torstai 27. marraskuuta 2014

Tiedoksi sukupuolineutraaliavioliittonuiville

Jos joku sukupuolineutraaliavioliittonuiva pitäisi koko lakia hapatuksena ja mokutuksena, lienee heidän etujensa mukaista saada asia nyt kertarutinalla pois päiväjärjestyksestä. Niin loppuisi se mokutus ja ainainen kitinä, mikä vihjeeksi kerrottakoon nuiville.

Nimittäin me emme tule antamaan periksi. Olemme taatusti sitkeämpiä kuin nuivat, kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että me olemme uusiutuva luonnonvara, te pikku hiljaa kuolette sukupuuttoon. Toiseksikin: me puolustamme ihmisoikeuksia, joista tämän asianosaisia monet meistä puolustajista on. Sellaisen asian sitkeä vastustaminen, joka ei koske omaa elämänpiiriä millään muotoa, on yksinkertaisesti tyhmää. Tällaisen neuvon voin antaa teille ihan ilmaiseksi: se vie aikaa ja energiaa kaikelta muulta, esimerkiksi sellaisilta asioilta joiden toteutumista voisi ajaa. En nyt ryhdy teille nuiville kertomaan, mitä ne asiat voisivat olla, kai te itsekin ne tiedätte. Jos niitä on.

Minäkin tiedän asioita, joihin keskittyisin vielä tätäkin kernaammin, kuten esimerkiksi luonnonsuojeluun, mutta kun ihmisluonnonsuojelu on vienyt aikaa luonnonsuojelulta, ja kun ihmisyys on vaatinut suojelua, ei voi ihmisen aika ja huomiokyky venyä kaikkeen, eikä tähän tarvita jaetun tarkkaavaisuuden ongelman diagnoosia.

Sekä sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajilla että vastustajilla on yhteinen etu: saada asia pois päiväjärjestyksestä niin että voisimme keskittyä sitten kukin omiimme, oli sitten maahanmuutto tai ympäristö. Hoidetaan homma yhdessä kotiin!

4 kommenttia:

  1. Älä ole niin varma, nuivuus uusiutuu kun nuori sukupolvi vanhenee.

    VastaaPoista
  2. Harva nuiva vastustaa aktiivisesti. meitä ei vain kiinnosta kuulla pienen ryhmän ongelmista kun suuremmat ongelmat uhkaavat meitä.

    VastaaPoista
  3. Mie kyllä kannatan sitten täydellä antaumuksella sukupuolineutraalia avioliittolakia, kunhan se on ensinnä saatettu voimaan vaikkapa malesiassa tai saudiarabiassa

    VastaaPoista
  4. Ennenkin on käytetty naisia ja homoseksuaaleja oman rasismin keppihevosina.

    VastaaPoista