torstai 2. lokakuuta 2014

Lähiöt baaristuvat

Ja vaaristuvat. Eilisessä Hesarissa Helsingin pormestari Jussi Pajunen ilmaisi murheensa siitä, miten lähiöille - kuten Kontulalle - on käynyt, ja väläytteli "häiriötoimintojen" - kuten pubien - kieltämistä.

Kuitenkin Kokoomus haluaa porukan elättävän itsensä yrittämisellä. Ja sitten kun jengi pistää pystyyn baarin, yrittäminen ei enää kelpaakaan, varsinkaan sellainen, joka perustuu kysyntään. On nimittäin niin, että niin moni baari kannattaa kuin on kysyntää.

Jos baarit valtaavat lähiöostarit - oman nuoruuden kotilähiönikin ostarilla on nyt ainakin viisi tai kuusi Kanneljotakinbaaria - tämä on heijastumaa lähiöiden vaaristumisesta, jos eläkeläisten kulutuskysyntä ei riitä ylläpitämään erikoisliikkeitä. Toisaalta se on heijastumaa myös siitä, että lähiöissä ei ole ainakaan niiden asukkaille sopivia työpaikkoja, jolloin niissä käydään vain nukkumassa.

Silloin kun esimerkiksi Kannelmäessä oli vielä lukio, sekin omalta osaltaan ylläpiti kulutuskysyntää, sillä välituntisin koululaiset hakivat Varubodenista karkkia ja muuta evästä ja hypäreillä joitakin ekyläisiä nähtiin kai joskus ostarin HM-baarissa, ostamassa koulukirjoja Kirjakempparista tai ostamassa sieltä lp-levyjä (!) Ei kai vanhoja aikoja auta haikailla takaisin, mutta ei se ole cd-levyjen tai mp kolmosten vika, että palvelut ovat kaikonneet.

Joskus kaupungin päätökset ovat siis lyhytnäköisiä, ja julkisen palvelun lakkauttaminen edesauttaa kurjistumiskierrettä, johon kuuluu kaupallisten palveluiden loppuminen. Lähiöostareille lähelle perustettava suurkauppakeskus - kuten Kannelmäessä Kaari - on lopullinen kuolinisku. Ilmeisesti kehitys on kuitenkin yleismaailmallinen, ja ainoa keino pitää lähiöt hengissä on tappaa niiden ostarit ja houkutella ulkopuolista kulutuskysyntää ulkopuolelta. Tämä taas lisää liikennettä.

Jos lähiöbaaristumisen haittoja halutaan ehkäistä, säädeltäköön sitten aukioloaikoja, sillä riippuvaisimmat asiakkaat odottelevat ovella jo vähän ennen yhdeksää. Tosin ei se mitään auta, sillä lähi-Alepasta saa kuitenkin polttoainetta, jonka voi nauttia saman ostarin takapihoilla, suoraan muovikassista.

Jussi Pajusen haastattelun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

 
Kantsun ostari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti