Töiden usein väitetään kiinnittävän yhteisöön, tekevän osalliseksi. Vastaavasti työttömyyden nähdään deterministisesti aiheuttavan syrjäytymistä, niin että tämän sanotun syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarkoitus pyhittää keinot. Kuten esimerkiksi pakkotyön.
Mistä työtön sitten jää osattomaksi? Tarkastellaanpas tarkemmin, mistä. Erilaisten postimyyntikuvastojen kierrättämisestä, selän takana puukottamisesta tai varsinkaan puukotetuksi tulemisesta ja olemaan osaton kaikista niistä muutoksista, jotka omaa työtä tulevat koskettamaan. Työtön jää erilaisten kuppikuntien ulkopuolelle, eikä hänen tarvitse valita puoltansa erilaisten mehiläiskuningattarien välillä.
Työtön on osaton työpaikkakiusaamisesta, niin kollegoiden kuin esimiestenkin. Työttömän ei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa työmatkoihin, ja siitä ilosta säilyttää lapsiaan ympäripyöreitä päiviä onneksi hyvissä ja omistautuneissa ammattilaisten käsissä. Hänen ei tarvitse osallistua kokouksiin, jossa esimiehet tyrmäävät tai haukkuvat kelvottomaksi, ja niin tukielimistö kuin sydänkin kiittävät kun ei tarvitse istua.
Työtön ei tosin saa opiskella swahilia työnantajan suosituksesta: olen ollut sellaisessakin kokouksessa, jossa korkein paikalle viitsinyt esimies kehotti työntekijöitään puhumaan kokouksessa vaikka em. kieltä. Tosin, jos tähän lähetyskäskyyn olisi koettanut vedota, em. henkilö olisi tyrmännyt senkin varmasti kuin kello.
(sitä en kiistä, etteikö pitkittynyt pitkäaikaistyöttömyys, työuran loppuminen sellaisella ihmisellä, jolla se ei ole oikeastaan alkanutkaan, olisi tragedia. Tyhjä cv leimaa jos ei muuksi niin omituiseksi ihmiseksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti