Sinkkuna ei sillä ollut mitään väliä, milloin pidin lomaani. Tosin sitä ei yleensä ollut, joten ei siitä sen enempää. Ei myöskään ollut mitään väliä, milloin tulin kotiin töistä, silloin kun töitä oli. Ja miten. Ei silläkään, milloin nukuin, saati siitä, milloin heräsin. Siis viikonloppuisin. Ei ollut mitään syytä, miksi olisi pitänyt herätä aiemmin, kun ei ollut lasta, jota ruokkia tai joka muuten haluaa huomiota eikä tarvinnut tulla töistä kotiin, saattoi jäädä roikkumaan kuntosalille, baariin, kirjastoon tai vaikka ei-minnekään, kun kukaan ei odottanut kotona tai sitä että hänet haetaan. Ehkä kissa joskus sentään.
Ei kyse ole siitä, ettäkö rokulipäiviin olisi silloin ollut varaa - enkä ole montaakaan sellaista viettänyt elämässäni, mutta nyt ehdottomasti en halua niitä. Olisivat paitsi aikani tuhlausta, ei minulla myöskään ole mahdollisuutta niihin. Ja nyt on tosiaankin väliä, mihin kohtaan vuosilomani sijoitan, muuten eivät lapset ehdi lomailemaan isänsä kanssa. Olisivat itse asiassa heitteillä.
Tämä tulee mieleeni kun aika ajoin lukee perheettömien väittävän, että perheellisillä olisi jokin etuajo-oikeus työpaikkojen lomalistoilla. No, ei ole. Ainakaan ei ole ollut missään niistä kymmenistä työpaikoista, joihin oma kokemukseni ulottuu. Ja jos olisikin, kyse ei ole reiluudesta, tasa-arvosta tai paremmuudesta: perheellisen nyt vaan on sovitettava oma aikataulunsa lapsiensa ja heidän mahdollisten muiden huoltajiensa kanssa siten, että lapset paitsi ovat jäämättä heitteille - saavat asianmukaisen huollon - mutta myös voivat edes joskus olla vanhempansa kanssa. Se on nimittäin perusoikeus. Itsensä kanssa taas voi olla milloin tahansa, eikä sitä oikeutta tarvitse erikseen suojella. Kaveritkin ovat toki tärkeitä, ne ovat sinkun perhe, mutta ei kavereiden kanssa olo-oikeus kuitenkaan nauti mitään legitiimiä suoja-aikaa.
En pysty väittämään, että lapselliset ihmiset olisivat lapsettomia tärkeämpiä, sillä ovathan kaikki ihmiset yhtä arvokkaita, an sich eli itsessään. Für sich eli tietoisena omasta arvostani olen kuitenkin lapsellisena arvokkaampi kuin mitä ennen olin ilman lapsia. Tämän voi todentaa helpolla laskukaavalla.
Ennen nimittäin minulla oli arvoa vain itselleni, ja ystävilleni, joille olin yksi heidän ystävistään. Nyt edellisten lisäksi, puolisolleni olen ainoa hänen puolisonsa ja lapselleni lähes kaikki, tai ainakin puolet siitä, mitä he maailmasta tietävät (tämä pätee siis hyvin pieneen lapseen; mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä pienemmäksi suhteellinen painoarvosi hänen silmissään kutistuu). Heille on väliä, olenko, missä ja milloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti