keskiviikko 20. elokuuta 2014

Jaksotyöuudistus tekee työn ja perheen yhdistämisestä mahdotonta

Terveydenhoitoalan liitot saivat sovittua, että kun aiemmin kaikilla alan liepeille pesiytyneillä ammattiryhmillä - mukaanlukien hallinto - on sovellettu 6 viikon jaksotyöaikaa, nyt se korvataan 2 tai maksimissaan 3 viikon listoilla. Tämä perustellaan sillä, että se helpottaa sen seuraamista, onko ylitöistä maksettu ylityökorvausta vaiko ei. Sekä kaikenlaista hämärää ja sekavaa, joka vaikuttaa sumutukselta.

Minun arkilogistiikastani tämä uudistus tekee kohtuuttoman rankkaa. Poikani ollessa luonani, joudun jo nyt lyhentämään työpäiviä tunnilla ja siltikin pojalleni tulee lusittavaksi maksimipäivä 7-17 eskarissa. Kun ennen saatoin tasata huoltajuusvuoroni aikana kertyviä miinuksia 6 viikon jaksoissa, nyt tasattavaksi tulee joka toisella 3 viikon jaksolla 6 tuntia 9 päivän aikana. Tämä uudistus tekee työnteon ja perhe-elämän yhdistämisen todella vaikeaksi, ja talvella, jolloin työmatkojeni pyöräiltävyyden varaan ei ainakaan Helsingin päässä voi laskea, tunnin päivittäisestä työajanlyhennyksestä kertyy 6 päivässä 12 tunnin työaikavaje, joka pitäisi tasata 9 päivässä. Sukkuloivalle yksinhuoltajalle tilanne tulee olemaan mahdoton, minulle ainoastaan sietämätön.

Uudistus on siis aivan paska. Koska en aio erota perheestäni, joutunen eroamaan työstäni, saaden karenssit ristikseni. Kiitti vaan Tehy & muut liitot.

Terveydenhoitoalan liitto Tehyn tiedotteen huononnuksesta voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

4 kommenttia:

  1. " 6 viikon jaksotyöaikaa, nyt se korvataan 2 tai maksimissaan 3 viikon listoilla."

    Korjataan sen verran, että yksittäinen lista/työaikajakso voi olla 2-4 viikkoa. Listoja voi suunnitella valmiiksi vaikka viisi peräkkäin.

    VastaaPoista
  2. Se ei poistane sitä, että työajantasaukset ovat mahdollisia vain yhden jakson sisällä. Listoja voi suunnitella, huoltajuutta ei, isyys kun ei mene minkään listan mukaan.

    VastaaPoista
  3. Mikään ei estä työvuorosuunnittelijaa suunnittelemasta ylimääräisiä vapaita 2-4 viikon listoille eikä useita työvuoroluetteloja kerrallaan. Työvuorojen pituuteen ei ole puututtu uudistuksessa. Hyvällä johtajuudella homma hoituu.

    VastaaPoista
  4. Ylimääräiset vapaat ovat minulle mahdottomia, enkä sitäpaitsi tee niillä mitään. Yksikin ylimääräinen vapaa tekee sen, että joudun tekemään kohtuuttomia päiviä, kun ne pitää tehdä sisään. Parempi siis entinen järjestelmä, jossa 6 viikossa tehdään sisään ne miinukset, joita kertyy lyhennetyistä päivistä (=jolloin minulla on isyysvuoro).

    VastaaPoista