sunnuntai 24. elokuuta 2014

Työajan pidentäminen lisää perheiden pahoinvointia

Kun Kokoomus nyt esitti työn tuottavuuden parantamiseksi työajanpidennystä, voin kertoa kokemuksestani, että ainakin toimistotöissä työt tulisi tehtyä 2-4 tunnissa paremmalla organisoinnilla, ilman että työaikaa tarvitsisi käyttää kiiltokuvien liimailuun tai Tupperware-kerhoon.

Julkisella sektorilla on hallinnollisissa tukipalveluissa paljon tyhjäkäyntiä, joka tulee siitä viranomaisvelvoitteesta, että jonkun pitää olla vastaamassa tiedusteluihin klo 9-15. Työ ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti; esimerkiksi terveydenhuollossa lääkärit ja hoitajat ovat tietojärjestelmien ylityöllistämiä, kun taas sihteerit paljolti voivat keskittyä siihen kiiltokuvien liimailuun. Tätä tyhjäkäyntiä ei myöskään ole esimerkiksi opettajilla, jotka eivät työaikanaan ehdi vastailemaan Wilma-viesteihin, laatimaan kokeita saati vastailemaan lastenpsykiatrisiin kartoituslomakkeisiin.

Jos teen tunnin lyhennettyä päivää, tämäkin tarkoittaa sitä, että 6-vuotiaan poikani esikoulupäivä venyy 10 tuntiin. Pidemmäksi ei veny, sillä esikoulu avautuu klo 7 ja menee kiinni klo 17. Tämä siis kuuden ja puolen tunnin työpäivällä, sillä työmatkoihin menee kolme tuntia päivässä, mikä sattumoisin on myös hyväksyttäväksi tulkittu matka-aika TE-toimistojen velvoitetyöllistettävillä.

Jos Kokoomuksen kaavailut toteutuvat, poikani esikoulupäivä venähtäisi yhteentoista  ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi sitä, että hän ehtisi näkemään minua noin tunnin illalla ennen nukkumaanmenoa. Mistään harrastuksista, sen paremmin isän kuin pojan, ei kannata edes puhua.

Työssäni lastenpsykiatrian osastonsihteerinä näen perheiden ongelmien jatkuvan lisääntymisen, eivätkä nämä Kokoomuksen kaavailut niitä ongelmia ainakaan vähennä.

Työn tuottavuutta kannattaa siis kaikin mokomin lisätä, mutta ei perheiden hyvinvoinnin kustannuksella. Tervetuloa Tupperware-kerhoon, Alexander Stubb!

Michael Perukangas
sukkuloiva osastonsihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti