Peräpyörälle kiitos

Peräpyörälle kiitos, sain siltä paljon, mukaellakseni Arja Saijonmaata. Muuttaessani Porvooseen kolme ja puoli vuotta sitten, ryhdyin ympärivuotiseksi pyöräilijäksi, koska täällä joukkoliikenne rajoittaa kulkemista eikä mahdollista sitä, minkä pitäisi olla joukkoliikenteen idea. Onneksi tutustuin pian samanmielisiin, joiden mielestä pyörällä liikkumisessa on kyse paitsi ihmisoikeudesta ja liikenneturvallisuudesta, myös kansanterveydestä. Yksi heistä tarjosi tuoreeseen logistiseen haasteeseeni, esikoulukuskaamisiin, ratkaisua: peräpyörää.

Nyt esikoulua käyvä poikani muutti perässäni Porvooseen viime talvena, ja esikoulu sijaitsee paikassa, jonne eivät bussit kulje, eli autottoman kannalta paikassa, jonne aurinko ei paista, eli Veckjärvellä. Onneksi on peräpyörä. 

Helsingissä työskentelevän pikkuvirkamiehen työ ei paljoakaan jousta, vaan tunteja on sukkuloitava tekemään, töistä nyt niin viis. Helsinkiin sentään on kattava ja tiheä bussiliikenne, ja aika on rahaa sukkuloivalla isälle, jolle Veckjärvi on kaksi virstaa väärään. 

Peräpyörä kuitenkin on ratkaissut suurimman osan logistisista haasteistani. Maantieteelle emme kuitenkaan voi mitään, eikä fillari ratkaise työpaikkojen kohtaanto-ongelmaa. Porvoossa pääväylät onneksi pidetään pyöräiltävässä kunnossa lukuunottamatta niitä toivottavasti mahdollisimman harvaa rospuuttoaamua, jolloin virsta väärään on vaaksa vaaraan, ja niitä aamuja jo nyt pelkään. Peräpyörä salakavalan ovelasti myös opettaa itsekriittisen poikani pyöräilemään, ja isälle tulee nyt paljon vähemmän hiki kuin perinteisellä vain pappi puuttuu -jopparikyydillä. Peruskoulun alkaessa koulumatkat sujunevatkin varmaan sitten jo pyöräillen, kiitos peräpyörän. Kun matkustaja on saanut "ylennyksen" kanssa-ajuriksi, hänkin on tykännyt.