Yllättävän moni entinen opiskelukaverini on heittänyt "uran" pätkätutkijana apurahahakemusten viidakossa sikseen, ja ryhtynyt erisorttisiksi hyvinvointikonsulteiksi ja joogavalmentajiksi. Tämä oirehtii työmarkkinoista sen, mitä myöskin muutama akateemisena tutkijana työskentelevä - tai työskennellyt - tuttavani on viestittänyt: varsinaiseen työhön ei enää oikein tahdo jäädä aikaa ja voimia niiltä hakemuksilta ja kaikelta muulta hallinnolliselta sälältä.
Tämä jatkuva epävarmuus ja mahdottomuus keskittyä työhönsä voi johtaa pahoinvointiin tai ainakin saada kysymään syntyjä syviä. Vanhempieni erottua, äitini jonkin aikaa opiskeli itämaisia uskontoja ja joogaa, ja eksistentiaaliseen kriisiin lieneekin terveellisempää opiskella mindfulnessia, joogaa tai buddhalaisuutta kuin hukkua pulloon.
En tarkkaan ottaen tiedä, millaisia henkilökohtaisia prosesseja nämä kollegani ovat käyneet lävitse, mutta vanhasta ystävästäni tiedän, että kirjaan tarttumisesta voi lähteä liikkeelle lumivyöry. Tätä ystävääni oltiin muistaakseni pyydetty auttamaan käännöstöissä, ja nyt hänestä onkin tullut mindfulness-ekspertti.
Elämäntaitoon voi lukea erilaisia niksi- ja oppikirjoja, mutta itseoppimisesta siinä on kysymys, sillä ei elämänhallintaa voi tehdä teoriassa. Kun luottamus omien siipien kantoon sallii, sitten voi alkaa opettamaan toisiakin eksyneitä lentämään.
Tähänhän kokoomuspoliitiikka - jota harjoitetaan eri puolueissa - on tähdännyt: sanotaan irti tai huononnetaan julkisen sektorin työoloja niin että porukka itse irtisanoutuu ja ryhtyy konsultoimaan toinen toisiaan, nk. osaamisyrittäjyys kun kohta on väärille työmarkkinoille eksyneille humanisti-yhteiskuntatieteilijöille ainut mahdollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti