Vaikka ihmishengen arvo on vakio, olen täysin turta Lähi-Idän tapahtumiin. Lähi-Idän tilannetta kuvaamaan sopii vanha satu pojasta, joka antoi niin monta kertaa väärän hälytyksen "susi, susi", että kun lopulta tuli oikea susi, kukaan ei enää viitsinyt kuunnella. Ja susi söi pojan. Lurps.
En usko, että Israel-Palestiina –sotkuun löytyy poliittista ratkaisua. Jos toivoa on, panen sen kansalaisyhteiskuntaan. Ainoa tapa lopettaa keskinäinen vihanpito ja kyräily on oppia näkemään vastapuoli ihmisinä, yksilöinä. Olen varovaisen optimistinen lisääntyvien kontaktien ja hyvien käytänteiden levittämisen suhteen ja ehdottoman kyyninen ja negatiivinen sen suhteen, että poliitikot kykenisivät saamaan aikaan alueella yhtään mitään.
Alue, jota sekä israelilaiset että palestiinalaiset vaativat, pitäisi antaa kroonisesti impotenteilta poliitikoilta YK:n hallintaan ja samanaikaisesti myöntää seuraava Nobelin rauhanpalkinto israelilaisargentiinalaiselle muusikolle Daniel Barenboimille, joka nostettaisiin valtion seremonialliseksi johtajaksi. Barenboimin tehtävänä olisi omalla ammatillisella toiminnallaan lisätä dialogisuutta ja välittää humanismia.
Vuonna 1942 syntynyt Daniel Barenboim on aikamme merkittävimpiä muusikoita ja humanisti, joka on systemaattisesti omassa ammatillisessa toiminnassaan ottanut kantaa. Barenboimin viesti on se, että on olemassa asioita, jotka ylittävät kansallisuuksien, kulttuurien ja uskontojen väliset rajat. Yksi tällainen asia on luonnollisesti musiikki. Musiikki ei vain ylitä rajoja, mutta se voi myös rakentaa siltoja näiden rajojen yli. Tällaisessa sillanrakennustyössä Barenboim on onnistunut itsepäisyytensä ja idealisminsa ansiosta, ja tästä tunnustuksena hänelle on ensimmäisenä Israelin kansalaisena myönnetty Palestiinan kunniakansalaisuus.
Eikä tässä kaikki. Nyt hänelle on myönnetty varsinainen kansalaisuus. Barenboim on esimerkki siitä, että palestiinalaiset ja juutalaiset ovat toisistaan pääsemättömissä; kuten hän itse sanoo, he ovat joko siunattuja tai kirottuja joutuessaan elämään toistensa kanssa, ja hän itse pitää tätä siunauksena.
Israelissa ei toisen maailmansodan jälkeen oltu esitetty lainkaan Wagnerin musiikkia, koska siihen liitetään vahvoja natsikonnotaatioita. Ei kuitenkaan ole Wagnerin vika, että Hitler diggaili hänen tuotantoaan. Näin ajatteli myös Barenboim, kun hän äänekkäistä protesteista huolimatta mursi tabun ja esitti konserttinsa ylimääräisenä Wagneria. Wagnerin aikana noin 50 poistui konsertista, mutta jäljelle jäänyt tuhatpäinen yleisö juhli äänekkäästi.
Barenboim ajattelee aivan oikein, että kanssakäyminen vähentää ennakkoluuloja. Näitä alueella syvälle pesiytyneitä ennakkoluuloja hälventämään hän perusti 1999 West-Eastern Divan Orchestran, jossa soittaa muusikoita eri Lähi-Idän maista, kriteerinä musikaalisuus, ei uskonto, kieli, kansallisuus, ihonväri tai kulttuuri. Kun Barenboim ei itse pidä orkesteria ekspliittisesti poliittisena kannanottona, se on kansalaistoimintaa ja sellaisena todellista elämänpolitiikkaa. Hän itse luonnehtii orkesteriaan ihmislaboratorioksi, jonka opetuksia voi soveltaa minne tahansa. West-Eastern Divan opettaa, että ihmisyyden ja musiikin yhdistävä voima on suurempi kuin kulttuurin, kielen, uskonnon tai rodun erottava voima.
En ole sionisti tai antisionisti. Kannatan rauhaa. Jutun - jossa Barenboimilla on väärä syntymävuosi - Barenboimin saamasta Palestiinan kansalaisuudesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.
Julkistin ehdotukseni alunperin 4 vuotta sitten, ja uudistan sen nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti