Mutta ei se kyllä ole ylpeydenkään asia. Tämä tulee mieleen seuratessa köyhien ja työttömien viime aikoina lisääntynyttä liikehdintää, jota onneksi on nähty. Marginaalien ääni on tärkeää saada kuuluviin.
Tietenkään ihmisarvo, kansalaisuus tai perusoikeudet eivät riipu palkkatyöstä. Ei ainakaan pitäisi. Eikä työttömyyden pitäisi olla mikään polttomerkki. Mutta ei siitä millään aktiolla, demonstraatiolla tai työttömyysstatuksen nimeämisellä joksikin muuksi mitään sellaista saa, josta kannattaisi olla ylpeäkään.
Työttömyyteen ei liity mitään sellaista omaleimaista kulttuuria, jota pitäisi vaalia tai suojella, olkoonkin, että työttömien yhdistykset voivat tuoda oman merkittävän lisänsä paikallisiin tapahtumiin tai palvelutarjontaan.
Ei ole häpeä olla työtön työnhakija, joka ei saa työtä, tai työttömäksi kutsuttu työkyvytön. Mutta ei siinä niin hurraamista ole olla työtön, joka ei tee työtä, opiskele tai yritä.
Työttömiä ei saa siis polkea, ja on tärkeää nostaa heidän ihmisarvoaan. Tämä tapahtuu erottamalla ihmisarvo ja palkkatyö toisistaan. Ei siis työ kenenkään arvoa määritä, joskaan ei työttömyyskään. Työttömyyden arvoa ei kuitenkaan pidä nostaa esimerkiksi palkkatyön tai opiskelun tasolle, sillä toki tuottava toiminta on arvokkaampaa kuin tuottamaton.
Työttömyys itsessään ei tuota mitään, riippumatta siitä, miten työtön aikansa käyttää: kuinka monta hakemusta kirjoittaa, lasta hoitaa tai vapaasti kansansivistyy. Ihminen tuottaa, ei hänen statuksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti