Norjalainen sosiaalilääketieteen professori Steinar Krokstad purkaa kolumnissaan yksi kerrallaan sosiaaliavustuksiin liitettyjä virheellisiä uskomuksia. Niitä uskomuksia halutaan siihen liittää, koska kyse on kustannuksista, ja kustannukset ovat pahasta. Kuitenkaan eivät etuudet ole ongelma, myytit ovat, toteaa Krokstad. Tarkastelen myyttejä seuraavaksi yksi kerrallaan (käännös norjasta suomeen omani):
1. Että NAV (Kela) päättäisi, ketkä ovat töissä ja ketkä saavat avustuksia. Esimerkiksi ansiosidonnaisen suuruus vaihtelee suuresti yksilön tulojen perusteella, ja Kelalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Kela ei myöskään voi työmarkkinoille mitään.
2. Että etuuksiensaajia olisi poikkeuksellisen paljon. Norjassa heitä on suhdanteesta riippuen 10-12%. Suomessa lienee toki jonkin verran enemmän, Norjahan on hiihdon lisäksi maailmanmestari työllisyydessä, tai ainakin suunnilleen.
3. Että sairauspoissaolojen määrä olisi kasvanut (esimerkiksi sen myötä, kun maksimissaan 3 päivän sairauspoissaoloja ei tarvitse ilmoittaa useimmille työnantajille). Mikään ei osoita, että lyhyiden sairauspoissaolojen määrä olisi kasvanut, eikä sairauspoissaolojen yleensäkään; Norjassa sairauspäivien osuus työpäivistä oli vuonna 2005 6,9%, vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 6,3%. Korkeammat poissaolomäärät jollakin työpaikalla johtuvat siitä, että riskiryhmät ovat ko. työpaikoilla yliedustettuina tai sitten siitä, että kyseisellä työpaikalla on esimerkiksi paikallisia (työ)ilmapiiriongelmia.
4. Että kohta melkein kaikki nuoret aikuiset eläisivät toimeentulotuella, senkin työnvieroksujat. Norjassa toimeentulotukea (uføretrygd) sai vuonna 2005 1,5%, 9 vuotta myöhemmin 1,8%. Osuus on siis kyllä lisääntynyt, ei kuitenkaan siinä määrin että voitaisiin puhua nuorista työnvieroksujista massailmiönä. Lisäksi tilasto osoittaa, että toimeentulotuen saajista ikäryhmä 18-29 muodostaa 3,4% kun taas eläkettä odottavien ikäryhmä 60-67 muodostaa heistä 40%.
5. Että työ olisi terveellistä ja sellaisena suositeltavaa ja moraalinen imperatiivi: sano tämä kaikille heille, joille työ ei ole terveellistä, tai heille, joita kiusataan töissä.
6. Että sairausloma altistaisi syrjäytymiseen työelämästä. Sairausloma kertoo sairaudesta, ei syrjäytymisestä.
7. Että toimeentulotukikustannukset kaataisivat kansantalouden. Jos jokin etuus sen kaataa, niin väestön vanhenemisesta johtuva eläkepommi.
8. Että toimeentulotukea saa (liian) helposti. Jokainen, joka joskus on hakenut sitä, tietää, miten paljon dokumentteja ensimmäiseen toimeentulotukihakemukseen pitää hankkia, puhumattakaan siitä, että kaikki, etenkään maahanmuuttajat, eivät suoriudu prosessista, koska jo sanan "toimeentulotukihakemus" ymmärtäminen on niin hankalaa, väittävät jotkut mitä hyvänsä.
9. Että toimeentulotuen saajien määrä olisi kasvanut. Määrällisesti kyllä lievästi, mutta suhteutettuna työvoiman ulkopuolella olevan väestön määrään se on pienentynyt.
10. Että "avokätiset" etuudet johtaisivat siihen, että etuudensaajia olisi köyhiä maita enemmän, ja ne jopa kenties olisivat jokin vetovoimatekijä muuttaa maahan. Se, että Pohjoismaissa useampi nauttii hyvinvointivaltion etuuksista kuin köyhemmissä maissa, on osoitus siitä, että meillä työelämä tuottaa sairaita ihmisiä. Suomeksi sanottuna: vaikka köyhemmissä maissa usein työskennellään meitä enemmän ja huonommalla palkalla, meillä työelämä tuottaa pahoinvointia ja pitkällinen pahoinvointi tuottaa raakkeja. Työelämä on siinä mielessä armoton, että se hyväksyy vain priimatyöntekijät, jotka se rikkoo, ja osatyökykyisten osaamista se ei osaa hyödyntää.
Nämä myytit valitettavasti elävät omaa elämäänsä, ja ne ohjaavat myös poliittisia päätöksiä. Tietenkin juttu pitää soveltaa Suomeen: meillä on Norjaa matalampi työllisyys ja ei ihan niin korkea elintaso, mutta artikkeli näyttää kuitenkin tendenssejä, jotka soveltuvat ainakin pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin.
Norjankielisen artikkelin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti