En voi parhaalla tahdollakaan pitää nyt tehtyä eläkeratkaisua optimaalisena. Olen väliinputoajasukupolvea: alle 23-vuotiaana tehtyjä töitä ei lasketa, eläkeikää nostettiin ja superkertymä poistettiin. Siksipä taitaakin olla entistäkin tärkeämpää asua velattomasti, sitten joskus.
Eläkejärjestelmä olisi pitänyt remontoida jo neljännesvuosisata sitten, silloin kun suuret ikäluokat olivat vielä kokonaisuudessaan töissä. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä he ovat olleet 90- ja 2000 -lukujen päättäjinä. Olisi odottanut, että heidät jo paljolti syrjäyttäneet 60-70 -lukulaiset olisivat pystyneet parempaan; tosin he ovat aliedustettuina ammattiyhdistysliikkeissä ja "elinkeinoelämässä", jotka sanelevat nämä päätökset. Poliittiset päättäjät vain vikisevät; elinkeinoelämän ja ay-liikkeen tarjotessa yhteiskunnan reliikki-instituutioina suurille ikäluokille saattohoidon eläkkeelle.
Jotain hyvääkin. Nyt nuoruuden ansiotuloista palkitaan, toisin kuin omassa nuoruudessani: kaivoon menivät reilun vuoden kokopäiväiset tienestit ja useamman kesän kesätienestit, joilla maksetaan isäni oikeutta hyvään vanhuuteen. Joten ei nyt ihan hukkaan sekään sentään mene, ja kompensoidaan sitä, että vanhempieni sukupolvi menetti nuoruuden eläkekertymää vielä minuakin enemmän. Jos nuoruuden ansiotulojen kertymä onkin oikeudenmukainen nykyajan nuorille, meille vanhemmille polville se ei sitä ole.
Jonninmoinen lohtu menetetystä superkertymästä on nyt toisella nimellä kutsuttava tarjottu porkkana lykätä eläköitymistä 65:sta aina seitsemäänkymmeneen: tässä tosin eivät viimeisten vuosien tulot painotu, mikä onkin oikein. Minä en noista trollaattoriavustuksista niin perusta, ja lupaankin jo nyt, etten ole päivääkään kauempaa kenenkään nuoremman, rivakamman ja innokkaamman tulppana ansiotyössä kuin mitä on pakko, mitä nyt saan kustannettua vastikkeeni ja mielellään vielä eläkeläisliput uimahalliin.
Ylipäätään koko ikä- ja kokemuslisäjärjestelmä on menneestä maailmasta, siitä, joka vielä tarjosi elinikäisiä työsuhteita. Ei yhteiskunnan pidä palkita uskollisuudesta työnantajalle, jota ei enää ole; pikemminkin voisi kysyä, miksi pitää subventoida kuusikymppisten elintasoa, heillä kun yleensä jälkeläiset ovat jo lentäneet pesästä? Suurin tulontarve on kolme-nelikymppisillä. joilla on lapsia elätettävänä ja asuntolainoja maksettavina; sitäpaitsi sen ikäisten luulisi olevan tuottavuutensa huipulla, heillä kun on jo kokemusta mutta työelämä ei vielä ole heitä rääkännyt aivan loppuun. Yleensä.
Eipä toisaalta tarvitse ihmetellä sitä, miksi päätös on meille aktiivi-ikäisille näin suboptimaalinen kun me olemme syrjäyttäneet itsemme tekemästä itseämme koskevia tulo- ja eläkeratkaisuja, tehden itsestämme ay-liikkeen kaltoinkohtelun marttyyreitä. Yhteiskunnan päätöksentekojärjestelmä kun nimittäin toimii siten, että valtatyhjiöt kyllä aina täyttyvät. Jos emme itse ole päättämässä omista asioistamme, ne kyllä varmasti tulevat päätetyiksi, toisten toimesta.
Suosittelisinkin nuorille ja meille perheikäisille ay-liikkeen valtaamista, jotta voisimme olla paremmin vahtaamassa sitä, millaiset vanhuudenpäivät meille on luvassa. Nimittäin ei eläkejärjestelmän remontointi tähän lopu, eliniänodotteen jatkuvasti kasvaessa. Omat lapseni menevät sitten rollaattoreilla kustannuspaikkoihinsa. Tai mestauslavalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti