Paitsi etten tiedä, mistä biisistä on kyse.
Ns. länsimaisen "klassisen" musiikin ja populaarimusiikin (=iskelmä, rock ja pop eri genreineen) kuuntelu eroaa toisistaan yhdellä oleellisella tavalla: populaarimusiikissa esittäjä ja kappale paljolti samastetaan toisiinsa, eli Yesterday on Beatlesin teos, Get On Hurriganesin, Tällä tiellä Hassisen Koneen ja Naima John Coltranen.
Beethovenin kanssa taas voin valita Kempen, Toscaninin, Norrington, Furtwänglerin, Walterin, Szellin ja Wandin kokonaislevytysten välillä. Kyse on aina samasta musiikista, mutta se kuulostaa aivan erilaiselta.
Niin kuulostaa myös Matti Salmisen laulama Viidestoista yö ihan toiselta kuin Juicen. Norsu posliinikaupassa. Tai Tapani Kansan versio Stingin Kultaniitystä, joka pilaa alkuperäisenkin.
Jos klasari ja pop ovat ääripäitä alkuperäisyyden määrittelyssä, standardit ovat hybridi. Tarkoitan ikivihreitä kuten esimerkiksi Cole Porterin tai Burt Bacharachin lauluja, jotka ovat yhtä valideja oli esittäjänä sitten Frank Sinatra, Billie Holliday tai Robbie Williams.
Olen kuullut, että Yesterdaystä olisi olemassa ainakin 1300 levytettyä versiota, ja epäilemättä niitä on tullut jokunen lisää sen jälkeen kun ennätystenkirjani painettiin. On Beethovenin sinfonioistakin satoja versioita. Ihan jokainen ei puolusta paikkaansa, mutta jokainen on kuitenkin Beethovenia. Veikkaisin kuitenkin, että kaikista tuhansista yesterdayista huolimatta, Beatles on alkuperäinen. Mikä sitten on alkuperäinen Beethoven?
Ei mikään edellämainituista versioista, ei edes Klemperer, tai kaikki niistä. Tai vain joku. Niin sanotun klassisen musiikin hienous on juuri tämä: alkuperäisyyteen voi päätyä hyvin monella eri tavalla, ja lopputuloskin kuulostaa hyvin erilaiselta. Siksipä Beethoven ei koskaan tyhjenekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti