vihreiden, Vasemmiston, Keskustan (!) ja Yrjö Hakasen varaan. Nyt on enää Yrjö Hakanen, Sole Molander ja Jarmo Nieminen, kok, ainakin sen radiohiljaisuuden perusteella, jota täggääminen tuotti. Tai sitten betonipuoluelaisiksi paljastuminen on aika noloa, ja luen myös ponnettoman kaupankäynnin periaatteilla betonipuoluelaisuudeksi.
Tuohon aikaan Helsingissä oli kolme suurta puoluetta, betoni-Kokoomus, betonidemarit ja sitten Vihreät, jotka vetivät betonoimisen vastaista taistelua. Nyt on betoni-Kokoomus, betonidemarit ja betonivihreät. Luontopuolue on hajanainen ja pieni. Sitä kannattaa etsiä luonnosta, ei Helsingin kaupungintalolta.
Vielä asuessani Helsingissä, muistan ihmetelleeni, miten voivat strategiset päämäärät olla niin tärkeitä, että ystävyyssuhteet uhrataan periaatteelliselle itsepäisyydelle, vimmalle tuhota Keskuspuisto, kun periaate jättää oma puumerkki tuhoamalla Lääkärinkadun alue oli silloiselle kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle ystävyyksiä tärkeämpää. Tuo ei ole sellainen käytäntö, jota kannattaisi kopioida: periaatteista itsepintainen kiinnipitäminen, ja ihmissuhteiden riskeeraaminen niiden takia.
Sanovat sitä strategisten päämäärien punnitsemiseksi kun mikään ei ole pyhää ja kaikki on kaupan. Keskuspuistokin. Ikään kuin kuntalainen olisi omaa tahtoaan ymmärtämätön lapsi, ja kunnallispoliitikot liittoutuneet virkamiesten kanssa rationaalisten aikuisten armeijaksi. Ja tämä tehdään vannomalla bulevardisointiuskonnon nimiin.
Tällaiseen politiikkakäsitykseen en koske tikullakaan. Toivottavasti edes jokunen kunnallispoliitikko onnistuu todistamaan käsitykseni luulotteluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti