tiistai 23. syyskuuta 2014

Mikä voimavara työttömät ihmiset ovat?

Demarikansanedustajan, entisen työministeri Tarja Filatovin mukaan työttömät ihmiset ovat voimavara, eivät rasite. Siinä kyllä haluan olla hänen kanssaan samaa mieltä, että työttömän muokkaamisen sijasta pitäisi muokata työelämää, mutta esimerkiksi osa-aikatyöstä Filatov ei puhu mitään. Varmaan siksi, että se on demareita lähellä olevalle ammattiyhdistysliikkeelle mahdotonta.

Filatov ei myöskään näe sitä, että työnhakijoiksi on naamioitu eufemistisesti paljon ihmisiä, joilla ei ole realistista mahdollisuutta työllistyä. Pitäisi tunnustaa, että kaikki työttömät eivät ole työmarkkinoiden käytettävissä.

Nämä ihmiset voivatkin sitten olla juuri kansalaisjärjestöjen, naapuriavun tai lastenhoidon resurssi Filatovin mainitsemalla tavalla, eivät niinkään työttömät, vaan eläkeläiset. Vaikeimmin työllistyvien pitkäaikaistyöttömien eläkkeellepääsyä tulisikin helpottaa. Eläkepäätös luultavasti parantaisi monien pitkäaikaistyöttömien jaksamista, kun ei enää tarvitse elätellä turhia toivoja eikä ylläpitää itsestään käsitystä kelvottomana raakkina. Kun jaksaminen paranee, sitten osa-aikatyökin saattaisi olla monelle eläkeläiselle mahdollista.

Mistä tämän tiedän? Esimerkiksi äidistäni, joka sai odottaa työkyvyttömyyseläkettä seitsemisen vuotta, minä odotusaikana terveys lopullisesti meni. Jos oltaisiin todettu rehellisesti työkyvyttömäksi, ei olisi tarvinnut mennä kuntouttavaan työtoimintaan Kansan raittiusliittoon - joka on vanha vasemmistojärjestö - vaan äitini tuntien, olisi voinut aloittaa voimilleen ja osaamiselleen sopivan vapaaehtoistyön, josta hän olisi saanut lisävoimia ja ehkä joitakin elinvuosia. Kun ei ollut kuntoutettavissa, 100% invalidi.

Filatovin haastattelun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti