Mielestäni lapsen viikkorahan ideana on oppia vastuullisuutta ei ainoastaan kuluttamisessa vaan myös oppia ymmärtämään omien valintojen seurauksia yleisemminkin ja kantamaan niistä vastuu. Ei ihmisyys tietenkään kuluttamiseen palaudu, mutta asioiden vaihtoarvo on vähäsen rahaa laajempi käsite, ja sitä viikkoraha opettaa.
Kerran 6-vuotias poikani osti viikkorahoillaan erästä lasten keräilysarjaa, ja alkoi itkemään kun siellä oli vain "commoneita" eli tavallisia, kun "tilauksessa" olisi ollut erityisharvinaisia (ultra rare) tai jos oikein hyvin olisi käynyt, erikoispainosta (special edition), joita tietystikin on kaikkein vähiten.
Tämän lapsenikin tietää: haluttavinta hyödykettä on aina kaikkein vaikein saada. Tässä tapauksessa siksi, että niitä on kaikkein vähiten.
Lasten keräilysarjat ovat toki tehty kieron salakavalasti: jos haluaa kerätä kaikki - ja jos oletetaan että niitä on sata - tämä ei onnistu ostamalla 20 x viiden pakkauksia, koska periaatteessa samassa pakkauksessa voi olla yhtä keräilyobjektia viisi kappaletta. Ja kauppamies tai -nainen kiittää.
Kuitenkin nämä umpikierot keräilysarjat opettavat lapsille asioita, vaikka sitten itkunkin kautta. Kuten esimerkiksi sitä, että jos saat haluamasi, se ei aina olekaan sitä, mitä olisit halunnut, sekä myös sen, että ihmiset joutuvat usein tekemään valintoja puutteellisin tiedoin, sokkona, luottamukseen, uskallukseen, toivoon ja uskoon perustuen. Tämä läksy kantaa myös kestämään vääriä ratkaisuja esimerkiksi ihmissuhteiden ja työpaikkojen valinnassakin, vaikka ei korttien plärääminen autakaan työpaikan tai tyttöystävän valinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti